Blogi

Pintaa pitkin maailmalle – mitä pakata mukaan junamatkalle Eurooppaan?

Tänä kesänä on helleaaltojen ja maastopalojen keskellä puhuttu taas paljon kestävästä matkailusta. Oman kesälomani pitkä reissu kuljetaankin tällä kertaa (kuin myös monesti aiemminkin) pintaa pitkin ristiin rastiin Eurooppaa! Olen tehnyt useamman junamatkan pitkin Eurooppaa, lapsen kanssa ensimmäistä kertaa hänen olleessaan neljävuotias. Edellisestä reissusta on useampi vuosi – viimeksi olin pitkällä junamatkalla Euroopassa vuonna 2018. Nyt pandemioiden salliessa kuitenkin raiteet alle ja maailmalle!

Edessä on siis kaksi viikkoa ja reilut 5000 kilometriä reissausta planeetan pintaa pitkin. Kerron tarkemmin reitit ja budjetit myöhemmin (ja reaaliajassa matkaa voi seurata instassa!), mutta nyt ensin muutama ajatus pakkaamisesta.

Vaeltajat sanovat, että me kannamme mukanamme sitä, mitä pelkäämme. Ihan siis konkreettisesti. Jos pelkää kylmyyttä, kantaa mukana vaatteita, jos sairautta, lääkkeitä, jos pelkää nälkää, pakkaa mukaan paljon ruokaa. Se on kiinnostava ajatus ja saanut minut miettimään paljon sekä omia reissupakkauksia että ihan sitä, mitä omistan.

Pintaa pitkin matkustaessa pitää huomioida pakkauksessa vähän eri asioita kuin silloin, jos työntää kamat lentokoneen ruumaan – mieti mitä jaksat kantaa mukana. Toisaalta taas reilaaja on hyvin eri asemassa kuin erämaavaeltaja, koska isoista kaupungeista löytyy aina se mitä tarvitaan, vaikka jotain ei olisikaan pakannut mukaan. Mukulakivikaduilla ja junasta toiseen juostessa kannattaa pyörälliset laukut unohtaa, itse suosin vuosia sitten dyykkaamaani North Facen Recon-minirinkkaa. Selviäisin pienemmälläkin, mutta pidän siitä, että repussa on monia eri lokeroita (kamat löytyy helpommin), se on kevyt kantaa eikä tarvitse sulloa ja ahtaa tavaroita pienempään reppuun.

Pyrin siihen, että kannan mukana mahdollisimman vähän, en kuljeta ilmaa ja pidän tarkkaan silmällä sääennusteita ennen lähtöä jotta varusteet ovat oikeat. Nyt matka suuntaa Länsi-Eurooppaan, jossa on turhankin lämmintä, eli kovin vaihtelevaan ilmastoon ei tarvitse vaatteilla varautua.

Tässä pakkauslistani pintaa pitkin matkustettaessa kahden viikon reissulle!

Tärkeät paperit & vastaavat

  • Passi
  • Eurooppalainen sairaanhoitokortti (etenkin näinä tautisina aikoina aina matkalle mukaan!)
  • Tulostetut matkaliput (kaikki on tietenkin puhelimella, mutta puhelimet voi kadota tai mennä rikki, eli printit mukaan)
  • Tulostettu matkavakuutus (niin ei tarvitse ongelmien ilmetessä alkaa googlata että mistäs sainkaan tiedot englanniksi siitä, mitä vakuutus korvaa)
  • Puhelin ja rahapussi (jälkimmäisestä turhat kortit pois)
Ei enää kirjojen roudaamista! E-reader painaa reilut 100 grammaa ja syö sisäänsä valtavan kirjaston. Lusikka on luotettu matkakumppanini, en ole syntynyt se suussa vaan varastanut jostain ravintolasta vuosia sitten.

Vaatteet (kun matkustamiseen kuluu aikaa, kannattaa päälle valita hengittävät ja pehmeät vaatteet, jotka eivät kiristä mistään ja joissa on mukava olla!)

  • 1 pitkähihainen paita
  • 1 sortsit 
  • 1 mekko
  • 1 haalari (lähtiessä tämä päälle, sopii myös siistimmäksi vaatteeksi fine dining -rafloihin)
  • 3 toppia/t-paitaa
  • 6 paria alusvaatteita 
  • 3 sukkaparia
  • Aurinkolasit
  • Päähine
  • 2 kaulakorua (helppo muuttaa asukokonaisuuksia ilman valtavaa vaatearsenaalia!)
  • Kangaskassi
  • Pesuainetta (kannan mieluummin mukana pienen pullon pesuainetta ja pesen vaatteita välissä kuin kannan hirveää vaatearsenaalia mukana!)

Hygienia ja lääkkeet (kaikki matkakokoisia pakkauksia, kaiken mahduttava 2l vetoiseen vetoketjulliseeen pussiin)

  • Hammasharja & -tahna
  • Deodorantti
  • Kuivashampoo
  • Meikit (hyvin kevyt arsenaali, mukana vain sävytetty aurinkovoide, puuteri, eyeliner, ripsiväri ja huulipuna)
  • Aurinkosuojavoide keholle
  • Kosteusvoide
  • Pari laastaria ja särkylääkettä + allergialääkkeitä
  • Hiusharja, hiuslenkkejä/pinnejä
Älä kanna mukana ilmaa. Pieniä matkapakkauksia myy mm. Lidl ja Normal, Mujista saa itse täytettäviä pikkupulloja. Apteekkeja on maailma täynnä, joten otan mukaan lääkkeistä vain ensiavun ja niidenkin pakkaukset leikkaan mahdollisimman pieneksi.

Laitteet ja matkustaminen

  • Unisilmikko ja korvatulpat (must jos aikoo nukkua junissa/laivoilla)
  • Lukulaite (tämä on keventänyt pakkauksiani valtavasti: ennen kannoin aina fyysisiä kirjoja mukana matkoilla, nyt kymmenet kirjat mahtuvat reilun 100g painoiselle e-readerille jossa akku kestää ja jonka näytöltä on kiva lukea!)
  • Virtapankki (monissa junissa on virtapistokkeet, kaikissa ei, eli virtapankki on aina mukana näillä matkoilla)
  • Kuulokkeet
  • Laturit puhelimelle, virtapankille ja lukulaitteelle

Repun päällistaskuun helposti saataville:

  • Purkkaa (koska muualla tehdään ällöttävää sokeripurkkaa, ei xylitol-purkkaa)
  • Nenäliinapaketti
  • Pieni käsidesipullo
  • Ffp2-maskit (eri maissa on erilaisia vaatimuksia maskeille + varautuminen siihen, jos itse sairastuu)
  • Lusikka (mulla on aina lusikka mukana repussa, sitä tarvitsee yllättävän usein!)
  • Eväät, esim. muutama proteiinipatukka, vesipullo, leipää

Näillä lähdetään matkaan. Painoa laukulla on ennen eväitä noin neljä kiloa, eli ei ainakaan ala vituttaa repun kantaminen matkalla! Nyt edessä on vain aikuisten reissu, mutta myös lasten kanssa matkustaessa olen pitänyt periaatteena, että mukaan otetaan sen verran tavaraa, että jokainen voi kantaa omat kamansa ilman että voimat tai hermot loppuu.

Miksi vegaanit eivät juo maitoa tai syö juustoa

Aina välillä kuulee ihmettelyä siitä, miksi vegaanit lihan lisäksi jättävät lautasiltaan ja juomalaseistaan pois myös maidon ja juuston. Moni perustelee ihmetystään kuvitelmalla siitä, että “eihän maidontuotannossa tapeta eläimiä”. Käyn tässä läpi maidon eläineettisiä- ja ilmastokysymyksiä. Maito ei ole lainkaan niin viaton kuin usein kuvitellaan.

Kuoleeko maidontuotannossa eläimiä?

Yllättävän moni aikuinenkin ihminen kuvittelee, että lehmistä tulee maitoa automaattisesti ja itsestään. Näin ei kuitenkaan ole. Kuten kaikkien muidenkin nisäkkäiden, lehmän pitää saada poikanen, jotta lehmästä tulee maitoa. Kaikilla nisäkkäillä maidontuotanto käynnistyy poikasen syntymän jälkeen ja jatkuu vain jonkin aikaa, ei loputtomasti.

Eläintuotannossa tämä prosessi tietenkin yritetään tehostaa huippuunsa. Jalostuksen seurauksena naudat tulevat sukukypsiksi nykyään jo kahdeksan kuukauden ikäisinä. Maidontuotannon palvelukseen valjastettu hieno keinosiemennetään ensimmäisen kerran noin 15 kuukauden ikäisenä ja pyrkimys on, että se poikisi ensimmäisen kerran noin kaksivuotiaana. Hieho saatetaan siis raskaaksi vastoin sen omaa tahtoa. Ihminen päättää, koska hieno keinosiemennetään ja ihminen ottaa vasikan ja lehmän kehon omaan käyttöönsä.

Ihmisen ja lehmän raskaus on saman mittainen, noin yhdeksän kuukautta. Synnytettyään emo imettää vasikkaansa luonnonoloissa 6–10 kuukautta. Eläintuotannossa vasikka vieroitetaan emästä alle vuorokauden ikäisenä, jotta emon maito ei mene “hukkaan” vasikassa, vaan lypsäminen voidaan aloittaa nopeasti ja kaikki maito saada talteen ihmisten käytettäväksi. Vastasyntyneen vasikan ja emolehmän erottaminen toisistaan on kummallekin eläimelle stressaava kokemus. Eläintuonannossa lehmäemot saattavat ammua vasikkansa perään pitkiäkin aikoja, ne voivat vähentää syömistään ja saattavat jopa pidätellä maitoaan lypsyllä.

Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä naudoilla on onnellinen elämä <3

Sen jälkeen, kun vasikka on erotettu emostaan, vasikat valikoidaan. Hiehot otetaan maidontuotannon käyttöön, eli niistä kasvatetaan lypsylehmiä, jotka saavat omat vasikkansa noin kaksivuotiaina. Sonneja ei kuitenkaan tarvita maidontuotantoon yhtä paljon kuin hiehoja, joten suurin osa sonnivasikoista päätyy lihaksi. Vasikanlihaa varten kasvatettavat vasikat teurastetaan kahdeksan kuukauden iässä.

Jatkuva keinosiemennyt, raskaudet, synnytyksen, vasikoiden vieminen emolehmiltä ja lypsäminen on lehmien keholle rankka rääkki. Nautoja teurastetaan Suomessa vuosittain noin 270 000 yksilöä. Niistä ylivoimaisesti suurin osa on maitoteollisuuden “sivutuotteita”, eli lypsylehmien vasikoita, loppuun kuluneita lypsylehmiä ja siitossonneja.

Maidontuotannossa käytetyt lehmät teurastetaan noin viisivuotiaina. Luonnossa lehmät voivat elää jopa 20-vuotiaiksi ja Guinnesin ennätystenkirjan mukaan maailman vanhin lehmä on 48-vuotias. Vaikkei lehmä siis kuole maidontuotantoon välittömästi, ei ole totta väittää, ettei maidontuotanto aiheuttaisi eläimille turhaa kärsimystä ja ennenaikaista kuolemaa.

Kaikki tämä pätee myös juustoon. Yhden juustokilon valmistamiseen kuluu noin kymmenen kiloa maitoa. Jos pitäisi valita, juoko litran maitoa vai syökö kilon juustoa, valinta on helppo. Juustokilossa maidon eettiset ongelmat nimittäin kymmenkertaistuvat. Vielä helpommalla toki pääsee jättämällä sekä maidon että juuston pois lautaseltaan.

Lehmät eivät ole ainoa maidon- ja juustontuotannossa kärsivä eläinlaji. Suomessa vuohenlihalle tai -maidolle ei juuri ole markkinoita, mutta vuohenjuusto on monien herkku. Koska vuohenlihalle ei ole markkinoita, vuohia ei kasvateta turhaan edes kahdeksan kuukauden ikään, toisin kuin sonnivasikoita. Vuohenmaidon tuotannossa muutamat naaraat säästetään jatkamaan maidontuotantoa, mutta pukkikileille ei ole käyttöä. Ne teurastetaan muutaman tunnin ikäisinä ja ruumiit poltetaan, koska niille ei ole muuta käyttöä. Luonnossa vuohi voi elää jopa 20-vuotiaaksi.

Miksi maito ja juusto ovat ilmastolle niin pahaksi?

Maailman ruoantuotannon suurin yksittäinen päästölähde on naudantuotanto. Vaikka naudantuotannon päästöissä on eroja tuotantotavasta riippuen, sen päästöt ovat aina korkeat. Päästöt koskevat sekä lihaa että maitotuotteita: maitoa, juustoja ja esimerkiksi jugurtteja. Kovat päästöt syntyvät lehmän ruoansulatusjärjestelmän vuoksi. Se tuottaa metaania, joka on ilmastolle huomattavasti haitallisempaa kuin hiilidioksidi. Yksinkertaistetusti sanottuna maailman 1,4 miljardia lehmää röyhtäilevät ja pierevät planeetalle ilmastoa lämmittäviä kaasuja. Naudantuotanto myös rehevöittää vesistöjä sekä kuluttaa maa- ja vesivarantoja moninkertaisia määriä kasvintuotantoon verrattuna. Jos verrataan lehmänmaidon ja kasvimaitojen ympäristövaikutuksia, häviää eläinperäinen maito räikeästi joka sektorilla.

Jotta kauppaan saadaan myyntiin yksi kilo naudanlihaa, sen tuotantoon täytyy käyttää ensin 15 500 litraa vettä. Kiloon perunaa vettä kuluu 290 litraa. Juuston ilmastovaikutukseen pätevät kaikki samat asiat kuin naudanlihan tuotannon ja siksi juuston ilmastovaikutus on lähes yhtä suuri kuin naudanlihan. Naudanlihan ilmastovaikutus on keskimäärin 13 kg CO2/lihakilo, mutta esimerkiksi soijan ilmastopäästöt ovat vain noin 1 kg CO2/kilo. Luonnonvarakeskuksen arviossa suomalaisen juuston ilmastovaikutuksen arvioidaan olevan 5–15 kg CO2/juustokilo, globaalilla mittakaavalla tarkasteltuna juuston hiilijalanjäljeksi on arvioitu noin 23 kg CO2/juustokilo. Juuston ilmastovaikutukset johtuvat suurimmaksi osaksi käytetyn maidon määrästä.

Juustontuotantoon kuluu myös paljon maata. Juuston maapinta-alan kulutuksen lasketaan globaalilla tasolla olevan kolmanneksi maaintensiivisin proteiininlähde. Tällä hetkellä puolet maapallon asuinkelpoisesta maasta käytetään ruoantuotantoon – siitä 77 prosenttia kuluu eläintuotantoon sisältäen rehuntuotannon ja 23 prosenttia ruoan tuottamiseen suoraan ihmisille. Jos nämä alueet siirtäisi maailmankartalle, veisi eläintuotanto koko Pohjois- ja Etelä-Amerikan mantereiden kokoisen maa-alueen.

Jos rajallisilla maa-aloilla tuotetaan pääasiassa kasviperäistä ruokaa, pystytään sillä ruokkimaan neljä kertaa enemmän ihmisiä kuin jos sama alue käytetään lihantuotantoon. Jos ruoantuotannossa luovuttaisiin eläintuotannosta ja korvattaisiin kaikki ihmisten tarvitsema ravinto kasvituotannolla, maailman hiilidioksidipäästöt laskisivat 28 prosenttia vuoden 2010 tasoon verrattuna. Jos luovuttaisiin viidestäkymmenestä prosentista eniten päästöjä aiheuttavista eläinperäisistä tuotteista, maailman päästöt laskisivat 20 prosenttia.

Jokainen tekee omat valintansa ruokavaliossaan. Maidon ja juuston jättämiselle pois lautaselta on kuitenkin vahvat eläineettiset- ja ilmastosyyt. Jos eläinoikeudet tai ilmaston tila kiinnostavat, rohkaisen vähentämään maitotuotteita ruokavaliossa! Vegaanisten juustojen kehitys on nopeaa ja suunta on ilmiselvä: muutaman vuosikymmenen kuluttua tulemme katsomaan nykyhetkeä ja miettimään, miksi olimmekaan niin pitkään kiinni jonkun toisen eläimen maidossa.

Sinun lapsesi eivät ole sinun contentiasi

Saako lasten kuvia postata someen? Tänään some täyttyy taas kuvista, joissa eri ikäiset lapset lähtevät päiväkotiin ja kouluun. Lukuvuoden alku on aina iso tapahtuma lapsiperheissä, mutta onko sitä välttämätöntä juhlistaa julkaisemalla kuva lapsesta?

Me aikuiset haluamme esitellä elämässämme olevia lapsia. He ovat meille ihmeellisimpiä otuksia elämässämme ja haluamme, että muutkin näkevät lastemme ihmeellisyyden. Haluamme pitää tutut kartalla lastemme ja perheidemme elämästä ja hämmästellä lasten kasvua yhdessä muiden kanssa. Miten sitä voikin olla niin, että itse ei vanhene yhtään mutta lapset kasvavat!

Mutta me, jotka nyt olemme vanhempia, kasvoimme lapsuutemme ja pitkälti myös nuoruutemme maailmassa, jossa ei ollut somea. Nykylapsista sen sijaan jää valtava datavana someen siitä hetkestä lähtien kun he syntyvät, jos me aikuiset emme sitä tietoisesti estä.

Moni sanoo, että kysyy kyllä lapsiltaan ennen kuin julkaisee näiden kuvaa someen. Mutta voiko kolmevuotias, seitsemänvuotias, kymmenenvuotias, edes viisitoistavuotias ymmärtää todella mikä some on ja mitä kuville siellä tapahtuu? Lapselta ei voi saada suostumusta asioihin, joita lapsi ei voi ymmärtää. Voiko lapselta siis oikeasti saada suostumusta myöskään kuvien julkaisemiseen?

Kun puhun tästä asiasta, kuulen usein myös kysymyksen ”no mutta mitä haittaa siitä on, jos niitä kivoja lapsuuskuvia on netissä?” Sepä se: me emme voi vielä tietää. Meillä ei juuri ole vielä sukupolvia, joiden koko elämä olisi dokumentoitu ja digitoitu, me emme tiedä millaisessa maailmassa tulemme tulevaisuudessa elämään.

Voidaan kuitenkin olettaa, että jatkuva datavana on turvallisuusriski. Lapsi ei voi itse valita, mitä kaverit, tulevat kumppanit ja vaikka työnantajat hänestä saavat tietää, jos lapsen koko elämä on digitoitu someen. Nykylapset elävät niin erilaisessa maailmassa kuin me heidän vanhempansa, ettemme voi ymmärtää mitä teemme kuvia julkaisemalla.

Tämä ei koske tietenkään vain kuvia, vaan kaikkea lapsista julkaisemaamme materiaalia. Yksityiskohtaiset tarinat lasten persoonallisuupiirteistä tai elämäntapahtumista voivat olla jopa pahempaa yksityisyyden loukkaamista kuin satunnainen kuva. Niitä voi olla vaikeampi yhdistää lapseen, mutta jos yhteyden tajuaa, ei yksityiskohtainen tarina ole ainakaan parempi vaihtoehto kuin kuva.

En sano, ettei kukaan saa koskaan julkaista lapsistaan kuvia tai kertomuksia. Mutta automaatio sen ei pitäisi olla. Meidän pitäisi pysähtyä joka kerta miettimään, onko sisällön julkaiseminen lapsesta välttämätöntä. Mitä haluamme sillä viestiä? Ehkä voimme lähettää kuvat ja tarinat lapsista suoraan niille ihmisille, joiden haluamme heidät näkevän? Ehkä kaiken lastemme elämässä ei tarvitse kuulua koko maailmalle? Ehkä voimme löytää muita tapoja juhlistaa elämämme merkkipaaluja, sellaisia, jotka eivät loukkaa lapsen oikeutta olla näkymättä somessa? Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi eivätkä sinun contentiasi, ja heillä on oikeus myös digitaaliseen yksityisyyteen.

Ihanaa päiväkoti- ja koulusyksyn alkua! Opetetaan liikenneturvallisuuden lisäksi lapsille myös digiturvallisuutta, ja aloitetaan omalla esimerkillämme!