Blogi

Lentämättä lomalle: Vesiseikkailuja lähellä Helsinkiä

Kaupallinen yhteistyö Visit Lahden kanssa.

Lähimatkailu trendaa tänä kesänä. Syynä monilla on toki rahatilanne, mutta samalla ilmasto kiittää, kun emme lentele etelänkohteisiin porukalla. Olen itse vesistöjen äärellä kasvanut, ja minulle lomaan kuuluu ajan viettäminen järvien ja merien äärellä. Aivan läheltä Helsinkiä löytyykin valtava määrä upeita vesistökohteita

, jotka saattavat olla monille vielä vieraita! Hyppäsimme siis Mikon kanssa taas lähijunaan ja lähdimme selvittämään Lahden seudun piilotettuja helmiä!

Lahden legendaarinen maauimala

Jokainen lahtelainen tuntee Lahden hyppyrimäkien mäkimontussa sijaitsevan maauimalan, mutta monille ulkopaikkakuntalaisille se on vieras kohde. Lahden matkakeskukselta pääsee lähelle maauimalaa bussilla numero 5, mutta kävelymatka kestää myös vain noin 20 minuuttia. Matkalla voi koukata vaikka kauppatorilta eväät mukaan: oma ikisuosikkini on Helenan kotileipomon kaalikeitinpiirakka ja omenapossumunkki, jotka ovat kautta historian olleet vegaanisia.

Mäkimontussa sijaitseva maauimala on lapsuuteni klassikkokohteita. Maauimalasta löytyy 50 metriä pitkä allas useilla eri radoilla sekä päädystä matala lastenallas. Montussa sijaitseva uima-allas on loistavalla paikalla: monttuun ei yleensä pääse juuri tuulemaan, joten siellä on hyvin lämmin uida ja ottaa aurinkoa. Suoraan edessä aukeavat hyppyrimäet tekevät miljööstä uniikin, tällaisia maisemia ei ole missään muussa maauimalassa maailmalla!

Samaan reissuun voi halutessaan yhdistää helposti hyppyrimäen huipulla vierailun. Maauimalan vierestä pääsee hyppyrimäen juurelle tuolihissillä, ja ylös torniin kulkee toinen hissi. Samalla lipulla pääsee sekä tuolihissiin että hyppyrimäen huipulle, mutta hyppyrimäen juurelle pääsee toki myös kävellen.

Melonta Vesijärvellä

Me emme tällä kertaa kuitenkaan suunnanneet maauimalalta torniin vaan Kahvisaareen melontaretkeä varten! Bussi numero 2 kulkee Kauppatorilta aivan Kahvisaaren edustalle, ja paikan päällä kohtasimme Business City Outdoorin oppaan Caritan. 

Kävimme viime kesänä Mikon kanssa merimelontakurssin, mutta emme ole käyneet melomassa vielä kertaakaan tänä kesänä. Melodisen aloittamiseen ylipäätään tai tauon jälkeen järvi onkin helppo kohde. Lahden seudulla on useita toimijoita jotka vuokraavat kajakkeja tai vetävät melontaretkiä kaikentasoisille seurueille. Koska meillä oli melonnan alkeet jo hallussa, Carita oli suunnitellut meille melontaretken Selkäsaareen. Kävimme alkuun läpi kertauksena muutamat melonnan perusotteet ja tekniikat, ja sitten hyppäsimme Caritan huippuluokan kajakkeihin.

Meloimme ensin Niemen satamasta Ruoriniemen kärjen yli, josta avautui upea näkymä Lahden siluettiin. Aikamme Lahden torneja bongailtuamme käänsimme kajakit kohti Selkäsaarta. Selkäsaareen on Kahvisaaresta matkaa noin kolme kilometriä ja saari sopii hyvin lyhyen päiväretken kohteeksi.

Matkalla ihastelimme Vesijärven kirkasta vettä ja puhuimme siitä, miten hyvässä kunnossa järvi on.

Aina näin ei kuitenkaan ollut. Vesijärveen kipattiin vuosikymmenien ajan Lahden jätevedet. Jätevesiä ei alkuun puhdistettu lainkaan, ja kun kaupungin koko 1900-luvulla kasvoi nopeasti, järvi rehevöityi pahasti. Vasta 1975 perustettiin jätevedenpuhdistamo, mutta vielä minun lapsuudessani Vesijärvi oli hyvin rehevöitynyt ja likainen. Kehitys on ollut onneksi nopeaa, ja Vesijärven pelastustarina on nykyään kansainvälisestikin tunnettu. Se on kertomus siitä, miten luonto voidaan pelastaa päättäväisillä toimilla myös sen jälkeen, kun asiat ovat menneet jo massiivisesti pieleen.

Selkäsaareen rantautuminen oli helppoa, sillä saaresta löytyy matala melontalaituri. Saaressa on myös laavu nuotiopaikkoineen, huussi ja upeat rantakalliot, joilta pääsee uimaan. Laavulla voi yöpyä ja voin kuvitella, että saari on hyvä retkikohde myös yöpyjille. Selkäsaareen ei tule julkista vene- tai laivayhteyttä, toisin kuin viereiseen Enonsaareen, joten se on hyvin rauhallinen kohde. 

Business City Outdoor vetää ohjattuja retkiä yleensä minimissään neljän hengen seurueille. Hinnat riippuvat paljon porukan koosta, tarvittavista varusteista ja retken pituudesta, mutta noin 70–80 eurolla per pää pääsee jo tällaiselle yksityiselle opastetulle retkelle! Carita oli huippuhyvä opas ja menisin mielelläni toistekin retkelle hänen opastuksellaan. Lämmin suositus!

Kolmen ruokalajin vegaanimenu ja yöpyminen Mukkulan kartanossa

Melontaretken jälkeen suuntasimme kehuja saaneeseen bistro Kokkaan Lahden satamaan, Sibeliustalon kupeeseen. Kokasta löytyi pöytä aurinkoiselta terassilta, todella asiantunteva ja mukava tarjoilija ja meidät positiivisesti yllättänyt vegaaninen kolmen ruokalajin illallinen. Voin tunnustaa, että esimerkiksi nauriscarpacciota en olisi ikinä uskaltanut ilman kehuja tilata missään ravintolassa, mutta se oli todella maukas ja kiinnostava annos. Pääruoaksi söimme punajuurta, varhaiskaalia ja punajuurihummusta, jälkkäriksi valitsimme raparperipannacotan. Erityispisteet siitä, että henkilökunta osasi miettiä sopivan viinin makupariksi myös vegaanisille ruoille!

Kultaisen auringonvalon siivilöityessä vanhojen tammenlehvien lomasta saavuimme ensimmäisen yömme kohteeseen, eli Mukkulan kartanoon. Kartanonpuisto on kaikille avoin alue ja siellä kannattaa käydä ihailemassa ympäristöä, mutta alueen todellinen helmi oli kartano.

Kartanossa on 17 huonetta kahdessa eri rakennuksessa, ja miljöö on todella rauhallinen. Mukkulan kartanossa voi majoittua yksittäisiksi öiksi, mutta sitä vuokrataan myös tapahtumatilaksi. Erilaiset kokoukset, juhlat ja tapahtumat onnistuvat majoituksineen ja ruokailuineen, ja kartanon saliin mahtuu ruokailemaan kerralla 50 henkeä. Majoituksen voi varata joko ottamalla yhteyttä kartanoon tai Bookingin kautta. Kävelimme illalla pitkän tovin kartanonpuistossa ja päädyimme lopulta kartanon rantasaunaan. Mukkulan Kartanonpuiston uimaranta tarjoaa erinomaiset puitteet myös iltauinnille, ja saunoimme pitkään ihastellen auringonlaskua saunan ikkunasta.

Vegaaninen vohvelilounas Lahdessa ja Päijänteen kansallispuistoon vettä pitkin

Lahden söpöin kahvila löytyy keskustasta. Kahvila Oskari on toiminut 115-vuotiaassa hirsitalossa pitkään, ja tarjoilee vaihtoehdon ketjukahviloille. Tarjolla on aina vegaanisia vaihtoehtoja, ja keskustassa lounasta etsivän kannattaa suunnata sympaattiselle sisäpihalle. Kesäisin lounaslistan virkaa toimittaaa vohvelilista! Me jaoimme yhden suolaisen ja yhden makean vohvelin kahteenpekkaan, ja se olikin fiksu valinta, sillä vohvelit olivat isoja ja täyttäviä. Vegaaninen vohveli on myös gluteeniton, mutta sitä ei väärällä tavalla maistanut: vohveli oli kullanruskea, rapea ja herkullinen. Olen syönyt oman osuuteni vegaanisista vohveleista, mutta Oskarin vohvelit olivat kyllä aivan omaa luokkaansa!

Lounaan jälkeen otimme alle jo edellisellä Lahti-visiitillä tutuksi tulleen Lahden täyssähköisen yhteiskäyttöauton. Ajoimme 45 minuutin matkan Padasjoen satamaan, jossa hyppäsimme M/S Jenni Maria III:n kyytiin.

Risteilyalus kulkee noin tunnin matkan Päijänteellä ja päätyy Kelventeelle, harjusaarelle, joka on osa Päijänteen kansallispuistoa. Valtaosa muista laivan matkustajista oli matkassa rinkkojen ja telttojen kanssa, ja yksi pariskunta kertoi tulleensa Helsingistä julkisilla selvitettyään, mihin kansallispuistoihin pääsee ilman omaa autoa. Edestakainen laivamatka maksaa aikuiselta 35 euroa.

Kelventeellä on mahdollista yöpyä telttapaikoilla, mutta päiväristeilyn aikana ehtii kansallispuistossa kävellä valituista risteilyistä riippuen joko 1,5 tai 6,5 tuntia. Lyhyemmässä ajassa ehtii kävellä Kirkkosalmelta Hintolanhiekan rannalle ja takaisin, pidemmässä ajassa koluta puistoa jo hyvin laajalti. Kelventeellä on useita hienoja hiekkarantoja Päijänteen kirkkaiden vetten äärellä. Kansallispuistossa on myös hyvä retkeilyinfra, joten eväät ja rantakamat kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan! 

Vääksyn vegaanitarjonta ja vanhan maailman Apteekinmajoitus

Ajoimme illaksi Padasjoen ja Lahden välissä sijaitsevaan Vääksyyn. Vääksyn kanava yhdistää Päijänteen ja Vesijärven vesistöt toisiinsa, ja olen lapsena useita kertoja kulkenut veneellä sulutuksen läpi järveltä toiselle. Sulutusta pääsee seuraamaan Vääksyssä suoraan sulun päältä, ja on ihan kreisiä seurata, miten kolmen metrin korkeusero ratkaistaan sululla! 

Aivan kanavan vierestä löytyy ravintola Kanavan Kruunu. Jopa tiistai-iltana ravintola oli aivan täynnä, ei varmasti vähiten loistavan sijainnin

 ja aurinkoisen sään vuoksi. Listalta löytyi kaksi valmiiksi vegaanista annosta: uuden sadon perunoiden kanssa tarjoiltu tofupihvi sekä nyhtöherneburgeri – otimme kokeiluun tietenkin molemmat annokset. Nyhtöherneburgerissa oli reilusti BBQ-kastiketta, mutta kokonaisuus oli silti yllättävän raikas. Mättöisä annos kylmän oluen kera oli juuri se, mitä itse kaipasin kansallispuiston jälkeen helteiseen iltaan.

Tofupihvi epäilytti nimenä, mutta annos yllätti positiivisesti. Tofusta ei ikinä tiedä: osaamattoman kokin käsissä olen useamman kerran saanut eteeni vain suolalla ja pippurilla maustetun, juuri ja juuri paistetun tofunpalan. Kruunussa tästä ei ollut kuitenkaan pelkoa. Uusien perunoiden kanssa tarjoiltiin neljä paksua talon omassa harissa-kastikkeessa paistettua maukasta tofupihviä, ja tuoreella broccolinilla ja porkkanalla höystetty annos oli huolella mietitty, kesäinen kokonaisuus. Laitettaisiinpa useammissa ravintoloissa tofua tällä otteella!

Kävelimme illalla vielä tovin vanhan Vääksyn ja kanavan 

maisemissa ennen kuin suoriuduimme Vääksyn Apteekinmajoitukseen. Lahden alueelta löytyy valtava määrä erilaisia sympaattisia majataloja ja b&b-majoituksia. Apteekinmajoitus on yli satavuotiaassa talossa – entisessä apteekissa – sijaitseva seitsemän huoneen majatalo. Omistaja Nina tervehti kaikkia vieraita saapumisen yhteydessä ja loi yöpymiseen ihanan, rennon ja välittömän tunnelman.

Apteekin historia näkyy talon sisustuksessa vivahteina siellä täällä, ja tutkinkin hyvän tovin esimerkiksi ikkunoilta löytyviä vanhoja lääkepulloja. Apteekinmajoitus tarjoaa majoituksen lisäksi myös erilaisia aktiviteetteja ja hyvinvointipalveluita viinitastingeista kalevalaiseen saunahierontaan.

Huoneet olivat kodikkaita ja suloisia, juuri sitä mitä tällaiselta romanttiselta pieneltä majatalolta toivoo. Aamiaisella oli panostettu lähiruokaan – kaikki kaurapuuron hiutaleista itse tehtyyn mehuun oli mietitty tarkkaan läpi. Vegaanisuuteen oli myös panostettu selvästi, meille oli omia kakkupaloja, levitteitä ja vegejugurtteja, ja jopa metsämustikoita oli käyty keräämässä aamulla tarjolle!

Lahden uimarannat

Ajoimme Vääksystä yhteiskäyttöauton takaisin Lahteen, ja kaipasimme hellepäivänä ennen junamatkaa vielä virkistävää pulahdusta järveen. Lahdesta löytyy uimarantoja moneen makuun eri järvien rannalta. Olin ehtinyt uida Vesijärvessä jo kolme kertaa tällä reissulla, joten valitsimme kohteeksi Möysän rannan Joutjärven rannalla. Uimaan pääsee torilta kymmenessä minuutissa busseilla 4, 7, 8, 12 ja 14 tai vartissa suoraan junasta matkakeskukselta busseilla 7, 12 ja 14. Möysän ranta on yksi Lahden suosituimpia rantoja, ja sieltä löytyvät pukuhuoneet, pieni kahvio, lasten leikkipaikka ja esimerkiksi suppilautavuokrausta. Aurinkoa voi ottaa joko hiekkarannalla tai laajoilla nurmialueilla.

Möysän uimarannalta pääsee rautatieasemalle tosiaan nopeasti busseilla. Muita kätevien kulkuyhteyksien päässä olevia kivoja biitsejä Lahdessa ovat ainakin Mytäjäisten ja Ankkurin uimarannat.

Lähilomalla Lahden seudulla pääsee kokemaan monenlaisia vesielämyksiä! Melonta, suppailu, kansallispuistoretket ja loputtomat uimarannat odottavat, ja planeetta kiittää lentämättä lomailijaa.

 

 

Kaikki kuvat: Mikko Aarne

80 % vegaani?


Voiko ihminen olla 80 %  vegaani, vai ovatko vaihtoehdot olla joko täysin vegaani tai ei ollenkaan vegaani?

Tiedän, että aihe herättää valtavasti intohimoja suuntaan ja toiseen. Mutta ennen kuin muodostat mielipiteesi, lue tämä teksti.

Aina kun keskustelu ruoasta alkaa, ihmisillä nousevat tunteet pintaan. Se on ymmärrettävää: osa meistä rakentaa identiteettiään ruokavaliolla erottautumisen kautta, osa sillä, että “minä päätän itse mitä syön eikä siihen ole kenelläkään mitään sanomista.” Ruokapuhe menee usein jumiin siksi, että keskustellessamme ruoasta emme erittele, mistä ruoan osa-alueesta oikeastaan puhumme. Puhummeko ilmastosta, eläinten oikeuksia, terveydestä, mausta, tottumuksista vai identiteetistä? Puhummeko huoltovarmuudesta, ruokakulttuurista vai maailman nälkäongelmasta?

Samaan ongelmaan törmätään otsikon kysymyksen kanssa. Voidaksemme puhua siitä, mikä määrittelee “vegaanin” tai “ei-vegaanin” pitäisi ensin päättää, mistä oikeastaan puhumme. Ruokatuotteissa ja esimerkiksi ravintoloiden ruokalistoissa on selvää mitä vegaaninen tarkoittaa: ruoka ei sisällä mitään eläinperäistä. Ei lihaa, maitotuotteita, kananmunia, liivatetta jne. On tärkeää erottaa tämä keskustelu omaksi asiakseen. Vegaanisten tuotteiden merkintöjen täytyy olla kunnossa jo ruoan allergeenien ilmoittamisen vuoksi. Mutta kun ei puhuta vegaanisesta ruoasta vaan vegaaneista ihmisinä, määrittely hämärtyy väistämättä. Vegaanilla tarkoitetaan yleensä ihmistä, joka ei käytä ollenkaan eläinkunnan tuotteita. Yleensä tällä tarkoitetaan ainakin ruokavaliota, mutta vegaani ulottaa usein veganismin myös esimerkiksi vaatteisiin, huonekaluihin ja kosmetiikkaan. Kuulostaa suhteellisen suoraviivaiselta, eikö totta?

Mutta koska elämme monimutkaisessa maailmassa, aina vegaaniset valinnat eivät ole kuitenkaan mahdollisia. Ja tässä kohtaa törmäämme myös määrittelyn ongelmaan. Elämme maailmassa, joka rakentuu muiden eläinten hyväksikäyttämisen varaan. Kuolleita eläimiä on aivan kaikessa ympärillämme. Lääkkeet testataan eläinkokeilla lähes aina. Betonissa on eläimiä, maaleissa on eläimiä, huonekaluliimoissa on eläimiä. Yhteiskunnassa, joka rakentuu muiden eläinten kuoleman varaan, ei oikeastaan ole mahdollista elää 100 % vegaanina.

Don’t get me wrong: on erinomainen asia pyrkiä käyttämään ja syömään mahdollisimman vähän muita eläimiä. Mutta ajatus siitä, että veganismi olisi puhtauskilpailu tai kultti ei auta ainakaan eläimiä tai ilmastoa. Jos vegaanit vaativat täydellisyyttä kaikilta, jotka ovat kiinnostuneita veganismista, on todennäköisempää että ihmiset kääntyvät pois päin veganismista kuin sitä kohti. Suurinta osaa ihmisistä ismit eivät ylipäätään puhuttele.

Kuka hyöytyy veganismin tiukoista rajoista?

Aina toisinaan kuulee sanottavan, että veganismi on vähän sama kuin raskaana oleminen: joko olet tai et ole raskaana – ei ole mitään välimuotoja. Tämä fraasi on poikkeuksellisen typerä. Raskaana voi olla hyvin monella tapaa, mutta väitän, ettei myöskään veganismi ei ole joko tai.

Yleensä ne, jotka äänekkäimmin pitävät kiinni veganismin tiukoista rajoista, kiinnittävät oman identiteettinsä veganismiin. Minä kuitenkin ajattelen, ettei veganismissa pitäisi olla kyse meistä ihmisistä. Veganismissa ei pitäisi olla kyse siitä, kuka on kyllin hyvä, jotta me vegaanit kelpuutamme hänet joukkoomme. Sellainen ajattelu ei auta ketään. Asioilla on tietenkin pakko olla nimet, jotta niistä voidaan ylipäätään puhua. Mutta vegaaninen oleminen on häilyvämpää kuin moni tahtoisi myöntää. Onko vegaani vegaani, jos tällä on ennen vegaaniksi ryhtymistä hankitut villasukat jalassa? Onko vegaani vegaani, jos hän yhtenä päivänä vuodessa syö lihaa, mutta 364 päivää vuodesta ei käytä mitään eläinperäisiä tuotteita? Onko vegaani vegaani, jos muuten ei syö mitään eläimistä tulevaa, muttei syynää erikseen karkkien E-koodien eläinperäisyyttä? Jos syö muuten vegaanisen berliininmunkin, jonka kuorrutteessa on karmiinia?

Olen jo vuosien ajan sanonut, että jos olisit muuten valmis olemaan vegaani, mutta haluat syödä juustoa, niin ole muuten vegaani mutta syö juustoa joskus. Tarkoitan tällä sitä, että ihmisten ruokavalioita on yhtä monta kuin ihmisiäkin, ja taktisista syistä kannattaisi ehkä olla valmis tarkastelemaan uudestaan myös vegaanismin tiukkoja rajauksia. Minulle veganismissa on ennen kaikkea kyse armollisuudesta ja empatiasta. Etenkin eläinoikeusveganismi rakentuu empatialle: empatialle muunlajisia elämiä kohtaan, mutta myös meitä ihmisiä. Toivoisin, että etenkin tuoreet vegaanit muistaisivat armollisuuden. Hyvin harva meistä on elänyt koko elämänsä vegaanina. Hyvin harva meistä on vegaaniksi ryhdyttyäänkään pystynyt tai halunnut välttyä täysin eläinten käytöltä. Sen takia armollisuus on huomattavasti parempi lähtökohta ja tulokulma kuin ulossulkeva, kiilusilmäinen fanatismi.

Miksi veganismin määritelmää kannattaa avata?

Vegaaneja on Suomen väestöstä arvoilta viitisen prosenttia. Hyvä me! Mutta muistetaan, että suuremman muutoksen maailmassa saavat aikaan ne sekasyöjät, jotka alkavat syödä kasvispainotteisemmin. Mitä luulet, kumpi on helpompaa: saada 2000 ihmistä syömään puolet ajasta vegaanisesti, vai saada 1000 ihmistä syömään 100 % ajasta vegaanisesti?

On tietenkin helpompi saada suurempi joukko ihmisiä syömään osa ajasta vegaanisesti – lopputulos on kuitenkin sama. Me vegaanit emme yleensä halua kuulla tätä, mutta ilmaston kannalta merkittävä muutos tapahtuisi jo silloin, jos ihmiset globaalisti puolittaisivat eläinperäisten tuotteiden kulutuksen. Se ei ole peruste syödä lihaa tai juustoa, mutta välitavoitteillakin on oltava jokin arvo.

Meidän täytyy ymmärtää, millä asioilla on merkitystä ja millä ei. Tärkeää ei pitäisi olla identiteetin tai puhtausvaatimusten vaan sen, että saavutamme tavoittemme. Mitä useampi ihminen syö kasvipainotteisemmin, sitä useampi eläin säästyy, sitä vähemmän ilmasto kärsii ja sitä useampi ihminen hyötyy kasvissyönnin tervaysvaikutuksista. Tavoitteen pitään tietenkin olla se, että eläinperäisten tuotteiden kulutus tippuu nollaan. Mutta siihen ei päästä syyllistämällä ja kyttäämisellä. Siihen ei päästä, jos veganismi näyttää vaikealta, ehdottomalta ismiltä. Päämäärä on se, millä on väliä. Toivoisin, että mahdollisimman moni olisi kiinnostuneempi päämäärästä kun omasta identiteetistään. On parempi identifioitua vegaaniksi ja syödä välillä juustoa tai suklaapatukka, kuin identifioitua sekasyöjäksi, joka saattaa joskus syödä jotain vegaanista. 80 % vegaani valitsee todennäköisemmin arjessaan vegaanista ruokaa kuin 20 % sekasyöjä. Siksi väitän, että olisi hyödyksi pitkän pelin tavoitteille tarjota vegaani-identiteettiä auliisti myös niille ihmisille, jotka syövät jouluna siivun kinkkua tai eivät välitä munkin kirppuväreistä.

Minua ei kiinnosta vegaanien keskinäinen vääntö. Minua ei kiinnosta, mitä syövät ne ihmiset, jotka sanovat itseään vegaaneiksi. Minua kiinnostaa lopputulos. Minua kiinnostaa 63 miljardin eläimen hengen pelastaminen. Minua kiinnostaa ilmastokriisin hilltseminen. Minua kiinnostaa biodiversiteetin romahduksen pysäyttäminen. Minua ei kiinnosta kenenkään satunnainen juustosiivu leivän päällä. Veganismi ei ole kilpailu.

Olen myös varma, että ruokavalioilla erottautuminen on ohimenevä vaihe. Kun ruokavaliot yksilöllistyvät entisestään, tulee olemaan mahdotonta sanoa, kuka on minkäkin ruokavalion edustaja. Ja hei let’s face it: onhan se nyt aika höpsöä määritellä olevansa lacto-ovo-pesco-vegetaristi tai vegan-curious-fleksaaja. Ruokavalioihin liittyvät identiteetit ovat siirtymäkauden vaihe meille ihmiseläimille, jotka yritämme sopeutua uuteen maailmanaikaan.

Sitä odotellessa: kutsutaan ihmisiä mukaan mieluummin kuin käännytetään pois. Toivotetaan tervetulleeksi mieluummin kuin osoitellaan sormella. Hyäksytään mieluummin kuin tuomitaan. Sillä veganismissa porttiteoria toimii: mitä enemmän syö vegaanisesti ja mitä enemmän identifioituu vegaaniksi, sitä useammin myös jättää eläimet pois lautaselta.

Tervetuloa mukaan 80 % vegaanit, te olette tärkeässä roolissa toteuttamassa maailman muutosta kohti parempaa!

Miksi vegaanit eivät juo maitoa tai syö juustoa

Aina välillä kuulee ihmettelyä siitä, miksi vegaanit lihan lisäksi jättävät lautasiltaan ja juomalaseistaan pois myös maidon ja juuston. Moni perustelee ihmetystään kuvitelmalla siitä, että “eihän maidontuotannossa tapeta eläimiä”. Käyn tässä läpi maidon eläineettisiä- ja ilmastokysymyksiä. Maito ei ole lainkaan niin viaton kuin usein kuvitellaan.

Kuoleeko maidontuotannossa eläimiä?

Yllättävän moni aikuinenkin ihminen kuvittelee, että lehmistä tulee maitoa automaattisesti ja itsestään. Näin ei kuitenkaan ole. Kuten kaikkien muidenkin nisäkkäiden, lehmän pitää saada poikanen, jotta lehmästä tulee maitoa. Kaikilla nisäkkäillä maidontuotanto käynnistyy poikasen syntymän jälkeen ja jatkuu vain jonkin aikaa, ei loputtomasti.

Eläintuotannossa tämä prosessi tietenkin yritetään tehostaa huippuunsa. Jalostuksen seurauksena naudat tulevat sukukypsiksi nykyään jo kahdeksan kuukauden ikäisinä. Maidontuotannon palvelukseen valjastettu hieno keinosiemennetään ensimmäisen kerran noin 15 kuukauden ikäisenä ja pyrkimys on, että se poikisi ensimmäisen kerran noin kaksivuotiaana. Hieho saatetaan siis raskaaksi vastoin sen omaa tahtoa. Ihminen päättää, koska hieno keinosiemennetään ja ihminen ottaa vasikan ja lehmän kehon omaan käyttöönsä.

Ihmisen ja lehmän raskaus on saman mittainen, noin yhdeksän kuukautta. Synnytettyään emo imettää vasikkaansa luonnonoloissa 6–10 kuukautta. Eläintuotannossa vasikka vieroitetaan emästä alle vuorokauden ikäisenä, jotta emon maito ei mene “hukkaan” vasikassa, vaan lypsäminen voidaan aloittaa nopeasti ja kaikki maito saada talteen ihmisten käytettäväksi. Vastasyntyneen vasikan ja emolehmän erottaminen toisistaan on kummallekin eläimelle stressaava kokemus. Eläintuonannossa lehmäemot saattavat ammua vasikkansa perään pitkiäkin aikoja, ne voivat vähentää syömistään ja saattavat jopa pidätellä maitoaan lypsyllä.

Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä naudoilla on onnellinen elämä <3

Sen jälkeen, kun vasikka on erotettu emostaan, vasikat valikoidaan. Hiehot otetaan maidontuotannon käyttöön, eli niistä kasvatetaan lypsylehmiä, jotka saavat omat vasikkansa noin kaksivuotiaina. Sonneja ei kuitenkaan tarvita maidontuotantoon yhtä paljon kuin hiehoja, joten suurin osa sonnivasikoista päätyy lihaksi. Vasikanlihaa varten kasvatettavat vasikat teurastetaan kahdeksan kuukauden iässä.

Jatkuva keinosiemennyt, raskaudet, synnytyksen, vasikoiden vieminen emolehmiltä ja lypsäminen on lehmien keholle rankka rääkki. Nautoja teurastetaan Suomessa vuosittain noin 270 000 yksilöä. Niistä ylivoimaisesti suurin osa on maitoteollisuuden “sivutuotteita”, eli lypsylehmien vasikoita, loppuun kuluneita lypsylehmiä ja siitossonneja.

Maidontuotannossa käytetyt lehmät teurastetaan noin viisivuotiaina. Luonnossa lehmät voivat elää jopa 20-vuotiaiksi ja Guinnesin ennätystenkirjan mukaan maailman vanhin lehmä on 48-vuotias. Vaikkei lehmä siis kuole maidontuotantoon välittömästi, ei ole totta väittää, ettei maidontuotanto aiheuttaisi eläimille turhaa kärsimystä ja ennenaikaista kuolemaa.

Kaikki tämä pätee myös juustoon. Yhden juustokilon valmistamiseen kuluu noin kymmenen kiloa maitoa. Jos pitäisi valita, juoko litran maitoa vai syökö kilon juustoa, valinta on helppo. Juustokilossa maidon eettiset ongelmat nimittäin kymmenkertaistuvat. Vielä helpommalla toki pääsee jättämällä sekä maidon että juuston pois lautaseltaan.

Lehmät eivät ole ainoa maidon- ja juustontuotannossa kärsivä eläinlaji. Suomessa vuohenlihalle tai -maidolle ei juuri ole markkinoita, mutta vuohenjuusto on monien herkku. Koska vuohenlihalle ei ole markkinoita, vuohia ei kasvateta turhaan edes kahdeksan kuukauden ikään, toisin kuin sonnivasikoita. Vuohenmaidon tuotannossa muutamat naaraat säästetään jatkamaan maidontuotantoa, mutta pukkikileille ei ole käyttöä. Ne teurastetaan muutaman tunnin ikäisinä ja ruumiit poltetaan, koska niille ei ole muuta käyttöä. Luonnossa vuohi voi elää jopa 20-vuotiaaksi.

Miksi maito ja juusto ovat ilmastolle niin pahaksi?

Maailman ruoantuotannon suurin yksittäinen päästölähde on naudantuotanto. Vaikka naudantuotannon päästöissä on eroja tuotantotavasta riippuen, sen päästöt ovat aina korkeat. Päästöt koskevat sekä lihaa että maitotuotteita: maitoa, juustoja ja esimerkiksi jugurtteja. Kovat päästöt syntyvät lehmän ruoansulatusjärjestelmän vuoksi. Se tuottaa metaania, joka on ilmastolle huomattavasti haitallisempaa kuin hiilidioksidi. Yksinkertaistetusti sanottuna maailman 1,4 miljardia lehmää röyhtäilevät ja pierevät planeetalle ilmastoa lämmittäviä kaasuja. Naudantuotanto myös rehevöittää vesistöjä sekä kuluttaa maa- ja vesivarantoja moninkertaisia määriä kasvintuotantoon verrattuna. Jos verrataan lehmänmaidon ja kasvimaitojen ympäristövaikutuksia, häviää eläinperäinen maito räikeästi joka sektorilla.

Jotta kauppaan saadaan myyntiin yksi kilo naudanlihaa, sen tuotantoon täytyy käyttää ensin 15 500 litraa vettä. Kiloon perunaa vettä kuluu 290 litraa. Juuston ilmastovaikutukseen pätevät kaikki samat asiat kuin naudanlihan tuotannon ja siksi juuston ilmastovaikutus on lähes yhtä suuri kuin naudanlihan. Naudanlihan ilmastovaikutus on keskimäärin 13 kg CO2/lihakilo, mutta esimerkiksi soijan ilmastopäästöt ovat vain noin 1 kg CO2/kilo. Luonnonvarakeskuksen arviossa suomalaisen juuston ilmastovaikutuksen arvioidaan olevan 5–15 kg CO2/juustokilo, globaalilla mittakaavalla tarkasteltuna juuston hiilijalanjäljeksi on arvioitu noin 23 kg CO2/juustokilo. Juuston ilmastovaikutukset johtuvat suurimmaksi osaksi käytetyn maidon määrästä.

Juustontuotantoon kuluu myös paljon maata. Juuston maapinta-alan kulutuksen lasketaan globaalilla tasolla olevan kolmanneksi maaintensiivisin proteiininlähde. Tällä hetkellä puolet maapallon asuinkelpoisesta maasta käytetään ruoantuotantoon – siitä 77 prosenttia kuluu eläintuotantoon sisältäen rehuntuotannon ja 23 prosenttia ruoan tuottamiseen suoraan ihmisille. Jos nämä alueet siirtäisi maailmankartalle, veisi eläintuotanto koko Pohjois- ja Etelä-Amerikan mantereiden kokoisen maa-alueen.

Jos rajallisilla maa-aloilla tuotetaan pääasiassa kasviperäistä ruokaa, pystytään sillä ruokkimaan neljä kertaa enemmän ihmisiä kuin jos sama alue käytetään lihantuotantoon. Jos ruoantuotannossa luovuttaisiin eläintuotannosta ja korvattaisiin kaikki ihmisten tarvitsema ravinto kasvituotannolla, maailman hiilidioksidipäästöt laskisivat 28 prosenttia vuoden 2010 tasoon verrattuna. Jos luovuttaisiin viidestäkymmenestä prosentista eniten päästöjä aiheuttavista eläinperäisistä tuotteista, maailman päästöt laskisivat 20 prosenttia.

Jokainen tekee omat valintansa ruokavaliossaan. Maidon ja juuston jättämiselle pois lautaselta on kuitenkin vahvat eläineettiset- ja ilmastosyyt. Jos eläinoikeudet tai ilmaston tila kiinnostavat, rohkaisen vähentämään maitotuotteita ruokavaliossa! Vegaanisten juustojen kehitys on nopeaa ja suunta on ilmiselvä: muutaman vuosikymmenen kuluttua tulemme katsomaan nykyhetkeä ja miettimään, miksi olimmekaan niin pitkään kiinni jonkun toisen eläimen maidossa.