Saako lasten kuvia postata someen? Tänään some täyttyy taas kuvista, joissa eri ikäiset lapset lähtevät päiväkotiin ja kouluun. Lukuvuoden alku on aina iso tapahtuma lapsiperheissä, mutta onko sitä välttämätöntä juhlistaa julkaisemalla kuva lapsesta?
Me aikuiset haluamme esitellä elämässämme olevia lapsia. He ovat meille ihmeellisimpiä otuksia elämässämme ja haluamme, että muutkin näkevät lastemme ihmeellisyyden. Haluamme pitää tutut kartalla lastemme ja perheidemme elämästä ja hämmästellä lasten kasvua yhdessä muiden kanssa. Miten sitä voikin olla niin, että itse ei vanhene yhtään mutta lapset kasvavat!
Mutta me, jotka nyt olemme vanhempia, kasvoimme lapsuutemme ja pitkälti myös nuoruutemme maailmassa, jossa ei ollut somea. Nykylapsista sen sijaan jää valtava datavana someen siitä hetkestä lähtien kun he syntyvät, jos me aikuiset emme sitä tietoisesti estä.
Moni sanoo, että kysyy kyllä lapsiltaan ennen kuin julkaisee näiden kuvaa someen. Mutta voiko kolmevuotias, seitsemänvuotias, kymmenenvuotias, edes viisitoistavuotias ymmärtää todella mikä some on ja mitä kuville siellä tapahtuu? Lapselta ei voi saada suostumusta asioihin, joita lapsi ei voi ymmärtää. Voiko lapselta siis oikeasti saada suostumusta myöskään kuvien julkaisemiseen?
Kun puhun tästä asiasta, kuulen usein myös kysymyksen ”no mutta mitä haittaa siitä on, jos niitä kivoja lapsuuskuvia on netissä?” Sepä se: me emme voi vielä tietää. Meillä ei juuri ole vielä sukupolvia, joiden koko elämä olisi dokumentoitu ja digitoitu, me emme tiedä millaisessa maailmassa tulemme tulevaisuudessa elämään.
Voidaan kuitenkin olettaa, että jatkuva datavana on turvallisuusriski. Lapsi ei voi itse valita, mitä kaverit, tulevat kumppanit ja vaikka työnantajat hänestä saavat tietää, jos lapsen koko elämä on digitoitu someen. Nykylapset elävät niin erilaisessa maailmassa kuin me heidän vanhempansa, ettemme voi ymmärtää mitä teemme kuvia julkaisemalla.
Tämä ei koske tietenkään vain kuvia, vaan kaikkea lapsista julkaisemaamme materiaalia. Yksityiskohtaiset tarinat lasten persoonallisuupiirteistä tai elämäntapahtumista voivat olla jopa pahempaa yksityisyyden loukkaamista kuin satunnainen kuva. Niitä voi olla vaikeampi yhdistää lapseen, mutta jos yhteyden tajuaa, ei yksityiskohtainen tarina ole ainakaan parempi vaihtoehto kuin kuva.
En sano, ettei kukaan saa koskaan julkaista lapsistaan kuvia tai kertomuksia. Mutta automaatio sen ei pitäisi olla. Meidän pitäisi pysähtyä joka kerta miettimään, onko sisällön julkaiseminen lapsesta välttämätöntä. Mitä haluamme sillä viestiä? Ehkä voimme lähettää kuvat ja tarinat lapsista suoraan niille ihmisille, joiden haluamme heidät näkevän? Ehkä kaiken lastemme elämässä ei tarvitse kuulua koko maailmalle? Ehkä voimme löytää muita tapoja juhlistaa elämämme merkkipaaluja, sellaisia, jotka eivät loukkaa lapsen oikeutta olla näkymättä somessa? Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi eivätkä sinun contentiasi, ja heillä on oikeus myös digitaaliseen yksityisyyteen.
Ihanaa päiväkoti- ja koulusyksyn alkua! Opetetaan liikenneturvallisuuden lisäksi lapsille myös digiturvallisuutta, ja aloitetaan omalla esimerkillämme!