Blogi

Kolmen majakan kesä: Bengtskär, Russarö, Söderskär

Jokainen, joka on lukenut Tove Janssonin muumikirjoja (tai katsonut sitä japanilaista muumianimaatiota), on varmasti haaveillut majakassa asumisesta. Majakkamatkailu on ollut itsellänikin mielessä jo pitkään, mutta vasta koronakesä kakkonen pakkokotimaanmatkailuineen vei kunnon majakkakierrokselle. Kesän kohteiksi valikoituivat etäinen Bengtskär, sotilaskohde Russarö ja Muumien majakkasaari Söderskär.

Bengtskär

Kaikki alkoi siitä, kun kuulin ystäväni vierailleen Bengtskärin majakassa. Bengtskär on niitä harvoja majakoita Suomessa, joissa voi yöpyä. Yö majakassa keskellä merta kuulosti upealta ja menin katsomaan Bengtskärin sivuilta lisätietoja. Koko kesä oli loppuunvarattu – lukuunottamatta yhtä yötä, jolle ilmeisesti oli juuri tullut peruutus. Varasin siis sen ihmeemmin miettimättä yöpymisen majakkaan kesäkuun loppupuolelle.

Bengtskärin valohuone.

Reilun vuorokauden matkaan sisältyvät venekuljetukset Kasnäsistä, ruoat, pakkovierailun Rosalan viikinkikeskuksessa (joka on typerin turistiloukko johon olen Suomessa törmännyt), majoittumisen majakassa ja saunavuoron majakkasaarella. Menomatkalla laiva pysähtyi tosiaan Rosalassa, jossa syötiin lounas ja ihmeteltiin “viikinkikylää”, eli muutamaa kanaa aitauksessa ja bofferimiekkoja. Etukäteen ilmoittamalla meille oli tehty oma vegaaninen keitto siinä missä muut söivät jotain muuta keittoa, ja matka jatkui onneksi suhteellisen pian.

Meidän vierailumme aikaan sattui upea sää, saaresta pääsi todella nauttimaan.

 

Bengtskär on kaukana ulapalla. Meri avautuu sen ympärillä ja luodot vähenevät mitä lähemmäs saarta tullaan. Itse majakka kohoaa merestä kutsuvana ja saareen rantautuessa tekee heti mieli juosta majakan valohuoneeseen. Majakkasaaren historia on uskomaton. Jatkosodan aikana siellä käytiin kova taistelu majakan hallinnasta ja saarella on helppo kuvitella väijytykset ja hiippailut. Majakan alimmassa kerroksessa on esillä pöytäkirja, jossa majakkataistelun vaiheet käydään läpi hetki hetkeltä. Vaikkei sotahistoria kiinnosta minua pätkääkään, oli tämä tarina ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Bengtskäriin pääsee myös päivämatkalle sekä Kasnäsistä että Hangosta. Parhaita hetkiä olikin se, jolloin kaikki päiväretkeläiset pakkautuivat takaisin aluksiin ja saari jäi henkilökunnan ja yöpyjien haltuun. Vieraita voi kerralla olla yöpymässä seitsemässä huoneessa, joten yöpyjä saa majakkasaarelta sen autiuden kokemuksen, jota ehkä lähtee hakemaan. Bengtskärillä on upeita kallioluotoja ja poukamia, joissa pääsee uimaan ja viettämään aikaa täysin rauhassa kun päivämatkalaiset ovat poistuneet. Saarella pesivät haahkat olivat meidän vierailumme aikaan jo lähteneet, joten saarella pääsi liikkumaan vapaasti.

Majakka on todella iso. Se kätkee sisäänsä majakanvartioiden vanhat asuinhuoneistot, henkilöstön tiloja, vaatimattoman ravintolan, museoidun asunnon, kappelin ja tietenkin itse valohuoneen. Tornin pyöreät ikkunat ovat upeita, valohuoneesta näkee Hankoon asti ja yöpyjät pääsevät istuskelemaan valohuoneessa rauhassa. Huoneet ovat askeettisia, mutta sopivat majakan tyyliin.

Huoneen ikkunasta näkyy mitäpä muutakaan kuin ulappa.

 

Täysihoitoon kuuluivat kaikki ateriat. Ne sai etukäteen ilmoittamalla vegaanisina, mutta vegaaniruoka oli todella heikkotasoista. Täytettyjä paprikoita sulamattomalla vegaanisella juustolla siinä missä sekasyöjien pöytä notkui erilaisia kaloja. Ruokaa tarjoiltiin kuitenkin jatkuvalla syötöllä, joten nälkä ei jäänyt vaikka seuraavalla kerralla aionkin ottaa omat eväät mukaan. Saarelta sai ostaa juomia, mikä olikin kuumana päivänä hyvä bonus: vaikka juotavaa oli otettu mantereelta mukaan, oli paahteessa koko ajan jano.

Ehdottomasti unohtumattomin osa vierailua oli kuitenkin sauna. Onnistuimme bookkaamaan päivän viimeisen saunavuoron, joten saunoimme keskiyön auringonlaskun kajossa. Puulämmitteinen sauna uimapaikkoineen oli uskomattoman hieno kokemus. Muu saari vaikutti menneen jo nukkumaan, joten nautimme majakkasaaren rauhasta katsellen saunan ikkunoista ulos ulapalle.

Keskiyön auringonlasku näkyi majakkasaaren saunan ikkunasta.

Jos kaipaa kunnon irtioton arjesta ja kaipaa majakkaromantiikkaa, on Bengtskär ehdottomasti se oikea valinta. Majakka on supersuosittu ja osa kesän 2022 yöpymisistä on jo varattu. Jos siis ensi kesän majakkaretki kiinnostaa, se kannattaa ottaa kalenteriin jo nyt. Vaikka olen reissannut ympäri maailmaa, Bengtskär oli kyllä uniikki paikka ja kovasta hinnastaan huolimatta joka pennin väärti.

Mitä: Yöpyminen Bengtskärin majakassa
Paljonko maksaa: Kaksi henkilö 478 €, sisältää majoituksen, pääsymaksut, ruoat ja kuljetuksen. Pelkkä venekuljetus ja pääsymaksu majakkaan päiväretkelle Kasnäsistä 68 €/hlö.
Suosittelenko/mitä erityistä: Aivan ehdottomasti suosittelen, etenkin yöpymiskohteena. Yösaunominen majakkasaarella uskomaton kokemus. Syrjäinen saari, joten eristäytyneeseen majakkaromantiikkaan paras kohde.
Lisätietoja: ​​https://www.bengtskar.fi 

Russarö

Kesän toinen majakkakohde oli Russarö. Russarö on edelleen puolustusvoimien käytössä ja saarelle pääsee ainoastaan kuutena päivänä vuodessa. Koska saari on puolustusvoimien kohde, Russaröhön pääsevät vain suomen kansalaiset. Syytä en voi ymmärtää, mutta näin saaren vierailutiedoissa kerrotaan.

Russarön matka on lyhyt iltaristeily Hangosta. Laiva lähtee klo 17:00 ja palaa Hankoon klo 20:30. Merimatka on lyhyt, parikymmentä minuuttia, ja sen paras puoli on nähdä Hangon rannikko mereltä käsin.

Russarössä pääsee tutustumaan vanhoihin tykkeihin ja kasarmiin. Myös sotilaskoti on auki ja myy kahvia ja munkkeja. Pro tip: kaikki Suomen sotkujen munkit ovat vegaanisia!

Itse majakka on parin kilometrin päässä laiturista ja saarella saa tarkat ohjeet siitä, mitä reittejä pitkin saaressa saa kulkea. Majakka on söpö pieni vaaleanpunainen rakennus kallion päällä, mutta pettymyksekseni majakkaan ei päässyt sisälle ollenkaan. Majakkaretkeen kuuluisi ehdottomasti kiipeäminen torniin ja valohuoneeseen, mutta Russarön reissun varauksessa ei kerrottu siitä, ettei itse majakkaan pääse. Katselimme majakkaa kallioilta, mutta eihän se ole yhtään majakkaretken tarkoitus.

Russarön majakkaa sai ihailla vain ulkoa.

Rantakalliolta löytyi pieniä lammikoita, joissa oli paljon vesiliskoja. Todettuamme majakan suljetuksi käytimmekin loppuajan vesiliskojen bongailuun. 

Vesiliskolammikot kallioilla olivat Russarön paras anti.

Mitä: Iltaretki Russaröhön
Paljonko maksaa: Aikuiset 40 €/hlö
Suosittelenko/mitä erityistä: Majakkaan ei pääse sisään. Suosittelen ehkä vain jos Russarö on itselle jotenkin erityinen kohde, majakan vuoksi ei maksa vaivaa.
Lisätietoja: https://marinelines.fi/fi/risteilyt/russaro

Söderskär

Kesän viimeinen majakkamatka suuntautui The Muumien Majakkasaarelle, eli Söderskäriin. Tove Jansson vietti merkittävän määrän aikaa Pellingin saaristossa ja tunsi alueen majakat. Söderskärin on arveltu olleen esikuva Muumipappa ja meri -kirjan majakalle. Vaikkei majakka ulkoisesti näytäkään samalta kuin Janssonin kirjoissa, on saarelle tullessa selvää, että kirjan majakkasaari on inspiroitunut nimenomaan tästä paikasta.

Söderskärin reissu on helsinkiläiselle näistä majakkaretkistä pienimmän säätämisen takana. Yhteysalus menee saareen Kauppatorilta. Matka kestää kolme tuntia suuntaansa, joten suurin osa retkiajasta kuluu veneessä. Söderskärin reissu kannattaakin ottaa risteilynä, johon sisältyy pysähdys majakalla.

Kauppatorilta lähdettäessä laivassa oli lisäksemme alle kymmenen ihmistä, mutta Vuosaaren laiturissa laiva ahdettiin täyteen matkailijoita, jotka olivat menossa Kaunissaareen. Laivayhtiön sivuilla oli ilmoitus siitä, että asiakaspaikkoja on koronatilanteen vuoksi vähennetty, mutta laiva oli kyllä niin tupaten täynnä ihmisiä, ettei minkäänlaisten turvavälien pitäminen ollut mahdollista. Vaikka osa ihmisistä olikin kannella, olisi tilanne voinut olla ahdistava jos en olisi jo tuplarokotettu.

Söderskärille ei saa rantautua omalla veneellä kesällä ennen 1.8.

Kaunissaaren jälkeen väljyys kuitenkin palasi ja saavuimme nopeasti Söderskärille. Söderskärillä ei ole enää mitään palveluita, sillä saaren herkkä luonto ei kestäisi majoitus- tai ravintolapalveluiden aiheuttamaa trafiikkia. Hyvä niin – ihan kaikkialle ei ole pakko päästä majoittumaan tai syömään! Saarella saakin liikkua ainoastaan merkityillä poluilla ja ennen 1.8. saareen ei saa tulla omalla veneellä vesilintujen pesintäkauden vuoksi.

Tove Janssonin merikuville on omistettu Söderskärin majakassa oma huone.

Söderskärin majakka on hieno. Sisällä on näyttely majakan historiasta ja valohuoneeseen pääsee kiipeämään miltei koko matkan leveitä portaita. Yhdessä huoneessa on näyttely Tove Janssonin merikuvituksista muumeineen ja majakan seinillä näkyykin myös Janssonin henkilöhistoriaa. Tämän majakan erikoisuus on se, että suoraan valotasanteen alapuolella on ulkoparveke, jonne vierailijakin pääsee! Merituulessa voi bongata kirkkaalla säällä Helsingin torneja: Kalasatama, Pasila ja jopa Espoon Keilaniemen rakennukset näkyvät majakan huipulta.

Söderskärin erikoisuuksiin kuului majakan ulkotasanne, jonne vierailijatkin pääsevät. Mikko kiikaroi Helsinkiä.

Majakan valohuoneesta näkee hyvin koko saaren. Sieltä katsellessa käy selväksi, että Söderskär ja Muumipapan majakkasaari ovat yksi yhteen. Majakasta näkyy saaren keskellä oleva lampi, metsä johon Muumipeikko muuttaa, kalastajan mökki, se ranta jolle merihevoset kirjassa nousevat. Söderskärin reissua suunnittelevan kannattaakin lukea Muumipappa ja meri uudemman kerran, niin reissusta saa kaiken irti.

Söimme mukaan otetut eväät kalliolla istuskellen. Aikaa majakkasaarella on noin tunti, ja siinä ajassa kulkurajoitetun saaren kyllä ehtii katsoa läpi.

Mitä: Päiväretki Kauppatorilta Söderskäriin
Paljonko maksaa: Aikuiset 72 €/hlö
Suosittelenko/mitä erityistä: Suosittelen jos Muumipappa ja meri -kirjalla on erityinen paikka sydämessäsi! Tämä on se saari!
Lisätietoja: https://www.soderskar.fi/6 

Kuvittele kaupunki

Puhe Helsinki Symposiumissa 24.3.2021


Hyvä kuulija: missä tahansa oletkin, pysähdy hetkeksi. Minä haluan kuvitella sinun kanssasi hetken, ja tarvitsen siihen keskittymisesi. Vedä syvään henkeä nenän kautta sisään – ja puhalla suun kautta ulos. Toista tämä uudestaan – ja päästä irti jännityksestä ja kannattelusta. Vielä kerran sisään – ja ulos puhaltaessasi sulje silmäsi hetkeksi.

Ja nyt: kuvittele kaupunki. Anna mielikuvan rakentua tyhjyyden keskelle, täytä kuva niillä väreillä, muodoilla, hahmoilla, elementeillä, joita sinun kaupunkiisi kuuluu. Sinun kaupunkisi voi olla iso tai pieni, olemassaoleva tai kuviteltu, utopia tai dystopia. Mutta se on sinun. Silmät suljettuna kuvittele itsesi kävelemään kaupunkiisi. Mitä siellä ainakin on? Taloja? Katuja? Näetkö kaupungissa luontoa, ihmisiä tai muita eläimiä? Pysähdy kaupunkisi keskelle ja tarkenna katseesi johonkin yksityiskohtaan kaupungissasi. Tutki yksityiskohtaa ja uppoudu siihen. Onko se kaivon kannen kuviointi, liikennevalon nakuttava ääni, ikkunan heijastus vastapäisen talon seinässä? Ja vähitellen voit päästää irti kuvitelmastasi ja avata silmäsi.

Kuten huomattiin, jokaisen meidän sisällä on kuvitelma kaupungista. Me kuvittelemme, että puhumme samasta asiasta, kun puhumme kaupungista. Jokaisen meidän kaupunki on kuitenkin erilainen. 

Kaupunkeja kuvittelemaan oli innostunut myös italialainen kirjailija Italo Calvino. Calvino puhui tuotannossaan paljon kaupungeista, ja vaikka kirjat on kirjoitettu pääasiassa 1950–70-lukujen aikana, ne kuvaavat hämmentävän hyvin kaupunkeja ylipäätään. Calvinon aikana autot olivat vasta yleistymässä, tietoliikenne oli olematonta ja kestävyys- ja ilmastokriisi olivat vasta harvojen tutkijoiden töissä esillä.

Italo Calvinon vuonna 1972 ilmestynyt Näkymättömät kaupungit kertoo kuvitteellista tarinaa tutkimusmatkailija Marco Polosta ja siitä, kuinka Polo raportoi löytämistään kaupungeista Tšingis-kaanille. Marco Polo kertoo uskomattomista kaupungeista, ja vähitellen Tšingis-kaani alkaa epäillä, että Polo keksii kaupungit päästään. Lopulta Polo ei enää lähde tutkimusretkilleen ollenkaan, vaan Tšingis-kaani ja Marco Polo kuvittelevat yhdessä sitä, millaisia erilaisia kaupunkeja voisi olla olemassa.

Näissä kuvitelmissa päästään lähelle olennaisia kysymyksiä: mikä määrittelee kaupungin?

Luen teille kolme otetta, ja esitän kolme erilaista kysymystä kaupungista.

Ensimmäinen kysymys: Mitä on kaupunkien evoluutio?

Lainaus:

Mauriliassa matkaajaa kehotetaan tutustumaan kaupunkiin ja samalla tutkimaan vanhoja postikortteja, jotka esittävät millainen kaupunki oli aikaisemmin: sama identtinen aukio jossa on kana linja-autoaseman paikalla, soittolava maantiesillan paikalla, kaksi neitoa päivänvarjoineen räjähdysainetehtaan paikalla. Ettei matkaaja tuottaisi pettymystä asukkaille, hänen on kehuttava korttien esittämää kaupunkia ja pidettävä sitä nykyistä parempana, mutta hänen on huolehdittava siitä että hänen pahoittelunsa muutoksista pysyvät tarkkojen sääntöjen puitteissa: vaikka myöntää suurkaupungiksi kasvaneen Maurilian erinomaisuuden ja vaurauden kun sitä vertaa provinsielliin Mauriliaaan, se ei korvaa tiettyä kadonnutta viehätystä josta kuitenkin saa nauttia vielä postikorteista.

Varokaa sanomasta heille, että joskus kaupungit seuraavat toisiaan samalla paikalla samannimisinä, ne syntyvät ja kuolevat toisiaan tuntematta, voimatta viestiä keskenään. On turha miettiä ovatko nämä parempia vai huonompia kuin entiset, koska niiden välillä ei ole minkäänlaista yhteyttä, samoin kuin vanhat postikortit eivät esitä Mauriliaa sellaisena kuin se oli, vaan toista kaupunkia jonka nimi sattumalta oli Maurilia.

Italo Calvino, Näkymättömät kaupungit

Kysymys siis kuuluu: Mitä on kaupunkien evoluutio? Milloin yksi kaupunki yhdellä paikalla muuttuu aivan toiseksi? Mikä kaikki on pysyvää, mikä olennaista sille, että kaupunki pysyy samana? Onko Helsinki tammikuussa 2020 sama kuin Helsinki tammikuussa 2021? Säilyvätkö kaupungit samoina koronan keskellä – jos niistä viedään ihmiset, mahdollisuudet kohtaamisiin, yhdessä rakentamiseen ja ajatteluun, siis kaikki mitä me kaupungeissa rakastamme? Mikä tekee kaupungista omanlaisensa, niin ettei sitä voi vaihtaa päittäin toisen kaupungin kanssa?

Toinen kysymys: Mikä määrittää kaupungin?

Lainaus:

Dorothean kaupungin voi kuvata kahdella tavalla: voi sanoa että neljä alumiinitornia kohoaa sen muureista joissa on neljä nostosiltaporttia, ja vallihaudan vesi laskee neljään vihreään kanavaan jotka halkovat kaupungin ja jakavat sen yhdeksään kaupunginosaan, jokaisessa on kolmesataa taloa ja seitsemänsataa savupiippua.

Tai voi myös sanoa niin kuin kamelimies joka minut toi: “Tulin tänne eräänä aamuna varhaisessa nuoruudessani, kaduilla kiirehti paljon ihmisiä torille, naisilla oli kauniit hampaat ja he katsoivat suoraan silmiin, kolme sotilasta soitti parvekkeella torvea, joka puolella pyöri pyöriä ja liehui värikkäitä lippuja. Sitä ennen en ollut tuntenut muuta kuin autiomaan tasangot ja karavaanitiet. Tuona aamuna Dorotheassa kuulin että elämässä ei ole sellaista hyvää jota en voisi toivoa itselleni.

Italo Calvino, Näkymättömät kaupungit

Kysymys siis kuuluu: Mikä määrittää kaupungin? Onko olennaista sen talojen ja infrastruktuurin määrä, onko olennaista osata nimetä ja rajata kaupunginosat ja suorittaa väestönlaskentaa. Vai onko olennaisempaa se, miltä kaupunki tuntuu? Mitä kaupungin kaduilla kulkeva ihminen näkee, aistii ja kohtaa? Kun me kuvittelemme tulevaisuuden kaupunkeja, missä raameissa kuvitelmamme kulkevat?

Kolmas kysymys: Kenen katse määrittää kaupungin?

Lainaus:

Zemruden kaupunki saa muotonsa sitä katselevan mielialasta. Jos kuljet ja vihellät nokka pystyssä, opit tuntemaan sen alhaalta ylös: ikkunat, heiluvat verhot, suihkulähteet. Jos kävelet leuka rinnalla, kynnet kämmeniin upotettuina, katseesi tavoittaa paljasta maata, katuojia, viemäriaukkoja, jätepaperia. Et voi sanoa että yksi kaupungin puoli olisi todempi kuin toinen, mutta ylempänä olevasta Zemrudesta kuulet puhuttavan ennen kaikkea niiden jotka muistavat sen vaipuessaan alempaan Zemrudeen, kun kulkevat päivittäin samoja kadunpätkiä ja löytävät aamuisin seinustat edellisen päivän huonotuulisuuden peitossa. Meille kaikille koittaa ennemmin tai myöhemmin päivä jolloin laskemme katseemme pitkin vesirännejä emmekä pysty kohottamaan sitä katukiveyksestä. Päinvastainen tapaus on myös mahdollinen mutta harvinaisempi: siksi kiertelemme jatkuvasti Zemruden kaduilla ja silmämme kaivautuvat nyt kellareihin, perustuksiin, kaivoihin.

Italo Calvino, Näkymättömät kaupungit

Kysymys siis kuuluu: Kenen katse määrittää kaupungin? Kenen katse kaupungit on aiemmin määrittänyt ja kenen katse ne tulee määrittämään tulevaisuudessa? Rakentuvatko kaupungit alhaalta, ihmisten tarpeista käsin, ylös päin? Vai rakentuvatko ne ylhäältä päätetyn kaavan mukaisesti, piittaamatta siitä, mitä niiden asukkaat todellisuudessa tarvitsisivat ja haluaisivat?

Jokainen meistä kantaa sisällään kuvia ja kuvitelmia kaupungeista. Siitä mitä ne ovat ja mitä ne voisivat olla. Ajatukset tulevaisuuden megakaupungeista on haastettu niin pandemoiden, ilmasto- kuin kestävyyskriisin vuoksi. Jos megakaupunkeja tulee tulevaisuudessa olemaan, täytyy miettiä miten ja mistä ne rakennetaan.

Kaupungistuminen on meneillään kaikkialla maailmassa. Tällä hetkellä maailmaan rakennetaan uutta kaupunkia yhden New Yorkin verran kuukaudessa. 

Eikä ihme. Kaupungit ovat ihania.

Kaupunki on pimeyden keskelle syttyvä lyhty. Se vetää meitä ihmisiä puoleensa vastustamattomasti, lupaa turvaa, yhteyttä ja lämpöä.

Kaupunki on anomalia. Se on ilmiö, jota yleinen sääntö ei ennusta. Se on luonnon muodostelmasta esiin työntyvä hammas, joka leikkaa horisontin.

Kuvittele kaupunki, joka ei tukahduta vaan vapauttaa sinut.

Kaupunki, joka rakentuu ihmisten ehdoilla ja ihmisiä varten, kestävästi ja viisaasti.

Syntiset lihantuottajat – MTK sananvapauden kimpussa

Ja tapahtui niinä päivinä, että Kirkko ja kaupunki -lehden kolumnisti Kari Kuula vertasi eläintuotantoa keskitysleireihin ja tuomitsi lihansyönnin. Ja niin antoi Herodes, eikun MTK:n johtokunnan puheenjohtaja Juha Marttila käskyn, että kaikki lihansyönnin kritiikki oli uhkailulla kuriin pantava. Niin lähti myös Kirkko ja kaupunki taantumuksen tielle ja poisti Kuulan kolumnin sivuiltaan. Nyt MTK:n Marttila on ilmoittanut, että järjestö tutkii millaisiin “oikeudellisiin toimiin” se ryhtyy ja syytää Kuulaa “kiihotuksesta ammattiryhmää vastaan”. Se ei toki MTK:ta estä, ettei “kiihotus ammattiryhmää vastaan” ole olemassa oleva juridinen asia. Mutta näin nämä asiat koetaan.

Kelataanpa hetki takaisin. Tähän mennessä on siis tapahtunut se, että Julkisen sanan neuvoston toimintaperiaatteisiin sitoutunut Kirkko ja kaupunki -lehti on julkaissut kolumnin, joka aiheutti kohun toisessa lehdessä. Ookoo, näin välillä käy, ja se kuuluu median luonteeseen. Mediat lainailevat ja kommentoivat toistensa juttuja ja sen seurauksena yhteiskunnassa käydään keskustelua. Jos jutuissa on virheitä, ne joko oikaistaan mukisematta tai niistä kannellaan JSN:lle. JSN kuitenkin muistuttaa, että “hyvän journalistisen tavan mukaan poistaminen on kuitenkin perusteltua vain erittäin harvinaisissa poikkeustapauksissa.”

Onko poikkeuksellista se, että kolumnisti sanoo jotakin kärkevästi? Ei tietenkään. Kolumnit eivät ole uutisia eikä niiltä odoteta neutraalia otetta. Jos kolumnin sanoma ei sovi lehden linjaan, puututaan tekstiin ennen julkaisua, ei sen jälkeen. Faktavirheitä Kuulan kolumnissa ei ollut, eikä syytä poistamiseen sen vuoksi ollut.

Miksi siis koko tämä hässäkkä?

Nyt kohukolumnissa sanotut asia eivät ole uusia millään mittarille. Eivät edes kirkon sisällä. Jo vuonna 2016 samainen Kirkko ja kaupunki on uutisoinut pappi Tuuli Aitolehdestä, jonka mukaan tehotuotanto on syntiä. “Eläinten tehotuotanto ja hyväksikäyttö on julmaa ja väärin. Itse asiassa se on syntiä. Se vieraannuttaa meitä Jumalasta, koska toimimme tietoisesti niin, että edistämme valtavaa kärsimystä ja sortoa,” Aitolehti sanoi tuolloin.

Keskitysleirivertaus ei ole sekään uusi idea. Eläinoikeusjärjestöt ovat vuosikymmenien ajan verranneet eläinten tehotuotantoa keskitysleireihin. Viime vuosina vertauksesta on alettu luopua, sillä sitä kohtaan on esitetty kritiikkiä niiden taholta, joita keskitysleirit oikeasti koskettivat. Itse en pidä keskitysleirivertauksesta. Vaikka eläimet elävät, kärsivät ja kuolevat kamalissa oloissa ikuisen vankeuden jälkeen, on turhaa loukata asiaan liittymättömiä ihmisiä. Keskitysleirivertausta sopii pahoitella, mutta ei suinkaan tehotuottajilta ja MTK:lta vaan juutalaisilta. Me voimme puhua eläinten kauheista oloista loukaamatta ihmisiä, jotka eivät asiaan mitenkään liity. Ehkä kolumnista olisi ollut asiallista jättää keskitysleirivertaus pois. Muttei siksi, että vertaus ei olisi sisällöltään totta.

Kirkko ja kaupunki jeesusteli myöhemmin siitä, ettei kolumni ollut onnistunut, koska tuottajat pahoittivat mielensä siitä. “Arvostelu tuntuu pahalta myös siksi, että työ on kuormittavaa”, kerrottiin lehdessä julkaistussa jutussa. No, voi voi. Pakkohan sitä ei toki ole elantoaan hankkia eläintuotannolla. Maailma tarvitsee ruokaa ja ruoantuottajia, mutta jos ala on niin rankka eikä siitä saa elantoa, tehkää jotain muuta. Tuottakaa vaikka sellaista ruokaa, jota ei jatkuvasti tarvitse puolustella. Harvaa kaurankasvattajaa syytetään keskitysleirin ylläpitäjäksi.

Nyt joitain ihmisiä on kuitenkin eronnut kirkosta hässäkän seurauksena. Kuulkaa fariseukset, te ette olisi kestäneet Jeesuksen seurakunnassa hetkeäkään. Luuletteko te, että Jeesus puhui vallanpitäjien puolesta, suojeli sortajien tunteita ja perääntyi heti, kun hänen sanansa eivät miellyttäneet? Jos luulette, olette lukeneet eri Raamattua kuin minä. Jeesus ei nuollut orjuuttajien kengänpohjia, eikä teidän kirkollanne ole mitään relevanssia tulevassa maailmassa jos unohdatte sen. En pidättele hengitystäni odottaessani kirkon progressiivisia avauksia. Mutta käsillä on vakavampikin asia kuin kirkon sisäinen märehdintä.

Merkittävää ei ole siis se, että vuosikymmeniä vanhaa keskitysleirivertausta käytettiin taas tai siitä, että Kirkko ja kaupunki puhui taas lihantuotannon epäkohdista ja synnistä. Merkittävää on se, että MTK on onnistunut sanelemaan sen, mitä Suomessa saa sanoa.

Maaseudun tulevaisuuden mukaan MTK on käynyt asiasta ”vakavaa keskustelua” Kirkon ja kaupungin kanssa. Keskustelun seurauksena päätoimittaja Jaakko Heinimäki pahoitteli kolumnin julkaisemista ja poisti sen lehden verkkosivulta. Onko kyse ollut Kirkon ja kaupungin sisäisestä toimitusprosessista, joka on epäonnistunut? Jos kyse on vain siitä, mikä on MTK:n rooli?

On todella poikkeuksellista oikaisemisen sijaan poistaa jo julkaistu juttu verkosta. Hälyttävä tilanteesta tulee silloin, jos kolumnissa kritiikin kohteeksi joutuneen alan etujärjestö painostaa julkaisun poistamiseen. Ei pitäisi olla MTK:n asia ottaa yhteyttä Kirkkoon ja kaupunkiin, sillä alkuperäisessä kolumnissa MTK:ta ei ole mainittu lainkaan. MTK:lla on oma julkaisunsa, Maaseudun tulevaisuus, jossa järjestö voi käydä mediakeskustelua aiheesta. Siinä vaiheessa kun etujärjestön painostuksen vuoksi media alkaa poistaa epämieluisia mielipiteitä julkaisuistaan, ollaan vaarallisilla vesillä. MTK ei voi sanella sitä, millaista keskustelua Suomessa käydään eläintuotannosta. Ei edes siinä tapauksessa, että sen jäsenet kokevat keskustelun rankaksi. Mikään JSN:n toimintaperiaatteiden mukaan toimiva media ei voi alistua tällaiseen painostukseen. Voi olla tyylitöntä verrata tehotuotantoa keskitysleireihin, mutta MTK ei voi päättää siitä, saako niin sanoa.