Blogi

Sinun lapsesi eivät ole sinun contentiasi

Saako lasten kuvia postata someen? Tänään some täyttyy taas kuvista, joissa eri ikäiset lapset lähtevät päiväkotiin ja kouluun. Lukuvuoden alku on aina iso tapahtuma lapsiperheissä, mutta onko sitä välttämätöntä juhlistaa julkaisemalla kuva lapsesta?

Me aikuiset haluamme esitellä elämässämme olevia lapsia. He ovat meille ihmeellisimpiä otuksia elämässämme ja haluamme, että muutkin näkevät lastemme ihmeellisyyden. Haluamme pitää tutut kartalla lastemme ja perheidemme elämästä ja hämmästellä lasten kasvua yhdessä muiden kanssa. Miten sitä voikin olla niin, että itse ei vanhene yhtään mutta lapset kasvavat!

Mutta me, jotka nyt olemme vanhempia, kasvoimme lapsuutemme ja pitkälti myös nuoruutemme maailmassa, jossa ei ollut somea. Nykylapsista sen sijaan jää valtava datavana someen siitä hetkestä lähtien kun he syntyvät, jos me aikuiset emme sitä tietoisesti estä.

Moni sanoo, että kysyy kyllä lapsiltaan ennen kuin julkaisee näiden kuvaa someen. Mutta voiko kolmevuotias, seitsemänvuotias, kymmenenvuotias, edes viisitoistavuotias ymmärtää todella mikä some on ja mitä kuville siellä tapahtuu? Lapselta ei voi saada suostumusta asioihin, joita lapsi ei voi ymmärtää. Voiko lapselta siis oikeasti saada suostumusta myöskään kuvien julkaisemiseen?

Kun puhun tästä asiasta, kuulen usein myös kysymyksen ”no mutta mitä haittaa siitä on, jos niitä kivoja lapsuuskuvia on netissä?” Sepä se: me emme voi vielä tietää. Meillä ei juuri ole vielä sukupolvia, joiden koko elämä olisi dokumentoitu ja digitoitu, me emme tiedä millaisessa maailmassa tulemme tulevaisuudessa elämään.

Voidaan kuitenkin olettaa, että jatkuva datavana on turvallisuusriski. Lapsi ei voi itse valita, mitä kaverit, tulevat kumppanit ja vaikka työnantajat hänestä saavat tietää, jos lapsen koko elämä on digitoitu someen. Nykylapset elävät niin erilaisessa maailmassa kuin me heidän vanhempansa, ettemme voi ymmärtää mitä teemme kuvia julkaisemalla.

Tämä ei koske tietenkään vain kuvia, vaan kaikkea lapsista julkaisemaamme materiaalia. Yksityiskohtaiset tarinat lasten persoonallisuupiirteistä tai elämäntapahtumista voivat olla jopa pahempaa yksityisyyden loukkaamista kuin satunnainen kuva. Niitä voi olla vaikeampi yhdistää lapseen, mutta jos yhteyden tajuaa, ei yksityiskohtainen tarina ole ainakaan parempi vaihtoehto kuin kuva.

En sano, ettei kukaan saa koskaan julkaista lapsistaan kuvia tai kertomuksia. Mutta automaatio sen ei pitäisi olla. Meidän pitäisi pysähtyä joka kerta miettimään, onko sisällön julkaiseminen lapsesta välttämätöntä. Mitä haluamme sillä viestiä? Ehkä voimme lähettää kuvat ja tarinat lapsista suoraan niille ihmisille, joiden haluamme heidät näkevän? Ehkä kaiken lastemme elämässä ei tarvitse kuulua koko maailmalle? Ehkä voimme löytää muita tapoja juhlistaa elämämme merkkipaaluja, sellaisia, jotka eivät loukkaa lapsen oikeutta olla näkymättä somessa? Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi eivätkä sinun contentiasi, ja heillä on oikeus myös digitaaliseen yksityisyyteen.

Ihanaa päiväkoti- ja koulusyksyn alkua! Opetetaan liikenneturvallisuuden lisäksi lapsille myös digiturvallisuutta, ja aloitetaan omalla esimerkillämme!

Nyt kasvatetaan tulevaisuuden kasvissyöjiä

Syyskuun alussa ilmestyy minun ja Chocochili-blogin Elina Innasen Lapsiperheen vegaanikeittokirja. Kirjasta löytyy kuuden viikon kiertävä arkiruokalista, ideoita aamupalalle, tietoa lasten ravitsemuksesta sekä vinkkejä valikoivien lasten vanhemmille. Yhteensä kirjassa on 76 reseptiä, joista löytyy sekä lapsiperheiden klassikkoruokia vegaanisina versioina että uusia makuja maailmalta. Suunnittelimme kirjan ruokalistan yhdessä Elinan kanssa, mutta reseptit ovat Elinan käsialaa. Itse vastaan kirjan tieto-osioista ja pedagogisesta näkökulmasta.

Mutta miksi Lapsiperheen vegaanikeittokirja? Ensinnäkin siksi, että tällaiselle kirjalle oli valtava kysyntä. Olen toiminut vegaanituutorina Vegaanihaasteessa ja yksi yleisimmistä kysymyksistä aloittelevilta vegaaneilta oli se, miten lapset saisi syömään enemmän kasvisruokaa. Chocochililtä puolestaan toivotaan jatkuvasti koko perheelle maistuvaa, helppoa ja nopeaa arkiruokaa.

Suomessa on valtava määrä sekasyöjiä, jotka haluavat vähentää lihankulutusta ja etsivät arkiruokailuun vaihtoehtoja kasvisruoan maailmasta. Jokainen kasvattaja tietenkin toivoo, että lapset söisivät terveellistä, täysipainoista ruokaa. Huoli lapsen ruokavalion yksipuolisuudesta on varmasti monissa perheissä tuttu. Lapsilla kun tuppaa elämän varrella olemaan vaiheita, joiden aikana kaikki kyseenalaistetaan. Jossakin vaiheessa ainoa hyväksyttävä kasvis saattaa esimerkiksi olla peruna, toisessa vaiheessa taas lapsi suostuu syömään vain ruokia, jotka eivät koske toisiinsa. Kaiken vaiheilun keskellä seilaa kasvattaja, joka huolehtii siitä, kasvaako lapsi, onko hän nälissään, saako kaikki tarvittavat ravintoaineet ruoasta. Kaikki me tiedämme, että kasviksia pitäisi syödä valtava määrä, mutta joskus on taistelun takana upottaa lapseen edes se yksi kurkkusiivu. Kirjamme toivottavasti auttaa tässä pulmassa. Reseptien ohessa puhutaan myös sekä lasten että aikuisten suhteesta ruokaan ja annetaan ideoita siihen, kuinka lasta voi auttaa muodostamaan terveen suhteen ruokaan.

Mutta vielä merkittävämpi syy minulle kirjan tekemiseen oli huoli ilmastokriisistä. Me kasvatamme lapsia maailmaan, jossa ilmastokriisi tulee iholle yhä konkreettisemmin. Jokainen kasvattaja on joutunut sen faktan eteen, ettemme voi täysin suojella lapsiamme muuttuvan ilmaston vaikutuksilta. Me olemme joutuneet vastaamaan kysymyksiin siitä, nouseeko meren pinta, miksei talvella sada enää lunta, miksi kesällä on niin kuuma. Samalla olemme katsoneet siihen maailmaan, jota lapset eivät vielä näe. Olemme kuvitelleet maapallon vuonna 2080. Emme ole pitäneet näkemästämme.

Vaikka emme voi täysin suojella lapsia ilmastokriisin vaikutuksilta, on meillä vastuu tehdä parhaamme ja minimoida aiheuttamamme haitta. On selvää, ettei ruoantuotanto sellaisena kuin se tällä hetkellä käsitetään, voi jatkua kovin paljon kauemmin. Vuonna 2050 maailman väkiluku hipoo jo kymmentä miljardia. Tällaista ihmisjoukkoa ei voida ruokkia lihalla, sillä lihantuotanto on tehotonta. Me emme voi tuhlata planeetan resursseja kasvattamalla ensin pelloilla soijaa ja syöttämällä sitten soija toisilla pelloilla seisoville lehmille. Tulevaisuudessa kaikkien ruokavalio tulee olemaan yhä kasvispainotteisempi. Kasvattajat tekevät vastuullisen ja tulevaisuuteen katsovan teon, jos opettavat lapsensa syömään monipuolista kasvisruokaa pienestä pitäen.

Se, mikä koetaan normaaliksi, on jatkuvassa muutoksessa. Muutaman vuosikymmenen päästä kasvispainotteinen ruokavalio tulee olemaan normi, ja jos lihaa vielä syödään, on se poikkeus. Uudet pohjoismaiset ravitsemussuositukset julkaistaan vuonna 2022. Niiden ytimessä on EAT-Lancetin planetaarinen ruokavalio. Ruokavalio, joka olisi hyväksi niin planeetan kuin ihmistenkin terveydelle sisältää nykyiseen verrattuna puolet enemmän kasviksia ja puolet vähemmän lihaa. Me kasvatamme nyt sukupolvea, jonka arkitodellisuus tulee eroamaan omastamme merkittävästi. Me kasvatamme kasvissyöjien sukupolvea.

Tulevaisuuden kasvissyöjien kasvattaminen on asennelaji. Lapset katsovat meihin aikuisiin ja luottavat siihen, että me ohjaamme oikealle polulle. Meillä on vastuu jättää planeetta mahdollisimman hyvässä kunnossa seuraavalle sukupolvelle. Jos asennoidumme aikuisina kasvisruokaan mahtavana juttuna, jossa on paljon mahdollisuuksia herkutteluun, eivät lapsetkaan kasva vegevihamielisiksi aikuisiksi. Lapsiperheen vegaanikeittokirja tarjoaa mahdollisuuden helppoon, herkulliseen ja terveelliseen arkiruokailuun. Ruoka on kasvatusta siinä missä yhteiset leikit ja huolenpitokin. Toivon, että mahdollisimman moni aikuinen löytää kirjasta inspiraatiota tulevaisuuden kasvissyöjien kasvattamiseen.


Lisää ruoantuotannon tulevaisuudesta voit lukea syksyllä 2019 julkaistusta kirjastani Lihan loppu.