Blogi

”Jauhojengi” on ennen kaikkea journalismin kauhea epäonnistuminen

Eilen Iltalehden levittämä video Sanna Marinista kotibileissä lähti kierroksille, kun perinteinen media yritti kilpailla vauhdissa sosiaalisen median kanssa. Journalismia ja somea kuitenkin erottaa se, että journalismissa uutisoitavat jutut taustoitetaan ja tarkastetaan hyvin, eikä vain levitetä materiaalia sen lähteitä ja taustoja tarkistamatta ja arvioimatta, kenen intressi voi olla uutista levittää. Iltalehti heitti kaikki journalismin periaatteet romukoppaan huomatessaan, että videolla ja siitä repäistyillä, täysin keksityillä ja harhaisilla johtopäätöksillä, voidaan haravoida valtava määrä klikkejä lehden sivuille. Enemmän klikkejä, enemmän mainoseuroja, hiiteen totuus!

Olemme vuorokaudessa oppineet, että Ylilauta oli mitä ilmeisimmin koko ”jauhojengi”-termin takana ja tietoisesti lähti masinoimaa siitä kohua Twitteriin. Iltasanomat valitettavasti klikinhimoissaan nieli syötin ja toisti Ylilaudan fabrikoimat väitteet lähes sellaisinaan. Muut mediat lähtivät mukaan myllytykseen, kun Iltasanomien juttu lähti leviämään. Päivän edetessä vakavamminotettavat mediat kuitenkin alkoivat perääntyä jutusta. Muun muassa Helsingin Sanomat uutisoi eilen ensin siitä, että videolla puhuttaisiin ”jauhojengistä”, mutta poisti virkkeen myöhemmin jutustaan vähin äänin ja ilmoittamatta muutoksesta jutun lopussa, vaikka tämä on yleinen tapa ja tätä myös vaaditaan journalistin ohjeessa. Journalistin ohjeiden kohta 20 velvoittaa oleellisten asiavirheiden välitöntä korjausta ja sanoo: ”Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen, vaan yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu.” Toisin kuin YLE, lisäsivät Helsingin Sanomat ja Iltalehti juttujensa loppuun tiedon muutoksesta vasta monta tuntia muutoksen jälkeen. Tätä kirjoitettaessa Iltalehden päätoimittaja väittää Twitterissä, ettei juttuun tehty muutos ole oleellisen asiavirheen korjaus.

Nyt ollaan siis tilanteessa, jossa Suomen pääministeriä vaaditaan huumetesteihin siksi, että äärioikeistolaiset trollit saivat syötettyä journalistiselle medialle uutisankan. Iltalehti on mennyt paniikkivaihteelle ja julkaisee nyt samaa videota uudestaan hidastettuna, leikeltynä ja myös ”nimettömänä pysyttelevän ääniteknikon” analysoimana, jottei joutuisi myöntämään virheitään. Ja ei edes aloiteta siitä, että yksityiseltä tililtä otetun videopätkän levittäminen on mitä todennäköisimmin tekijänoikeusrikkomus tai siitä, ettei ”jauho” ole mitään huumeslangia pitkään alalla toimineiden poliisin tutkijoiden tai asianajajien mukaan.

Iltalehti on keltaiseen lehdistöön kuuluva tabloid, joka kalastelee klikkejä kyseenalaisin keinoin. Vaikka Iltalehteä pitäisi kuinka kyseenalaisena roskalehtenä, sen toimittajia kuitenkin sitovat journalistin ohjeet ja se kuuluu julkisen sanan neuvostoon. Iltalehdellä on aivan eri tavalla uskottavuutta ja painoarvoa kuin vaikkapa yksittäisillä twiittaajilla. Journalistisesta mediasta jutun lukeminen on tarkoittanut sitä, että joku on tarkistanut jutun lähteet ja siinä esitetyt väitteet – mitä journalistiselle medialle jää, jos tästä luovutaan? Jokainen tekee joskus kiireessä virheitä, mutta tällä kertaa kyse on vakavasta asiasta, jonka pohjalta kansainvälinen media nyt väittää Sanna Marinin käyttävän kokaiinia.

Jos suomalaiseen lehdistöön vaikuttaminen on näin helppoa, olemme täysin polvillamme deep fake-videoiden ja koordinoidun informaatiovaikuttamisen edessä. Elämme ylipäätään länsimaisessa yhteiskunnassa suurta luottamuskriisin aikaa. Ihmiset eivät luota poliitikkoihin, mediaan tai edes toisiinsa yhtä paljon kuin ennen, ja rakoileva luottamus saa meidät toimimaan typerästi ja vaikeasti ennakoitavasti. Se taas tekee demokratiasta ja yhteiskunnistamme haavoittuvaisia. Tuore osoitus siitä, mitä käy yhteiskunnille luottamuksen murentuessa, on esimerkiksi Yhdysvaltain kongressitalon valtaus alkuvuodesta 2020, ja koronarokotetta vastustavien salaliittoteoreetikoiden onnistuminen tappavan agendansa levittämisessa väestön keskuudessa myös Suomessa viime vuosina. Medialla ei ole yksinkertaisesti varaa nakertaa tätä luottamusta enää yhtään, ei tällaisilla typerillä virheillä, joita ei suostuta korjaamaan ja oikaisemaan.

Median ja yksittäisten journalistien ylpeys ei saa tulla vapaan ja luotettavan tiedonvälityksen tielle. Virheitä tekee työssään jokainen, mutta vastuullinen media kertoo rehellisesti kun moka on käynyt ja oikaisee virheensä. Nyt kuitenkin asian uutisoineen lehden toimittaja selittää Twitterissä huumeteorian tueksi sitä, että videolla näkyy epäilyttävän vähän tyhjiä pulloja ja laseja, joten tokihan siellä on huumeita käytetty.

Journalismi ei voi kilpailla somen kanssa samoilla säännöillä ja samalla logiikalla. Faktojen tarkistaminen ja taustoittaminen vie aikaa. Nyt tätä taustatyötä ei ole tehty, vaan ”I did my own research”-pohjalta on levitetty videota vain klikkien toivossa. Suomalainen media ei saa luopua sille tärkeimmistä arvoista ja periaatteesta vain muutaman lisämainoseuron tähden. Nyt aiheutettua haittaa yhteiskunnalle ei nimittäin voi helposti rahassa mitata.

Pintaa pitkin maailmalle – mitä pakata mukaan junamatkalle Eurooppaan?

Tänä kesänä on helleaaltojen ja maastopalojen keskellä puhuttu taas paljon kestävästä matkailusta. Oman kesälomani pitkä reissu kuljetaankin tällä kertaa (kuin myös monesti aiemminkin) pintaa pitkin ristiin rastiin Eurooppaa! Olen tehnyt useamman junamatkan pitkin Eurooppaa, lapsen kanssa ensimmäistä kertaa hänen olleessaan neljävuotias. Edellisestä reissusta on useampi vuosi – viimeksi olin pitkällä junamatkalla Euroopassa vuonna 2018. Nyt pandemioiden salliessa kuitenkin raiteet alle ja maailmalle!

Edessä on siis kaksi viikkoa ja reilut 5000 kilometriä reissausta planeetan pintaa pitkin. Kerron tarkemmin reitit ja budjetit myöhemmin (ja reaaliajassa matkaa voi seurata instassa!), mutta nyt ensin muutama ajatus pakkaamisesta.

Vaeltajat sanovat, että me kannamme mukanamme sitä, mitä pelkäämme. Ihan siis konkreettisesti. Jos pelkää kylmyyttä, kantaa mukana vaatteita, jos sairautta, lääkkeitä, jos pelkää nälkää, pakkaa mukaan paljon ruokaa. Se on kiinnostava ajatus ja saanut minut miettimään paljon sekä omia reissupakkauksia että ihan sitä, mitä omistan.

Pintaa pitkin matkustaessa pitää huomioida pakkauksessa vähän eri asioita kuin silloin, jos työntää kamat lentokoneen ruumaan – mieti mitä jaksat kantaa mukana. Toisaalta taas reilaaja on hyvin eri asemassa kuin erämaavaeltaja, koska isoista kaupungeista löytyy aina se mitä tarvitaan, vaikka jotain ei olisikaan pakannut mukaan. Mukulakivikaduilla ja junasta toiseen juostessa kannattaa pyörälliset laukut unohtaa, itse suosin vuosia sitten dyykkaamaani North Facen Recon-minirinkkaa. Selviäisin pienemmälläkin, mutta pidän siitä, että repussa on monia eri lokeroita (kamat löytyy helpommin), se on kevyt kantaa eikä tarvitse sulloa ja ahtaa tavaroita pienempään reppuun.

Pyrin siihen, että kannan mukana mahdollisimman vähän, en kuljeta ilmaa ja pidän tarkkaan silmällä sääennusteita ennen lähtöä jotta varusteet ovat oikeat. Nyt matka suuntaa Länsi-Eurooppaan, jossa on turhankin lämmintä, eli kovin vaihtelevaan ilmastoon ei tarvitse vaatteilla varautua.

Tässä pakkauslistani pintaa pitkin matkustettaessa kahden viikon reissulle!

Tärkeät paperit & vastaavat

  • Passi
  • Eurooppalainen sairaanhoitokortti (etenkin näinä tautisina aikoina aina matkalle mukaan!)
  • Tulostetut matkaliput (kaikki on tietenkin puhelimella, mutta puhelimet voi kadota tai mennä rikki, eli printit mukaan)
  • Tulostettu matkavakuutus (niin ei tarvitse ongelmien ilmetessä alkaa googlata että mistäs sainkaan tiedot englanniksi siitä, mitä vakuutus korvaa)
  • Puhelin ja rahapussi (jälkimmäisestä turhat kortit pois)
Ei enää kirjojen roudaamista! E-reader painaa reilut 100 grammaa ja syö sisäänsä valtavan kirjaston. Lusikka on luotettu matkakumppanini, en ole syntynyt se suussa vaan varastanut jostain ravintolasta vuosia sitten.

Vaatteet (kun matkustamiseen kuluu aikaa, kannattaa päälle valita hengittävät ja pehmeät vaatteet, jotka eivät kiristä mistään ja joissa on mukava olla!)

  • 1 pitkähihainen paita
  • 1 sortsit 
  • 1 mekko
  • 1 haalari (lähtiessä tämä päälle, sopii myös siistimmäksi vaatteeksi fine dining -rafloihin)
  • 3 toppia/t-paitaa
  • 6 paria alusvaatteita 
  • 3 sukkaparia
  • Aurinkolasit
  • Päähine
  • 2 kaulakorua (helppo muuttaa asukokonaisuuksia ilman valtavaa vaatearsenaalia!)
  • Kangaskassi
  • Pesuainetta (kannan mieluummin mukana pienen pullon pesuainetta ja pesen vaatteita välissä kuin kannan hirveää vaatearsenaalia mukana!)

Hygienia ja lääkkeet (kaikki matkakokoisia pakkauksia, kaiken mahduttava 2l vetoiseen vetoketjulliseeen pussiin)

  • Hammasharja & -tahna
  • Deodorantti
  • Kuivashampoo
  • Meikit (hyvin kevyt arsenaali, mukana vain sävytetty aurinkovoide, puuteri, eyeliner, ripsiväri ja huulipuna)
  • Aurinkosuojavoide keholle
  • Kosteusvoide
  • Pari laastaria ja särkylääkettä + allergialääkkeitä
  • Hiusharja, hiuslenkkejä/pinnejä
Älä kanna mukana ilmaa. Pieniä matkapakkauksia myy mm. Lidl ja Normal, Mujista saa itse täytettäviä pikkupulloja. Apteekkeja on maailma täynnä, joten otan mukaan lääkkeistä vain ensiavun ja niidenkin pakkaukset leikkaan mahdollisimman pieneksi.

Laitteet ja matkustaminen

  • Unisilmikko ja korvatulpat (must jos aikoo nukkua junissa/laivoilla)
  • Lukulaite (tämä on keventänyt pakkauksiani valtavasti: ennen kannoin aina fyysisiä kirjoja mukana matkoilla, nyt kymmenet kirjat mahtuvat reilun 100g painoiselle e-readerille jossa akku kestää ja jonka näytöltä on kiva lukea!)
  • Virtapankki (monissa junissa on virtapistokkeet, kaikissa ei, eli virtapankki on aina mukana näillä matkoilla)
  • Kuulokkeet
  • Laturit puhelimelle, virtapankille ja lukulaitteelle

Repun päällistaskuun helposti saataville:

  • Purkkaa (koska muualla tehdään ällöttävää sokeripurkkaa, ei xylitol-purkkaa)
  • Nenäliinapaketti
  • Pieni käsidesipullo
  • Ffp2-maskit (eri maissa on erilaisia vaatimuksia maskeille + varautuminen siihen, jos itse sairastuu)
  • Lusikka (mulla on aina lusikka mukana repussa, sitä tarvitsee yllättävän usein!)
  • Eväät, esim. muutama proteiinipatukka, vesipullo, leipää

Näillä lähdetään matkaan. Painoa laukulla on ennen eväitä noin neljä kiloa, eli ei ainakaan ala vituttaa repun kantaminen matkalla! Nyt edessä on vain aikuisten reissu, mutta myös lasten kanssa matkustaessa olen pitänyt periaatteena, että mukaan otetaan sen verran tavaraa, että jokainen voi kantaa omat kamansa ilman että voimat tai hermot loppuu.

80 % vegaani?


Voiko ihminen olla 80 %  vegaani, vai ovatko vaihtoehdot olla joko täysin vegaani tai ei ollenkaan vegaani?

Tiedän, että aihe herättää valtavasti intohimoja suuntaan ja toiseen. Mutta ennen kuin muodostat mielipiteesi, lue tämä teksti.

Aina kun keskustelu ruoasta alkaa, ihmisillä nousevat tunteet pintaan. Se on ymmärrettävää: osa meistä rakentaa identiteettiään ruokavaliolla erottautumisen kautta, osa sillä, että “minä päätän itse mitä syön eikä siihen ole kenelläkään mitään sanomista.” Ruokapuhe menee usein jumiin siksi, että keskustellessamme ruoasta emme erittele, mistä ruoan osa-alueesta oikeastaan puhumme. Puhummeko ilmastosta, eläinten oikeuksia, terveydestä, mausta, tottumuksista vai identiteetistä? Puhummeko huoltovarmuudesta, ruokakulttuurista vai maailman nälkäongelmasta?

Samaan ongelmaan törmätään otsikon kysymyksen kanssa. Voidaksemme puhua siitä, mikä määrittelee “vegaanin” tai “ei-vegaanin” pitäisi ensin päättää, mistä oikeastaan puhumme. Ruokatuotteissa ja esimerkiksi ravintoloiden ruokalistoissa on selvää mitä vegaaninen tarkoittaa: ruoka ei sisällä mitään eläinperäistä. Ei lihaa, maitotuotteita, kananmunia, liivatetta jne. On tärkeää erottaa tämä keskustelu omaksi asiakseen. Vegaanisten tuotteiden merkintöjen täytyy olla kunnossa jo ruoan allergeenien ilmoittamisen vuoksi. Mutta kun ei puhuta vegaanisesta ruoasta vaan vegaaneista ihmisinä, määrittely hämärtyy väistämättä. Vegaanilla tarkoitetaan yleensä ihmistä, joka ei käytä ollenkaan eläinkunnan tuotteita. Yleensä tällä tarkoitetaan ainakin ruokavaliota, mutta vegaani ulottaa usein veganismin myös esimerkiksi vaatteisiin, huonekaluihin ja kosmetiikkaan. Kuulostaa suhteellisen suoraviivaiselta, eikö totta?

Mutta koska elämme monimutkaisessa maailmassa, aina vegaaniset valinnat eivät ole kuitenkaan mahdollisia. Ja tässä kohtaa törmäämme myös määrittelyn ongelmaan. Elämme maailmassa, joka rakentuu muiden eläinten hyväksikäyttämisen varaan. Kuolleita eläimiä on aivan kaikessa ympärillämme. Lääkkeet testataan eläinkokeilla lähes aina. Betonissa on eläimiä, maaleissa on eläimiä, huonekaluliimoissa on eläimiä. Yhteiskunnassa, joka rakentuu muiden eläinten kuoleman varaan, ei oikeastaan ole mahdollista elää 100 % vegaanina.

Don’t get me wrong: on erinomainen asia pyrkiä käyttämään ja syömään mahdollisimman vähän muita eläimiä. Mutta ajatus siitä, että veganismi olisi puhtauskilpailu tai kultti ei auta ainakaan eläimiä tai ilmastoa. Jos vegaanit vaativat täydellisyyttä kaikilta, jotka ovat kiinnostuneita veganismista, on todennäköisempää että ihmiset kääntyvät pois päin veganismista kuin sitä kohti. Suurinta osaa ihmisistä ismit eivät ylipäätään puhuttele.

Kuka hyöytyy veganismin tiukoista rajoista?

Aina toisinaan kuulee sanottavan, että veganismi on vähän sama kuin raskaana oleminen: joko olet tai et ole raskaana – ei ole mitään välimuotoja. Tämä fraasi on poikkeuksellisen typerä. Raskaana voi olla hyvin monella tapaa, mutta väitän, ettei myöskään veganismi ei ole joko tai.

Yleensä ne, jotka äänekkäimmin pitävät kiinni veganismin tiukoista rajoista, kiinnittävät oman identiteettinsä veganismiin. Minä kuitenkin ajattelen, ettei veganismissa pitäisi olla kyse meistä ihmisistä. Veganismissa ei pitäisi olla kyse siitä, kuka on kyllin hyvä, jotta me vegaanit kelpuutamme hänet joukkoomme. Sellainen ajattelu ei auta ketään. Asioilla on tietenkin pakko olla nimet, jotta niistä voidaan ylipäätään puhua. Mutta vegaaninen oleminen on häilyvämpää kuin moni tahtoisi myöntää. Onko vegaani vegaani, jos tällä on ennen vegaaniksi ryhtymistä hankitut villasukat jalassa? Onko vegaani vegaani, jos hän yhtenä päivänä vuodessa syö lihaa, mutta 364 päivää vuodesta ei käytä mitään eläinperäisiä tuotteita? Onko vegaani vegaani, jos muuten ei syö mitään eläimistä tulevaa, muttei syynää erikseen karkkien E-koodien eläinperäisyyttä? Jos syö muuten vegaanisen berliininmunkin, jonka kuorrutteessa on karmiinia?

Olen jo vuosien ajan sanonut, että jos olisit muuten valmis olemaan vegaani, mutta haluat syödä juustoa, niin ole muuten vegaani mutta syö juustoa joskus. Tarkoitan tällä sitä, että ihmisten ruokavalioita on yhtä monta kuin ihmisiäkin, ja taktisista syistä kannattaisi ehkä olla valmis tarkastelemaan uudestaan myös vegaanismin tiukkoja rajauksia. Minulle veganismissa on ennen kaikkea kyse armollisuudesta ja empatiasta. Etenkin eläinoikeusveganismi rakentuu empatialle: empatialle muunlajisia elämiä kohtaan, mutta myös meitä ihmisiä. Toivoisin, että etenkin tuoreet vegaanit muistaisivat armollisuuden. Hyvin harva meistä on elänyt koko elämänsä vegaanina. Hyvin harva meistä on vegaaniksi ryhdyttyäänkään pystynyt tai halunnut välttyä täysin eläinten käytöltä. Sen takia armollisuus on huomattavasti parempi lähtökohta ja tulokulma kuin ulossulkeva, kiilusilmäinen fanatismi.

Miksi veganismin määritelmää kannattaa avata?

Vegaaneja on Suomen väestöstä arvoilta viitisen prosenttia. Hyvä me! Mutta muistetaan, että suuremman muutoksen maailmassa saavat aikaan ne sekasyöjät, jotka alkavat syödä kasvispainotteisemmin. Mitä luulet, kumpi on helpompaa: saada 2000 ihmistä syömään puolet ajasta vegaanisesti, vai saada 1000 ihmistä syömään 100 % ajasta vegaanisesti?

On tietenkin helpompi saada suurempi joukko ihmisiä syömään osa ajasta vegaanisesti – lopputulos on kuitenkin sama. Me vegaanit emme yleensä halua kuulla tätä, mutta ilmaston kannalta merkittävä muutos tapahtuisi jo silloin, jos ihmiset globaalisti puolittaisivat eläinperäisten tuotteiden kulutuksen. Se ei ole peruste syödä lihaa tai juustoa, mutta välitavoitteillakin on oltava jokin arvo.

Meidän täytyy ymmärtää, millä asioilla on merkitystä ja millä ei. Tärkeää ei pitäisi olla identiteetin tai puhtausvaatimusten vaan sen, että saavutamme tavoittemme. Mitä useampi ihminen syö kasvipainotteisemmin, sitä useampi eläin säästyy, sitä vähemmän ilmasto kärsii ja sitä useampi ihminen hyötyy kasvissyönnin tervaysvaikutuksista. Tavoitteen pitään tietenkin olla se, että eläinperäisten tuotteiden kulutus tippuu nollaan. Mutta siihen ei päästä syyllistämällä ja kyttäämisellä. Siihen ei päästä, jos veganismi näyttää vaikealta, ehdottomalta ismiltä. Päämäärä on se, millä on väliä. Toivoisin, että mahdollisimman moni olisi kiinnostuneempi päämäärästä kun omasta identiteetistään. On parempi identifioitua vegaaniksi ja syödä välillä juustoa tai suklaapatukka, kuin identifioitua sekasyöjäksi, joka saattaa joskus syödä jotain vegaanista. 80 % vegaani valitsee todennäköisemmin arjessaan vegaanista ruokaa kuin 20 % sekasyöjä. Siksi väitän, että olisi hyödyksi pitkän pelin tavoitteille tarjota vegaani-identiteettiä auliisti myös niille ihmisille, jotka syövät jouluna siivun kinkkua tai eivät välitä munkin kirppuväreistä.

Minua ei kiinnosta vegaanien keskinäinen vääntö. Minua ei kiinnosta, mitä syövät ne ihmiset, jotka sanovat itseään vegaaneiksi. Minua kiinnostaa lopputulos. Minua kiinnostaa 63 miljardin eläimen hengen pelastaminen. Minua kiinnostaa ilmastokriisin hilltseminen. Minua kiinnostaa biodiversiteetin romahduksen pysäyttäminen. Minua ei kiinnosta kenenkään satunnainen juustosiivu leivän päällä. Veganismi ei ole kilpailu.

Olen myös varma, että ruokavalioilla erottautuminen on ohimenevä vaihe. Kun ruokavaliot yksilöllistyvät entisestään, tulee olemaan mahdotonta sanoa, kuka on minkäkin ruokavalion edustaja. Ja hei let’s face it: onhan se nyt aika höpsöä määritellä olevansa lacto-ovo-pesco-vegetaristi tai vegan-curious-fleksaaja. Ruokavalioihin liittyvät identiteetit ovat siirtymäkauden vaihe meille ihmiseläimille, jotka yritämme sopeutua uuteen maailmanaikaan.

Sitä odotellessa: kutsutaan ihmisiä mukaan mieluummin kuin käännytetään pois. Toivotetaan tervetulleeksi mieluummin kuin osoitellaan sormella. Hyäksytään mieluummin kuin tuomitaan. Sillä veganismissa porttiteoria toimii: mitä enemmän syö vegaanisesti ja mitä enemmän identifioituu vegaaniksi, sitä useammin myös jättää eläimet pois lautaselta.

Tervetuloa mukaan 80 % vegaanit, te olette tärkeässä roolissa toteuttamassa maailman muutosta kohti parempaa!