Blogi

Digiliha tuottaa enemmän päästöjä kuin paloiksi hakattu sika

Suvi Auvinen 02/03/2023

Olisitko uskonut, että vegaanit tulevat cancelöimään jopa virtuaaliset lihat? Oh well, don’t believe me, just watch.

Eilen sianlihantuottajien omistama HK Scan julkaisi yhdessä mainostoimisto SEKin kanssa tehdyn mainoshassuttelun: metavurstin. Hassu läppä oli siis se, HK:n meetvurstista on tehty NFT-teoksia, ja näin ollen HK:n metukka on ”metaversumin ensimmäinen meetvursti”. Tää oli se kohta, jossa oli tarkoitus nauraa.

Miksi en vain sivuuta tätä jälleen yhtenä mauttomana lihamainoksena? Miksi en suhtaudu tähän vain sellaisena lihateollisuuden kuolonkorinana, jota se väistämättä on? Miksi jaan mainosta ja sitä kautta annan sille lisää näkyvyyttä?

Koska tässä yhdistyy monta asiaa, joita ei välttämättä tule ensin ajatelleeksi.
Koska ilmastolaskentanörttinä rakastan kaivella numeroita.
Ja koska ihmiset eivät hahmota yleensä sitä, millä ilmastoasioilla on väliä ja millä ei.

  1. Keksitte sitten tavan tuottaa lihalla vielä vähän lisää päästöjä

Me ihmiset sorrumme usein helposti ajattelemaan, että mikä tahansa digitaalinen on kestävää, vastuullista ja muutenkin tosi jees. Erilaiset valistuskampanjat ovat opettaneet meidät lopettamaan turhien dokumenttien printtaamisen, olemme tulleet kuluttajina kriittisiksi, emmekä halua täyttä nurkkiamme ja elämäämme kertakäyttöisellä romulla. Vaikka nämä ovat hyviä kehityssuuntia, ajattelee moni samalla, että kaikki digitaalinen on automaattisesti parempaa ympäristölle ja ilmastolle kuin fyysiset esineet. Niinhän se ei ole.

Tällä hetkellä datakeskukset käyttävät 3 % maailmassa kulutetusta sähköstä. Se ei toki kokonaisuudessaan ole paljon (vertailuna: ruoantuotanto tuottaa kolmanneksen maailman päästöistä ja eläintuotannon osuus ruoantuotannon kokonaispäästöistä on 60–70 %). Mutta erilaiset teknologiset sovellutukset tuottavat eri verran päästöjä. 

Erityisen energiaintensiivistä on lohkoketjun käyttö. HK:n metavurstit ovat NFT-teoksia, eli lohkoketjuun lisättäviä digitaalisia taideteoksia. HK on luonut näitä NFT:itä viisi kappaletta. Yhden NFT:n lisääminen lohkoketjuun tuottaa noin 83 kiloa hiilidioksidipäästöjä, ja elinkaarensa aikana keskiverto NFT tuottaa hiilidioksidipäästöjä 211 kiloa.

HK ilmoittaa, että kiloon meetvurstia käytetään 1,25 kiloa lihaa. Yksi kilo meetvurstia tuottaa siis noin  6 kiloa hiilidioksidipäästöjä. Yksi virtuaalimetukka tuottaa siis päästöjä 35 kertaa enemmän kuin kilo meetvurstia. Viisi NFT-metavurstia tuottaa hiilidioksidipäästöjä yli tonnin. Ei nyt maailman mittakaavassa valtava määrä, mutta mainoskampanjalle aika paljon, eikä tässä tietenkään ole vielä laskettuna mukaan esimerkiksi digipintoja joilla mainosta esitetään.

  1. Tarvitseeko metaverse lihansyönnin normalisointia?

I get it, mainosveijojen työtä on myydä mitä tahansa paskaa, mistä asiakas sattuu maksamaan. Tuntuu kuitenkin aika uskomattomalta, että vielä tänä päivänä löytyy alalta joku niin rahanahne mulkku, ettei millään aikamme ilmiöllä ole mitään väliä, jos sikatilallisten rahakirstu on auki. Ilmaston lämpenemisessä yksi merkittävimpiä syyllisiä on eläinteollisuus. 1,5 asteen lämpenemisen raja on jo menetetty. Suomessa ilmasto on lämmennyt jo yli 2 astetta, ja globaalisti nykymenolla kolkutellaan 3 asteen lämpenemisen rajapyykkiä. 3–5 asteen lämpeneminen tarkoittaa mm. noin kahta miljardia ilmastopakolaista ja peruuttamattomia muutoksia planeetan elinkelpoisuudelle. Kuinkakohan monen euron arvoista on vetää planeetan tulevaisuus alas vessasta? Paljonko mainosveijon sielu maksaa?

Kampanjasivulla kirjoitetaan ”Me suhtaudumme leikkeleisiin suurimmalla mahdollisella intohimolla, eikä tämä intohimo tunne rajoja.” Ei näköjään, esimerkiksi hyvän maun tai planeetan kantokyvyn rajoja. Metaversumi on aika tehokkaasti vielä irrallaan eläinten hyväksikäytöstä. Se on yksi niitä harvoja paikkoja, joissa muunlajisten eläinten ruumiita ei ole ripoteltu kaikkialle, mitä valo koskettaa. Fyysisessä toimintaympäristössämme eläimiä löytyy huonekalumaaleista, betonista, liimasta, tietenkin ruoasta ja vaatteista. Ihmiskunnalla olisi tulevpalava (pun intended) kiire irrottautua eläintuotannosta. Sen sijaan, että eläintuotannon asemaa kyseenalaistettaisiin, tuodaan tällä kampanjalla silvotut eläimet myös metaversumiin.



Kaikkea mitä voi tehdä, ei kannata tehdä. Ei, vaikka joku olisi valmis maksamaan siitä. Alankomaissa lihamainonta on kielletty jo useammissa kaupungeissa, ja EU:ssa ajetaan eteenpäin niin yritysvastuulakia kuin vaatimusta siitä, etteivät pahimmat saastuttajat saisi enää mainostaa tuotteitaan vapaasti. SEKin ja HK:n reh reh -kampanja menee täysin vastaan yleisiä globaaleja trendejä. Harvoin enää näkee mainoksia, jotka ovat niin sokeita tulevaisuuden uhkakuville ja yleiselle järjelle kuin tämä kökkäre. Mutta mikäs siinä, jos minkäänlaista vastuullisuuslinjausta tai tulevaisuuskuvaa ei ole, vaan ainoa toimintaa ohjaava tekijä ovat eurot. Voin sanoa, että sitä rautaa ei ihan hirveästi ole kyllä enää taottavana, mutta jollekinhan ne verirahat näemmä kelpaavat niin kauan kuin niitä on jaossa.

Eipä siinä, virtuaalimetukkaa naamaan ja mopolla alas jyrkänteeltä. Toisenlainenkin maailma olisi kuitenkin mahdollinen.

Artikkelin kuvituskuva on screenshot kampanjan sivuilta.

80 % vegaani?

Suvi Auvinen 01/02/2022


Voiko ihminen olla 80 %  vegaani, vai ovatko vaihtoehdot olla joko täysin vegaani tai ei ollenkaan vegaani?

Tiedän, että aihe herättää valtavasti intohimoja suuntaan ja toiseen. Mutta ennen kuin muodostat mielipiteesi, lue tämä teksti.

Aina kun keskustelu ruoasta alkaa, ihmisillä nousevat tunteet pintaan. Se on ymmärrettävää: osa meistä rakentaa identiteettiään ruokavaliolla erottautumisen kautta, osa sillä, että “minä päätän itse mitä syön eikä siihen ole kenelläkään mitään sanomista.” Ruokapuhe menee usein jumiin siksi, että keskustellessamme ruoasta emme erittele, mistä ruoan osa-alueesta oikeastaan puhumme. Puhummeko ilmastosta, eläinten oikeuksia, terveydestä, mausta, tottumuksista vai identiteetistä? Puhummeko huoltovarmuudesta, ruokakulttuurista vai maailman nälkäongelmasta?

Samaan ongelmaan törmätään otsikon kysymyksen kanssa. Voidaksemme puhua siitä, mikä määrittelee “vegaanin” tai “ei-vegaanin” pitäisi ensin päättää, mistä oikeastaan puhumme. Ruokatuotteissa ja esimerkiksi ravintoloiden ruokalistoissa on selvää mitä vegaaninen tarkoittaa: ruoka ei sisällä mitään eläinperäistä. Ei lihaa, maitotuotteita, kananmunia, liivatetta jne. On tärkeää erottaa tämä keskustelu omaksi asiakseen. Vegaanisten tuotteiden merkintöjen täytyy olla kunnossa jo ruoan allergeenien ilmoittamisen vuoksi. Mutta kun ei puhuta vegaanisesta ruoasta vaan vegaaneista ihmisinä, määrittely hämärtyy väistämättä. Vegaanilla tarkoitetaan yleensä ihmistä, joka ei käytä ollenkaan eläinkunnan tuotteita. Yleensä tällä tarkoitetaan ainakin ruokavaliota, mutta vegaani ulottaa usein veganismin myös esimerkiksi vaatteisiin, huonekaluihin ja kosmetiikkaan. Kuulostaa suhteellisen suoraviivaiselta, eikö totta?

Mutta koska elämme monimutkaisessa maailmassa, aina vegaaniset valinnat eivät ole kuitenkaan mahdollisia. Ja tässä kohtaa törmäämme myös määrittelyn ongelmaan. Elämme maailmassa, joka rakentuu muiden eläinten hyväksikäyttämisen varaan. Kuolleita eläimiä on aivan kaikessa ympärillämme. Lääkkeet testataan eläinkokeilla lähes aina. Betonissa on eläimiä, maaleissa on eläimiä, huonekaluliimoissa on eläimiä. Yhteiskunnassa, joka rakentuu muiden eläinten kuoleman varaan, ei oikeastaan ole mahdollista elää 100 % vegaanina.

Don’t get me wrong: on erinomainen asia pyrkiä käyttämään ja syömään mahdollisimman vähän muita eläimiä. Mutta ajatus siitä, että veganismi olisi puhtauskilpailu tai kultti ei auta ainakaan eläimiä tai ilmastoa. Jos vegaanit vaativat täydellisyyttä kaikilta, jotka ovat kiinnostuneita veganismista, on todennäköisempää että ihmiset kääntyvät pois päin veganismista kuin sitä kohti. Suurinta osaa ihmisistä ismit eivät ylipäätään puhuttele.

Kuka hyöytyy veganismin tiukoista rajoista?

Aina toisinaan kuulee sanottavan, että veganismi on vähän sama kuin raskaana oleminen: joko olet tai et ole raskaana – ei ole mitään välimuotoja. Tämä fraasi on poikkeuksellisen typerä. Raskaana voi olla hyvin monella tapaa, mutta väitän, ettei myöskään veganismi ei ole joko tai.

Yleensä ne, jotka äänekkäimmin pitävät kiinni veganismin tiukoista rajoista, kiinnittävät oman identiteettinsä veganismiin. Minä kuitenkin ajattelen, ettei veganismissa pitäisi olla kyse meistä ihmisistä. Veganismissa ei pitäisi olla kyse siitä, kuka on kyllin hyvä, jotta me vegaanit kelpuutamme hänet joukkoomme. Sellainen ajattelu ei auta ketään. Asioilla on tietenkin pakko olla nimet, jotta niistä voidaan ylipäätään puhua. Mutta vegaaninen oleminen on häilyvämpää kuin moni tahtoisi myöntää. Onko vegaani vegaani, jos tällä on ennen vegaaniksi ryhtymistä hankitut villasukat jalassa? Onko vegaani vegaani, jos hän yhtenä päivänä vuodessa syö lihaa, mutta 364 päivää vuodesta ei käytä mitään eläinperäisiä tuotteita? Onko vegaani vegaani, jos muuten ei syö mitään eläimistä tulevaa, muttei syynää erikseen karkkien E-koodien eläinperäisyyttä? Jos syö muuten vegaanisen berliininmunkin, jonka kuorrutteessa on karmiinia?

Olen jo vuosien ajan sanonut, että jos olisit muuten valmis olemaan vegaani, mutta haluat syödä juustoa, niin ole muuten vegaani mutta syö juustoa joskus. Tarkoitan tällä sitä, että ihmisten ruokavalioita on yhtä monta kuin ihmisiäkin, ja taktisista syistä kannattaisi ehkä olla valmis tarkastelemaan uudestaan myös vegaanismin tiukkoja rajauksia. Minulle veganismissa on ennen kaikkea kyse armollisuudesta ja empatiasta. Etenkin eläinoikeusveganismi rakentuu empatialle: empatialle muunlajisia elämiä kohtaan, mutta myös meitä ihmisiä. Toivoisin, että etenkin tuoreet vegaanit muistaisivat armollisuuden. Hyvin harva meistä on elänyt koko elämänsä vegaanina. Hyvin harva meistä on vegaaniksi ryhdyttyäänkään pystynyt tai halunnut välttyä täysin eläinten käytöltä. Sen takia armollisuus on huomattavasti parempi lähtökohta ja tulokulma kuin ulossulkeva, kiilusilmäinen fanatismi.

Miksi veganismin määritelmää kannattaa avata?

Vegaaneja on Suomen väestöstä arvoilta viitisen prosenttia. Hyvä me! Mutta muistetaan, että suuremman muutoksen maailmassa saavat aikaan ne sekasyöjät, jotka alkavat syödä kasvispainotteisemmin. Mitä luulet, kumpi on helpompaa: saada 2000 ihmistä syömään puolet ajasta vegaanisesti, vai saada 1000 ihmistä syömään 100 % ajasta vegaanisesti?

On tietenkin helpompi saada suurempi joukko ihmisiä syömään osa ajasta vegaanisesti – lopputulos on kuitenkin sama. Me vegaanit emme yleensä halua kuulla tätä, mutta ilmaston kannalta merkittävä muutos tapahtuisi jo silloin, jos ihmiset globaalisti puolittaisivat eläinperäisten tuotteiden kulutuksen. Se ei ole peruste syödä lihaa tai juustoa, mutta välitavoitteillakin on oltava jokin arvo.

Meidän täytyy ymmärtää, millä asioilla on merkitystä ja millä ei. Tärkeää ei pitäisi olla identiteetin tai puhtausvaatimusten vaan sen, että saavutamme tavoittemme. Mitä useampi ihminen syö kasvipainotteisemmin, sitä useampi eläin säästyy, sitä vähemmän ilmasto kärsii ja sitä useampi ihminen hyötyy kasvissyönnin tervaysvaikutuksista. Tavoitteen pitään tietenkin olla se, että eläinperäisten tuotteiden kulutus tippuu nollaan. Mutta siihen ei päästä syyllistämällä ja kyttäämisellä. Siihen ei päästä, jos veganismi näyttää vaikealta, ehdottomalta ismiltä. Päämäärä on se, millä on väliä. Toivoisin, että mahdollisimman moni olisi kiinnostuneempi päämäärästä kun omasta identiteetistään. On parempi identifioitua vegaaniksi ja syödä välillä juustoa tai suklaapatukka, kuin identifioitua sekasyöjäksi, joka saattaa joskus syödä jotain vegaanista. 80 % vegaani valitsee todennäköisemmin arjessaan vegaanista ruokaa kuin 20 % sekasyöjä. Siksi väitän, että olisi hyödyksi pitkän pelin tavoitteille tarjota vegaani-identiteettiä auliisti myös niille ihmisille, jotka syövät jouluna siivun kinkkua tai eivät välitä munkin kirppuväreistä.

Minua ei kiinnosta vegaanien keskinäinen vääntö. Minua ei kiinnosta, mitä syövät ne ihmiset, jotka sanovat itseään vegaaneiksi. Minua kiinnostaa lopputulos. Minua kiinnostaa 63 miljardin eläimen hengen pelastaminen. Minua kiinnostaa ilmastokriisin hilltseminen. Minua kiinnostaa biodiversiteetin romahduksen pysäyttäminen. Minua ei kiinnosta kenenkään satunnainen juustosiivu leivän päällä. Veganismi ei ole kilpailu.

Olen myös varma, että ruokavalioilla erottautuminen on ohimenevä vaihe. Kun ruokavaliot yksilöllistyvät entisestään, tulee olemaan mahdotonta sanoa, kuka on minkäkin ruokavalion edustaja. Ja hei let’s face it: onhan se nyt aika höpsöä määritellä olevansa lacto-ovo-pesco-vegetaristi tai vegan-curious-fleksaaja. Ruokavalioihin liittyvät identiteetit ovat siirtymäkauden vaihe meille ihmiseläimille, jotka yritämme sopeutua uuteen maailmanaikaan.

Sitä odotellessa: kutsutaan ihmisiä mukaan mieluummin kuin käännytetään pois. Toivotetaan tervetulleeksi mieluummin kuin osoitellaan sormella. Hyäksytään mieluummin kuin tuomitaan. Sillä veganismissa porttiteoria toimii: mitä enemmän syö vegaanisesti ja mitä enemmän identifioituu vegaaniksi, sitä useammin myös jättää eläimet pois lautaselta.

Tervetuloa mukaan 80 % vegaanit, te olette tärkeässä roolissa toteuttamassa maailman muutosta kohti parempaa!

Sortaako Helsinki lihansyöjiä?

Suvi Auvinen 02/11/2021

Helsingin kaupunki tiedotti tänään, että se lopettaa lihan tarjoamisen kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa 1.1.2022. Ilmoitus tuli samaan aikaan, kun Glasgow’n ilmastokokous on meneillään. Kokouksessa on vaadittu isoja toimia, jotta ilmaston lämpeneminen hidastuisi nopeasti. Tuoreimman IPCC 2021 -raportin projektioiden perusteella kriittinen 1,5 asteen lämpeneminen saavutetaan 6–11 vuoden sisällä. Teoilla on siis kiire.

Helsingin kaupungin lihattomuuslijaus aiheutti tuoreeltaan – tuskin kenenkään yllätykseksi – valtavan määrän somepaheksuntaa. Lihansyöjien oikeuksien perään penätään ja linjauksen vaikutusta kyseenalaistetaan. Heti tuoreeltaan autoritaarisen populismin kannattajat kyselivät esimerkiksi, miksi kaupungin tilaisuuksissa ei saa tarjota suomalaista lähilihaa, mutta ”kaukaa rahdattuja banaaneja” saa. MTK puolestaan syytti Helsinkiä viherpesusta, koska Maaseudun tulevaisuuden kuvituskuvaan oli löytynyt hiilikasa.

Selvennetäänpä tätä hieman.

Helsingin kaupunki on siis ilmoittanut, ettei sen järjestämissä tilaisuuksissa oletusarvoisesti tarjoilla kuin sesongin mukaista kasvisruokaa ja vastuullisesti pyydettyä kalaa. Kahvimaitona tarjoillaan kaurajuomaa lehmänmaidon sijaan. Jotta teon ilmastovaikutusta voisi arvioida tarkasti, pitäisi tietää ensin kuinka paljon kaupunki tarjoaa ruoka-annoksia vuositasolla. Jos tiedossa olisi aiemmin tarjotun lihan määrä, olisi tästä helppo laskea muutoksesta koitunut ilmastovaikutus. On selvää, että etenkin punaisen lihan vaihtaminen sesongin mukaiseen kasvisruokaan ja vastuulliseen kalaan on merkittävä ilmastoteko. Helsingin tiedotteesta ei käy ilmi, mikä on kaupungin kanta maitotuotteiden käyttöön, mutta jos lihaa ei annoksissa korvata juustolla vaan kalalla ja kasviproteiineilla, on päästövaikutus merkittävä. Sitran mukaan yksilön tasolla sekaruokavalion vaihtaminen kolmeen viikottaiseen kasvisruokapäivään pienentää päästöjä 5 % vuodessa. Säästö vastaa 2800 autoilukilometriä. Kaupungin mittakaavalla teko toki  skaalautuu aivan uusiin sfääreihin.

Banaanit vs. suomalainen liha ei ole mielekäs vertailu sekään. Ruoan hiilijalanjäljestä valtaosa syntyy aina alkutuotannossa. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että kasvikset ovat vähäpäästöisempiä kuin liha, vaikka liha tuotettaisiin lähellä ja kasvikset tuotaisiin kaukaa. Ruoan hiilijalanjäljestä vain murto-osa tulee kuljetuksesta: esimerkiksi laivakuljetuksen osuus ruoan hiilijalanjäljestä on vain noin 0,2 % koko ruokaketjun ilmastopäästöistä. Lentorahtina kulkee vain pieni osa ruoasta, mutta sielläkin kuljetuksen osuudeksi jää vain noin 5 % ruoan koko hiilijalanjäljestä. Ilmastonäkökulmasta on siis dataan perustuen täysin loogista tarjota banaaneja eikä lihaa.

MTK:n sohaisu ruoan ja energiantuotannon vastakkainasettelulla on yksinomaan laiska. Helsinki on jo ilmoittanut luopuvansa kivihiilen käytöstä, ja on jo aikaistanut esimerkiksi Hanasaaren voimalaitoksen sulkemisen vuoden 2024 loppuun. Kokonaan kivihiilestä Helen luopuu viimeistään 2029. Energiaa ja ruokaa ei ole mitään järkeä asettaa vastakkain. Helsinki ei ole tilanteessa, jossa se voisi valita JOKO kivihiilestä luopumisen TAI lihan tarjoamisen lopettamisen. Helsinki tarvitsee ilmastotavoitteisiinsa päästäkseen MOLEMMAT nämä teot – ja lisäksi paljon muuta. Kivihiilestä luopumiseen verrattuna lihan tarjoamisen lopettaminen on yksinkertainen päätös, jonka voi tehdä välittömästi. Vaihtoehtoisia ruokia meillä on saman tien tukussa, kun taas uudenlaisen energiantuotannon aloittaminen väkisinkin vie kauemmin. Miksei siis tehtäisi ensin niitä ilmastotekoja, jotka ovat vaikuttavia, helppoja ja heti toteutettavissa?

Helsinki ei ole kieltänyt lihansyöntiä kaupunkilaisilta. Kouluissa ja hoitokodeissa lihaa tarjotaan, mutta Helsinki on linjannut puolittavansa niissäkin lihan ja maitotuotteiden tarjoamisen vuoteen 2025 mennessä. Julkisena toimijana kaupungilla on vastuu pyrkiä hiilineutraalia ja hiilinegatiivista elämää kohti. Helsinki on vastuussa nyt kasvaville nuorille helsinkiläisille siitä, että heillä ja kaikilla muillakin on jatkossa elinvoimaisia kaupunkeja, joissa voidaan elää hyvää hiilinegatiivista elämää. Lihan tarjoamisen lopettaminen Helsingin järjestämissä kokouksissa, seminaareissa, työpajoissa ja yleisötilaisuuksissa on juuri sellainen ilmastoteko, jonka kunta voi tehdä nopeasti ja helposti. Sitä ei ole tarkoitettu ainoaksi toimienpiteeksi, mutta sen merkitystä ei voi mitenkään väheksyä, jos tietää alkeellisimpiakaan tosiasioita ilmastoa lämmittävistä teollisuudenaloista.

Helsinki ei syrji tai sorra lihansyöjiä, vaan toimii vastuullisena suunnannäyttäjänä. Jokainen syököön kotonaan mitä haluaa, mutta päästäksemme yhteisiin ilmastotavoitteisiimme, on Helsingin avaus tervetullut konkreettinen ilmastoteko. Kuka lähtee mukaan seuraavaksi? 

VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
KATEGORIAT
ARKISTOT
Twitter Instagram Facebook-f Linkedin