Kunnat ovat alkaneet jakaa vähävaraisille maksuttomia kasvomaskeja. Se on herättänyt keskustelun siitä, mistä köyhän tunnistaa. ”Ainakin Kymenlaaksossa on havaittu, että maskeja ovat hakeneet myös muut kuin vähävaraiset ihmiset”, todettiin Ylen uutisessa tällä viikolla.
Eteen päin lukiessa kuitenkin huomaa, ettei väitteelle ole mitään perusteita. Ei, Kymenlaaksossa ei ole havaittu tällaista, mutta kytätty on. Maskien jakamisen yhteydessä ei kerätä ihmisten henkilötietoja tai kysellä todisteita tuloista. Maskeja jakanut henkilökunta sanoo ”tunnistaneensa maskijonoista samalla paikkakunnalla asuvia ihmisiä, jotka eivät ole vähävaraisia.” Yhden pariskunnan on jopa nähty hyppäävän Volvoon maskit haettuaan!
Mitä täällä tapahtuu? Tiedämme, että koronakevään ja kesän aikana monien perheiden tulotaso on romahtanut. Yrittäjät ovat joutuneet sulkemaan ovensa, työntekijöitä on lomautettu ja irtisanottu. Ovatko maskinjakajat todella perillä jokaisen henkilökohtaisesta tilanteesta? Onko varmaa, ettei ”samalla paikkakunnalla asuvien ihmisten” tuloissa ole tapahtunut muutosta koronan vuoksi? Pitääkö mahdollisesti työttömäksi jääneiden ihmisten ensin myydä auto, ennen kuin saavat hakea parin kympin maskipaketin ilmaiseksi?
Tällainen uutisointi olettaa, että köyhyyden voi nähdä päälle päin. Köyhällä ei voi olla siistejä vaatteita. Kunnon köyhä on Tenavien Rapa-Ripa, jonka perässä kulkee aina pölypilvi täynnä syöpäläisiä. Köyhä tuskin kampaa tukkaa, köyhän lapsella valuu nenä jota niistetään hihaan. Köyhä ei tule paikalle autolla vaan polvillaan raahautuen, varpaat kengänkärjestä pilkottaen. Köyhällä on 80-luvun vaatteet, paitsi jos niissä on Disney-kuvioita, jolloin kyseessä ei ole köyhä vaan hipsteri. Köyhä ei voi olla tuttu.
Ylen jutussa päivitellään myös sitä, kuinka ruoka-apua voi myös hakea kuka tahansa. ”Käytännössä Helsingissä on pystynyt kuutena päivänä viikossa hankkimaan itselleen ilmaiset ruokatarvikkeet halutessaan”, sanoo diakonissajohtaja Matti Helin. Helsingissä on jutun mukaan harkittu avuntarvitsijoiden haastattelua ja rekisteröintiä. Siihen ei ole kuitenkaan lähdetty.
Me elämme keskellä ennenäkemätöntä pandemiaa. Ihmisten arki on muuttunut nopeasti, osalla hyvin radikaalisti. Tulot putosivat, menot jäivät tai jopa kasvoivat. Lapset piti yhtäkkiä ruokkia kotona viisi kertaa päivässä. Ruoka-avun piiriin putosi paljon uusia perheitä, erityisesti edustettuina olivat nuoret äidit, joilla on useampia lapsia. Ruokakassin jonottaminen etenkään korona-aikaan ei ole jännä ajanviete, jota ihmiset muuten vain harrastaisivat. Esimerkiksi Helsingin Kontulassa huhtikuussa 200 ihmistä jonotti ruoka-apua ilman turvavälejä. Luuletteko, että sinne menee joku huvikseen?
Hyvä on. Voi olla, että sekä ruoka-avun että ilmaisten maskien perässä voi tietysti aina olla joku yksilö, joka pystyisi ostamaan tuotteet itsekin. Mutta mitä sitten? Suurempi vaara on, että tunnistamisen, häpeän tai rekisteröinnin pelossa joku apua tarvitseva jättää hakematta sitä. Jos rekisteröintejä alettaisiin tehdä, vaarantaisi se koko avustusjärjestelmän. Osa ihmisistä ei eri syistä halua tai voi joutua erilaisiin rekistereihin. Mutta apu kuuluu sivistysvaltiossa kaikille.
Köyhyys eivät näy päälle. Tuttujen kyttääminen maskijonosta tai avuntarvitsijoiden autojen syynäys ovat pikkumaista ja ääliömäistä toimintaa. Se ei eroa siitä, kuinka rasistit ihmettelevät pakolaisten älypuhelimia. Olemme tilanteessa, jossa jokainen käytetty maski voi hillitä koronan leviämistä. Jos sotealan työntekijät repostelevat kovaan ääneen mediassa tarkkailevansa näkyykö maskijonoissa tuttuja, kynnys hakea välttämättömiä suojavarusteita kasvaa. Jos ihmistä luullaan hyvätuloikseksi ja perhe on esimerkiksi koronan vuoksi tipahtanut vähävaraiseksi, voi tilanne hävettää jo valmiiksi. Siinä ei tarvita enää ketään kyttäämään ja arvuuttelemaan, ovatkohan nuo oikeasti köyhiä.