Blogi

Tehotuotettuja viruksia

Miten korona ja lihansyönti liittyvät toisiinsa? Olisiko meillä koronaa ilman eläintuotantoa? Seuraava teksti on julkaistu Suvi Auvisen Lihan loppu-tietokirjan päivitetyn laitoksen osana. Aihe on kuitenkin niin ajankohtainen, että jaan osion myös omana artikkelinaan tässä.

Vuoden 2019 loppupuolella Kiinaa seurattiin erityisellä mielenkiinnolla. Wuhanissa levinnyt virustauti sulki ensin kaupunkeja ja maakuntia Kiinassa. Pian se levisi maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Syyttävät sormet osoittivat kohti Kiinan wet marketeja eli eläintoreja, joilla myydään ja teurastetaan eläviä eläimiä, myös villieläimiä. Mielikuvissa esiintyivät lepakoita syövät kiinalaiset, joiden outojen, barbaaristen tapojen syytä korona on. Donald Trump puhui alkuun itsepintaisesti “kiinaviruksesta”, ja myös Suomessa kauhisteltiin ”eksoottisia eläintoreja”.

“Uusi virus lähti leviämään Kiinan Wuhanista, todennäköisesti Huananista torilta, jossa myydään ja teurastetaan eläviä eläimiä. Tällaiset torit ovat yleisiä Aasiassa ja ne ovat oivallisia paikkoja taudinaiheuttajien muhia ja hyppiä lajista toiseen, kun toreilla on lähekkäin sekaisin useita eri eläinlajeja ja ihmisiä”, kirjoitettiin Helsingin Sanomissa tammikuussa 2020.
On totta, että lajit, jotka eivät koskaan päätyisi luonnossa tekemisiin toistensa kanssa, saatetaan eläintoreilla ahtaa kiinni toisissaan oleviin häkkeihin. Mukaan kuvioon tulee myös ihminen, joka ei elinympäristössään muuten lähes koskaan kohtaisi esimerkiksi vyötiäisiä. Nimitys wet market tulee siitä, että toreilla on usein myös sulavien jäiden vesiä. Kosteat, ahtaat olosuhteet, joissa eri eläinlajit ovat lähellä toisiaan, ovatkin virusten leviämisen kannalta merkittävä riski. Vastaavanlaisia eläintoreja on kuitenkin muuallakin kuin Kiinassa. Tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa niitä on satoja ja pelkästään New Yorkin kaupungissa yli seitsemänkymmentä.

Vaikka Yhdysvaltojen eläintoreilla ei yleensä myydä villieläimiä, ne ovat silti terveysuhka. Infektiotautien epidemiologi Ben Lopman käsitteli aihetta CBS:n haastattelussa pian koronakriisin puhkeamisen jälkeen. “Missä tahansa, missä ihmiset ovat tekemisissä eläinten kanssa, altistuminen on mahdollista. Silloin on riski, että tartunta hyppää eläimestä ihmiseen” Lopman totesi. Yhdysvaltalaisella eläintorilla kuvatulla CBS:n videolla näkyy, kuinka eläimet ovat pienissä häkeissä kiinni toisissaan. Ulosteet ja jopa veri valuvat häkistä toiseen.

Koronapandemian alkumetreillä nimenomaan Kiinan eläintorien sulkemista vaadittiin ponnekkaasti. Ratkaisu ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen: kehittyvässä Kiinassa miljoonien ihmisten elanto ja ravitsemus riippuvat eläintoreista, sillä toreilta ostettu liha on huomattavan edullista. Kiinan hallitus on myös aiemmin rohkaissut villieläinkauppaa ja nähnyt sen keinona nostaa huonosti toimeentulevat alueet köyhyydestä. Keväällä 2020 koronan levitessä hallitsemattomasti kaikkialla maailmassa Kiina sulki eläintoreja ja kielsi villieläinkaupan. Heti tilanteen helpotuttua kaupankäynti kuitenkin jatkui.

On aina helppo kauhistella jotain, mikä on kaukana. Vaikka vaihtoehtoja eläintoreille pitää kehittää nopeasti, ongelma ei ratkea vain niiden sulkemisella Kiinassa. Katseidemme ulottumattomissa olevat eläintilat ja kauppapaikat on kuitenkin helpompi kuvitella kuhiseviksi tautipesäkkeiksi kuin kotimainen lihantuotanto. Siitä huolimatta eläintuotanto on riski ihmisten terveydelle, tapahtuu se missä tahansa. On lyhytnäköistä osoitella Kiinaa ja sivuuttaa ne riskit, joita eläintuotanto kaikkialla maailmassa aiheuttaa. Silminnähden siistissä sikalassa saattaa nimittäin muhia seuraava pandemia.

Korona ei ole ensimmäinen eikä viimeinen eläinperäinen pandemia

Virukset eivät ole uusi asia. Niitä on ollut elämän syntyhetkiltä lähtien, ainakin 1,5 miljardin vuoden ajan, ja evoluution myötä nekin ovat kehittyneet ja eriytyneet. Eri isäntäeliöissä elää erilaisia viruksia, mutta osalle näistä kehittyy kyky liikkua eläinlajista toiseen. Influenssapandemia alkaa, kun uudentyyppinen eläinten influenssavirus muuntuu ihmisestä toiseen tarttuvaksi. Muista eläimistä ihmisiin siirtyvät virukset ovat erityisen vaarallisia siksi, ettei ihmisille ole ehtinyt kehittyä immuunipuolustusta niitä vastaan.

Maailman tiedeyhteisö pitää silmällä uusia viruksia ja tunnettujen virusten muuntautuneita muotoja. Virusten aiheuttamat taudit, kuten lintuinfluenssa, sikainfluenssa, kameleista tarttuva MERS, ebola ja SARS, lienevät ainakin niminä tuttuja suurelle osalle ihmisistä. Uutisia virusten leviämisestä on saatu vuosittain viime aikoina. Ilmiö ei kuitenkaan ole uusi, vaan virustaudit ovat pyyhkineet maailman yli niin ihmisten kuin muidenkin eläinten joukossa kautta historian. 

Yksi kuuluisimmista pandemioista on vuosien 1918–1920 aikana levinnyt espanjantauti, joka tappoi maailmassa 30–100 miljoonaa ihmistä. Vaikka espanjantaudista päästiin, vastaavantyyppinen virus riehui joukossamme 90 vuotta myöhemmin. Vuonna 2009 levinneen sikainfluenssan H1N1-virusrakenne on sama kuin espanjantaudin aiheuttajaviruksella, ja sen arvioidaan tappaneen noin 250 000 ihmistä.

Edes koronavirukset eivät ole uusi tuttavuus. Ne ovat kehittyneet miljoonien vuosien aikana lepakoissa eivätkä ne ole yleensä hengenvaarallisia ihmisille; joitakin niitä vastaan meillä on jopa immuneetti. Vuonna 2002 maailmaa vavisuttaneen SARSin aiheutti koronavirus nimeltä SARS-coV-1. Se, miten SARS tarkalleen ottaen onnistui leviämään ihmisiin, on edelleen mysteeri. SARSin varhaiset tartunnat on kuitenkin paikallistettu kiinalaisille eläintoreille. Tällä hetkellä maailmaa vavisuttavan koronan taas aiheuttaa koronavirus nimeltä SARS-coV-2. Vaikka virusten nimet kuulostavat erehdyttävän samalta ja niiden RNA on 80-prosenttisesti identtinen, on virusten aiheuttamissa taudeissa merkittäviä eroja. 

SARSin kuolleisuusprosentin laskettiin olevan 9,6, siis vaarallisen korkea. Lopulta sairastuneita raportoitiin maailmanlaajuisesti kuitenkin vain noin 8 000 ja kuolleita 700. SARS-virusta vastaan ei ehditty kehittää rokotetta ennen kuin tauti katosi. Se siis tappoi nopeassa ajassa tartuntamäärään nähden paljon ihmisiä. Sen sijaan koronan kuolleisuusprosentti on Maailman terveysjärjestö WHO:n elokuussa 2020 tekemän arvion mukaan vain 0,6. Sairastuneita on kuitenkin syyskuussa 2020 yli 27 miljoonaa, ja yksin Yhdysvalloissa uusia tartuntoja todetaan yli 50 000 päivässä. Viimeinen totuus tiedetään vasta kun koronapandemia on ohi, mutta tätä kirjoitettaessa maailmassa se on vaatinut hengen lähes 900 000 ihmiseltä. Miksi korona on vienyt maailman polvilleen, sulkenut koulut ja lamauttanut talouden? Miksei SARS kylvänyt enempää tuhoa?

Vaikka SARSilla olisi ollut edellytykset levitä pandemiaksi, se jäi lopulta pienemmän mittakaavan epidemiaksi. Keskeisin syy on se, että toisin kuin korona, SARS aiheutti kaikille sairastuneille oireita. Ne ilmenivät muutamassa päivässä, eivätkä sairastuneet näin ollen hortoilleet ihmisten ilmoilla muita tartuttamassa. Tartuntaketjut pystyttiin jäljittämään täydellisesti. Koronasta vaarallisen tekevätkin juuri oireettomat supertartuttajat sekä mahdollisten oireiden myöhäinen ilmaantuminen. 

Uhkaavista tartuntataudeista arviolta 75 % on lähtöisin eläimistä. Tauteja eivät kuitenkaan levitä tai synnytä vain “eksoottiset” eläimet tai villieläimet, kuten lepakot. Esimerkiksi korona on levinnyt myös turkistarhoilla. Hollannissa 10 000 minkkiä määrättiin lopetettavaksi sen jälkeen, kun kesäkuussa 2020 ainakin kaksi ihmistä oli saanut koronatartunnan turkistarhan eläimiltä. Tarhaus oli jo aikaisemmin päätetty kieltää eettisistä syistä, mutta sen oli määrä jatkua vielä vuoteen 2024 asti. Koronan vuoksi kielto pannaan täytäntöön paljon aiottua aiemmin: elokuussa 2020 Hollanti ilmoitti lopettavansa minkkitarhauksen kokonaan maaliskuuhun 2021 mennessä. Suomessa tartuntoja ei ole turkistarhoilla havaittu, mutta uhka on olemassa. Suomen turkistarhoilla elää arviolta miljoona minkkiä.

Tuotantoeläimet näyttelevät merkittävää roolia uusien pandemioiden synnyssä. Sikainfluenssan kaltaiset taudit osoittavat, että siat ovat erityisen alttiita uusien virusten isänniksi. Sikoihin voivat tarttua sekä ihmisten, lintujen että sikojen influenssavirukset. Yhdessä eläimessä yhdistyvät virukset voivat saada aikaan muuntautumiskykyisen superviruksen, joka leviää nopeasti eri eläinlajien välillä. Siat ovat myös läpi elämänsä jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa, minkä vuoksi sikojen virukset tarttuvat ihmisiin helposti. Välittäjäeläintä ei tarvita, kun me olemme kiinni sioissa jatkuvasti.

Sikojen lisäksi erityisen uhan vaikuttavat muodostavan tehotuotetut linnut. Yhdysvaltojen tautikeskus CDC on ilmoittanut, että 16 “erityistä huolta aiheuttavasta” influenssaviruksesta 11 on H5- ja H7-viruksen muunnoksia. Nämä influenssavirukset elävät nimenomaan linnuissa. Tehotuotantotiloilla linnut taas elävät halleissa ahtaissa häkeissä päällekkäin. Sairaita ja kuolleita yksilöitä voi olla jopa samoissa häkeissä terveiden eläinten kanssa. Tällaiset olosuhteet ovat omiaan erilaisten tautien kehittymiselle. Kun pienissä tiloissa on satoja, tuhansia tai kymmeniä tuhansia yksilöitä, tauti pyyhkäisee nopeasti yli koko eläinlauman ja kehittää uusia muotoja. Uusien virusten synty yksinkertaisten mutaatioiden kautta on lähinnä teollisen mittaluokan tilojen seurausta. 

Sekä lintuinfluenssan, sikainfluenssan että koronan aikana on erityisesti korostettu, ettei tautia voi saada lihaa syömällä. “Kypsennettyjen kanaruokien syöminen on täysin turvallista”, huomautti esimerkiksi suomalainen Terveyskirjasto lintuinfluenssan keskellä. Tässä unohdetaan iso kuva: taudit eivät leviäkään kuolleiden vaan elävien eläinten kautta. Ja mitä enemmän eläimiä tuotetaan ruokateollisuuden tarpeisiin, sitä enemmän riski eläinlähtöisiin pandemioihin kasvaa. Eläintuotanto otetaan niin itsestäänselvyytenä, ettei siihen haluta puuttua edes ihmisiä uhkaavien pandemioiden edessä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen CDC ei eläinlähtöisistä taudeista puhuessaan mainitse ehkäisykeinona eläintuontannon vähentämistä tai lopettamista. Harvassa ovat olleet suomalaisessakaan mediassa korona-artikkelit, joissa puitaisiin eläintuotannon riskejä.

Kauemmas eläimistä

Korona, SARS, espanjantauti, MERS, ebola, lintuinfluenssa, sikainfluenssa, kausi-influenssa – kaikki maailmaa järisyttäneet pandemiat ja epidemiat koleraa lukuunottamatta ovat lähtöisin muista eläimistä. Ihmisiin on kautta historian tarttunut tauteja muista eläimistä, mutta tautien levinneisyys ja kuolleisuusaste ovat kasvaneet viimeisten 11 000 vuoden aikana maanviljelyn ja kotieläinten yleistymisen myötä. Nykyään ihmiset ovat jatkuvasti läheisissä tekemisissä muiden eläinten kanssa.

Me olemme hakeutuneet liian liki muita eläimiä. Englanninkielisessä maailmassa alettiin koronan myötä puhua siitä, kuinka social distancing olisi hyvä keino koronan leviämistä vastaan. Termistä huolimatta kyseessä ei oikeastaan ole sosiaalinen vaan fyysinen etäisyys. Meidän täytyy yksinkertaisesti pysyä fyysisesti kauempana toisistamme ja hoitaa sosiaaliset tarpeemme muuten. Kirjailija Jonathan Safran Foer ja historioitsija Aaron S. Gross huomauttavat The Guardianille kirjoittamassaan artikkelissa, ettei etäisyyden ottaminen auta, elle etäisyyttä oteta myös kaikista muista eläimistä. Se tarkoittaa, ettei eläinten pitäminen ahtaissa oloissa voi jatkua.

Pandemioiden kustannukset yhteiskunnalle ovat valtavat. Terveydenhuollon kasvaneiden kulujen päälle tulevat kaikki ne kulut, joita liike-elämä pysähtyminen tuottaa. Kun ihmiset eivät voi pandemian pelossa mennä töihin, käyttää julkista liikennettä, käydä tapahtumissa tai kuluttaa palveluita, bruttokansantuote laskee välittömästi. Pandemiat synnyttävät myös massatyöttömyyttä. Koronan pitkäaikaisia talousvaikutuksia on vielä mahdotonta arvioida, mutta YK:n arvion mukaan pelkästään vuonna 2020 korona aiheuttaa jopa kahden biljoonan dollarin laskun globaalissa taloudessa. Maailmanpankki on arvioinut, että vuonna 2050 lääkkeille vastustuskykyiset sairaudet aiheuttavat yhtä paljon tuhoa maailman taloudelle kuin vuoden 2008 lama. Ja silti kaiken talouspuheen keskelläkään katseet eivät kohdistu tehotuotantoon. Sen sijaan, että eläintuotantoa ajettaisiin alas, sitä rahoitetaan verovaroilla. Pelkäämme turhaan terroristien biologisia aseita, kun samaan aikaan rahoitamme itse uusien virusten syntypaikkoja. 

Me voimme valmistautua tulevaisuuteen, jossa kuljemme maskit kasvoilla, kehitämme pikavauhdilla rokotteita alati muuttuviin tauteihin ja suljemme yhteiskuntamme säännöllisin väliajoin pandemioiden leviämistä jarruttaaksemme. Me voimme kehittää uusia seurantajärjestelmiä, joilla tarkkaillaan eläimistä ihmisiin siirtyviä taudinaiheuttajia, niiden kehitystä ja muuntautumista. Mutta se on kaikki tekohengitystä.

Kun puhutaan viruksista, ei voida erotella ihmisten terveyttä ja muiden eläinten terveyttä. Virukset eivät kunnioita lajien tai valtioiden rajoja, vaan ne liikkuvat miten mielivät. Aivan kuten luonnon monimuotoisuutta suojeltaessa myös pandemioissa auttaisi se, että me ihmiset vain ottaisimme muutaman askeleen taaksepäin. Meidän pitää jättää muut eläimet rauhaan, antaa niiden elää omaa elämäänsä siihen puuttumatta. Meidän pitää hankkiutua kauemmas, ja kestävä ratkaisu siihen on luopua eläintuotannosta. Se ei lopeta kaikkia tauteja, sillä osa taudeista on jo kehittynyt muotoon, jossa ne leviävät ihmisistä toiseen. Samalla myös ihmisissä olevat virukset jatkavat kehittymistä. Mutta ainakin eläintuotannon alasajo vähentäisi sitä todennäköisyyttä, että pyyhkäisemme itsemme olemattomiin. Maskit ja rokotteet hoitavat seurausta, eivät syytä. Pandemian keskellä seurausta pitää tietenkin hoitaa, mutta koko ongelmaa sillä ei ratkaista.

Tulevia taudinaiheuttajia?

Mitä tapahtuu koronalle? Voi olla, että se katoaa yhtä nopeasti kuin SARS, mutta todennäköisempää on, että tauti jää kiertämään maailmaa kausi-influenssan tapaan. Rokote on tätä kirjoitettaessa pian valmis, mutta sen tehosta ei ole tietoa. 

Tapahtuipa koronalle mitä hyvänsä, pandemioiden aalto on vasta aluillaan, jos emme muuta ruoantuotantotapaamme radikaalisti. Suomessa koronauutisoinnissa samat asiantuntijat kiertävät eri medioissa kertomassa tilanteesta. Eräät useimmin haastatelluista henkilöistä ovat THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane ja tutkijatohtori Tuomas Aivelo. Molemmat ovat puhuneet siitä, että eläinten tehotuotanto ja eläinten luontaisten elinympäristöjen tuhoaminen lisäävät pandemiariskiä.

“Nisäkäslajeilla on noin 10 000 virusta, jotka voisivat levitä eläimeltä ihmiselle ja eteenpäin. Mitä enemmän ihminen on tekemisissä eläinten kanssa, sitä todennäköisempää on, että pandemiaan kykenevä virus pääsee ihmiseen” Aivelo sanoo.

Mikä on seuraava pandemia? Se voi olla lepakoista lähtöisin oleva ebola, joka tarttuu ruumiineritteiden kautta ja jonka kuolleisuusaste on 40–90 % taudin kannasta riippuen. Se voi olla hedelmälepakoiden ja sikojen levittämä nipah, joka aiheuttaa vakavan aivotulehduksen ja jonka tartunnoista 45–70 % johtaa kuolemaan. On myös tauteja, jotka eivät vielä ole onnistuneet leviämään muista eläimistä ihmisiin mutta joita liikkuu tuotantoeläinten keskuudessa. 

Vuonna 2019 neljännes koko maailman sioista kuoli afrikkalaisen sikaruton seurauksena joko sairastuen tautiin tai varotoimenpiteenä tapettuna – lähes jokainen sairastunut yksilö kuoli. Taudin aiheuttava ASF-virus ei tartu ihmisiin, mutta siihen ei ole olemassa rokotetta tai hoitoa. On hyvin vaikeaa ennustaa, mitkä virukset lähtevät leviämään, mitkä muuntuvat ja mistä seuraava taudinaiheuttaja löytyy. Jos eläimestä löydetään uusi virus, meillä ei ole vielä kykyä arvioida, millä todennäköisyydellä virus voi levitä ihmiseen tai ihmisten välillä. Nykyisessä pandemiassa tutkijoita ei yllättänyt se, että kyseessä on koronavirus, mutta viruksen aiheuttaman taudin yksityiskohtia oli mahdoton ennustaa. 

Influenssavirukset jatkavat muuntumista yhä kiihtyvällä tahdilla, jos tehotuotantoa ei ajeta alas. Nykyiset pandemiat, HIV ja korona, ovat viruslähtöisiä, mutta myös antibiooteille vastustuskykyisten superbakteerien leviäminen on huolestuttava uhka. Viimeisin bakteeripandemia on 1960-luvulla loppunut kolmas ruttopandemia, mutta jo pitkään tutkijat ovat varoittaneet uusista bakteereista. Maailmalla yleistyy tapa syöttää tuotantoeläimille antibiootteja “varmuuden vuoksi” ruoan mukana. Yhdysvaltojen ruokavirasto FDA on hyväksynyt antibioottien käytön myös eläinten ruokahalun vähentämiseksi (kun eläimet syövät vähemmän, niiden ylläpito on edullisempaa) ja niiden lihasmassan lisäämiseksi (jolloin vähemmällä ruokamäärällä saadaan enemmän lihaa per eläin). Mitä enemmän antibiootteja käytetään turhaan, sitä paremmin bakteerit osaavat suojautua niiltä. Antibioottien määräämistä ihmisille onkin rajoitettu, eikä esimerkiksi Suomessa antibiootteja saa ilman reseptiä. Samaan aikaan eläimet syövät valtaosan antibiooteista, vaikkei syytä olisi. FDA:n mukaan vuonna 2014 Yhdysvalloissa ihmisille ja tuotantoeläimille myydyistä antibiooteista 80 % syötettiin tuotantoeläimille.

Vaikka eläintuotanto on valtava uhka terveydellemme ja jopa olemassaolollemme, sen oikeutusta ei olla toistaiseksi juuri kyseenalaistettu. Koronasta ja muista pandemioista puhuminen ilman eläinten tehotuotannon roolin tunnustamista on kuitenkin oikean kysymyksen väistelyä. Niin kauan kuin emme ole valmiit keskustelemaan vaihtoehdoista eläintuotannolle, olemme jatkuvasti uuden pandemian kynnyksellä. Korona on vasta alkusoittoa. Mitä tapahtuu, kun paljon koronaa tappavampi tauti leviää muista eläimistä meihin? Mitä tapahtuu, kun uusi virus viekin vanhusten sijaan lapset? Entä sitten kun superbakteeri leviää kanoista ihmisiin? 

On aika ottaa askel kauemmas eläimistä. Ilmaston ja muiden eläinten mutta myös oman terveytemme vuoksi. Kun seuraava virus pyyhkii yli maailman, emme voi teeskennellä yllättyvämme. Kyse ei ole siitä, tapahtuuko niin, vaan koska niin tapahtuu.

Enemmän tulevaisuude
n ruoantuotannosta, sen ongelmista ja ratkaisuista kirjassa Lihan loppu. Kirja löytyy yleisimmistä sähkökirjapalveluista ja sitä on myynnissä niin kovakantisena kuin pokkarinakin. Yllä oleva osio on päivitys, joka löytyy pokkariversiosta ja sähkökirjapalveluissa jakelussa olevasta e-kirjasta. Tue kirjoittajaa, osta kirja!