Blogi

Digiliha tuottaa enemmän päästöjä kuin paloiksi hakattu sika

Olisitko uskonut, että vegaanit tulevat cancelöimään jopa virtuaaliset lihat? Oh well, don’t believe me, just watch.

Eilen sianlihantuottajien omistama HK Scan julkaisi yhdessä mainostoimisto SEKin kanssa tehdyn mainoshassuttelun: metavurstin. Hassu läppä oli siis se, HK:n meetvurstista on tehty NFT-teoksia, ja näin ollen HK:n metukka on ”metaversumin ensimmäinen meetvursti”. Tää oli se kohta, jossa oli tarkoitus nauraa.

Miksi en vain sivuuta tätä jälleen yhtenä mauttomana lihamainoksena? Miksi en suhtaudu tähän vain sellaisena lihateollisuuden kuolonkorinana, jota se väistämättä on? Miksi jaan mainosta ja sitä kautta annan sille lisää näkyvyyttä?

Koska tässä yhdistyy monta asiaa, joita ei välttämättä tule ensin ajatelleeksi.
Koska ilmastolaskentanörttinä rakastan kaivella numeroita.
Ja koska ihmiset eivät hahmota yleensä sitä, millä ilmastoasioilla on väliä ja millä ei.

  1. Keksitte sitten tavan tuottaa lihalla vielä vähän lisää päästöjä

Me ihmiset sorrumme usein helposti ajattelemaan, että mikä tahansa digitaalinen on kestävää, vastuullista ja muutenkin tosi jees. Erilaiset valistuskampanjat ovat opettaneet meidät lopettamaan turhien dokumenttien printtaamisen, olemme tulleet kuluttajina kriittisiksi, emmekä halua täyttä nurkkiamme ja elämäämme kertakäyttöisellä romulla. Vaikka nämä ovat hyviä kehityssuuntia, ajattelee moni samalla, että kaikki digitaalinen on automaattisesti parempaa ympäristölle ja ilmastolle kuin fyysiset esineet. Niinhän se ei ole.

Tällä hetkellä datakeskukset käyttävät 3 % maailmassa kulutetusta sähköstä. Se ei toki kokonaisuudessaan ole paljon (vertailuna: ruoantuotanto tuottaa kolmanneksen maailman päästöistä ja eläintuotannon osuus ruoantuotannon kokonaispäästöistä on 60–70 %). Mutta erilaiset teknologiset sovellutukset tuottavat eri verran päästöjä. 

Erityisen energiaintensiivistä on lohkoketjun käyttö. HK:n metavurstit ovat NFT-teoksia, eli lohkoketjuun lisättäviä digitaalisia taideteoksia. HK on luonut näitä NFT:itä viisi kappaletta. Yhden NFT:n lisääminen lohkoketjuun tuottaa noin 83 kiloa hiilidioksidipäästöjä, ja elinkaarensa aikana keskiverto NFT tuottaa hiilidioksidipäästöjä 211 kiloa.

HK ilmoittaa, että kiloon meetvurstia käytetään 1,25 kiloa lihaa. Yksi kilo meetvurstia tuottaa siis noin  6 kiloa hiilidioksidipäästöjä. Yksi virtuaalimetukka tuottaa siis päästöjä 35 kertaa enemmän kuin kilo meetvurstia. Viisi NFT-metavurstia tuottaa hiilidioksidipäästöjä yli tonnin. Ei nyt maailman mittakaavassa valtava määrä, mutta mainoskampanjalle aika paljon, eikä tässä tietenkään ole vielä laskettuna mukaan esimerkiksi digipintoja joilla mainosta esitetään.

  1. Tarvitseeko metaverse lihansyönnin normalisointia?

I get it, mainosveijojen työtä on myydä mitä tahansa paskaa, mistä asiakas sattuu maksamaan. Tuntuu kuitenkin aika uskomattomalta, että vielä tänä päivänä löytyy alalta joku niin rahanahne mulkku, ettei millään aikamme ilmiöllä ole mitään väliä, jos sikatilallisten rahakirstu on auki. Ilmaston lämpenemisessä yksi merkittävimpiä syyllisiä on eläinteollisuus. 1,5 asteen lämpenemisen raja on jo menetetty. Suomessa ilmasto on lämmennyt jo yli 2 astetta, ja globaalisti nykymenolla kolkutellaan 3 asteen lämpenemisen rajapyykkiä. 3–5 asteen lämpeneminen tarkoittaa mm. noin kahta miljardia ilmastopakolaista ja peruuttamattomia muutoksia planeetan elinkelpoisuudelle. Kuinkakohan monen euron arvoista on vetää planeetan tulevaisuus alas vessasta? Paljonko mainosveijon sielu maksaa?

Kampanjasivulla kirjoitetaan ”Me suhtaudumme leikkeleisiin suurimmalla mahdollisella intohimolla, eikä tämä intohimo tunne rajoja.” Ei näköjään, esimerkiksi hyvän maun tai planeetan kantokyvyn rajoja. Metaversumi on aika tehokkaasti vielä irrallaan eläinten hyväksikäytöstä. Se on yksi niitä harvoja paikkoja, joissa muunlajisten eläinten ruumiita ei ole ripoteltu kaikkialle, mitä valo koskettaa. Fyysisessä toimintaympäristössämme eläimiä löytyy huonekalumaaleista, betonista, liimasta, tietenkin ruoasta ja vaatteista. Ihmiskunnalla olisi tulevpalava (pun intended) kiire irrottautua eläintuotannosta. Sen sijaan, että eläintuotannon asemaa kyseenalaistettaisiin, tuodaan tällä kampanjalla silvotut eläimet myös metaversumiin.



Kaikkea mitä voi tehdä, ei kannata tehdä. Ei, vaikka joku olisi valmis maksamaan siitä. Alankomaissa lihamainonta on kielletty jo useammissa kaupungeissa, ja EU:ssa ajetaan eteenpäin niin yritysvastuulakia kuin vaatimusta siitä, etteivät pahimmat saastuttajat saisi enää mainostaa tuotteitaan vapaasti. SEKin ja HK:n reh reh -kampanja menee täysin vastaan yleisiä globaaleja trendejä. Harvoin enää näkee mainoksia, jotka ovat niin sokeita tulevaisuuden uhkakuville ja yleiselle järjelle kuin tämä kökkäre. Mutta mikäs siinä, jos minkäänlaista vastuullisuuslinjausta tai tulevaisuuskuvaa ei ole, vaan ainoa toimintaa ohjaava tekijä ovat eurot. Voin sanoa, että sitä rautaa ei ihan hirveästi ole kyllä enää taottavana, mutta jollekinhan ne verirahat näemmä kelpaavat niin kauan kuin niitä on jaossa.

Eipä siinä, virtuaalimetukkaa naamaan ja mopolla alas jyrkänteeltä. Toisenlainenkin maailma olisi kuitenkin mahdollinen.

Artikkelin kuvituskuva on screenshot kampanjan sivuilta.

”Jauhojengi” on ennen kaikkea journalismin kauhea epäonnistuminen

Eilen Iltalehden levittämä video Sanna Marinista kotibileissä lähti kierroksille, kun perinteinen media yritti kilpailla vauhdissa sosiaalisen median kanssa. Journalismia ja somea kuitenkin erottaa se, että journalismissa uutisoitavat jutut taustoitetaan ja tarkastetaan hyvin, eikä vain levitetä materiaalia sen lähteitä ja taustoja tarkistamatta ja arvioimatta, kenen intressi voi olla uutista levittää. Iltalehti heitti kaikki journalismin periaatteet romukoppaan huomatessaan, että videolla ja siitä repäistyillä, täysin keksityillä ja harhaisilla johtopäätöksillä, voidaan haravoida valtava määrä klikkejä lehden sivuille. Enemmän klikkejä, enemmän mainoseuroja, hiiteen totuus!

Olemme vuorokaudessa oppineet, että Ylilauta oli mitä ilmeisimmin koko ”jauhojengi”-termin takana ja tietoisesti lähti masinoimaa siitä kohua Twitteriin. Iltasanomat valitettavasti klikinhimoissaan nieli syötin ja toisti Ylilaudan fabrikoimat väitteet lähes sellaisinaan. Muut mediat lähtivät mukaan myllytykseen, kun Iltasanomien juttu lähti leviämään. Päivän edetessä vakavamminotettavat mediat kuitenkin alkoivat perääntyä jutusta. Muun muassa Helsingin Sanomat uutisoi eilen ensin siitä, että videolla puhuttaisiin ”jauhojengistä”, mutta poisti virkkeen myöhemmin jutustaan vähin äänin ja ilmoittamatta muutoksesta jutun lopussa, vaikka tämä on yleinen tapa ja tätä myös vaaditaan journalistin ohjeessa. Journalistin ohjeiden kohta 20 velvoittaa oleellisten asiavirheiden välitöntä korjausta ja sanoo: ”Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen, vaan yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu.” Toisin kuin YLE, lisäsivät Helsingin Sanomat ja Iltalehti juttujensa loppuun tiedon muutoksesta vasta monta tuntia muutoksen jälkeen. Tätä kirjoitettaessa Iltalehden päätoimittaja väittää Twitterissä, ettei juttuun tehty muutos ole oleellisen asiavirheen korjaus.

Nyt ollaan siis tilanteessa, jossa Suomen pääministeriä vaaditaan huumetesteihin siksi, että äärioikeistolaiset trollit saivat syötettyä journalistiselle medialle uutisankan. Iltalehti on mennyt paniikkivaihteelle ja julkaisee nyt samaa videota uudestaan hidastettuna, leikeltynä ja myös ”nimettömänä pysyttelevän ääniteknikon” analysoimana, jottei joutuisi myöntämään virheitään. Ja ei edes aloiteta siitä, että yksityiseltä tililtä otetun videopätkän levittäminen on mitä todennäköisimmin tekijänoikeusrikkomus tai siitä, ettei ”jauho” ole mitään huumeslangia pitkään alalla toimineiden poliisin tutkijoiden tai asianajajien mukaan.

Iltalehti on keltaiseen lehdistöön kuuluva tabloid, joka kalastelee klikkejä kyseenalaisin keinoin. Vaikka Iltalehteä pitäisi kuinka kyseenalaisena roskalehtenä, sen toimittajia kuitenkin sitovat journalistin ohjeet ja se kuuluu julkisen sanan neuvostoon. Iltalehdellä on aivan eri tavalla uskottavuutta ja painoarvoa kuin vaikkapa yksittäisillä twiittaajilla. Journalistisesta mediasta jutun lukeminen on tarkoittanut sitä, että joku on tarkistanut jutun lähteet ja siinä esitetyt väitteet – mitä journalistiselle medialle jää, jos tästä luovutaan? Jokainen tekee joskus kiireessä virheitä, mutta tällä kertaa kyse on vakavasta asiasta, jonka pohjalta kansainvälinen media nyt väittää Sanna Marinin käyttävän kokaiinia.

Jos suomalaiseen lehdistöön vaikuttaminen on näin helppoa, olemme täysin polvillamme deep fake-videoiden ja koordinoidun informaatiovaikuttamisen edessä. Elämme ylipäätään länsimaisessa yhteiskunnassa suurta luottamuskriisin aikaa. Ihmiset eivät luota poliitikkoihin, mediaan tai edes toisiinsa yhtä paljon kuin ennen, ja rakoileva luottamus saa meidät toimimaan typerästi ja vaikeasti ennakoitavasti. Se taas tekee demokratiasta ja yhteiskunnistamme haavoittuvaisia. Tuore osoitus siitä, mitä käy yhteiskunnille luottamuksen murentuessa, on esimerkiksi Yhdysvaltain kongressitalon valtaus alkuvuodesta 2020, ja koronarokotetta vastustavien salaliittoteoreetikoiden onnistuminen tappavan agendansa levittämisessa väestön keskuudessa myös Suomessa viime vuosina. Medialla ei ole yksinkertaisesti varaa nakertaa tätä luottamusta enää yhtään, ei tällaisilla typerillä virheillä, joita ei suostuta korjaamaan ja oikaisemaan.

Median ja yksittäisten journalistien ylpeys ei saa tulla vapaan ja luotettavan tiedonvälityksen tielle. Virheitä tekee työssään jokainen, mutta vastuullinen media kertoo rehellisesti kun moka on käynyt ja oikaisee virheensä. Nyt kuitenkin asian uutisoineen lehden toimittaja selittää Twitterissä huumeteorian tueksi sitä, että videolla näkyy epäilyttävän vähän tyhjiä pulloja ja laseja, joten tokihan siellä on huumeita käytetty.

Journalismi ei voi kilpailla somen kanssa samoilla säännöillä ja samalla logiikalla. Faktojen tarkistaminen ja taustoittaminen vie aikaa. Nyt tätä taustatyötä ei ole tehty, vaan ”I did my own research”-pohjalta on levitetty videota vain klikkien toivossa. Suomalainen media ei saa luopua sille tärkeimmistä arvoista ja periaatteesta vain muutaman lisämainoseuron tähden. Nyt aiheutettua haittaa yhteiskunnalle ei nimittäin voi helposti rahassa mitata.

Sinun lapsesi eivät ole sinun contentiasi

Saako lasten kuvia postata someen? Tänään some täyttyy taas kuvista, joissa eri ikäiset lapset lähtevät päiväkotiin ja kouluun. Lukuvuoden alku on aina iso tapahtuma lapsiperheissä, mutta onko sitä välttämätöntä juhlistaa julkaisemalla kuva lapsesta?

Me aikuiset haluamme esitellä elämässämme olevia lapsia. He ovat meille ihmeellisimpiä otuksia elämässämme ja haluamme, että muutkin näkevät lastemme ihmeellisyyden. Haluamme pitää tutut kartalla lastemme ja perheidemme elämästä ja hämmästellä lasten kasvua yhdessä muiden kanssa. Miten sitä voikin olla niin, että itse ei vanhene yhtään mutta lapset kasvavat!

Mutta me, jotka nyt olemme vanhempia, kasvoimme lapsuutemme ja pitkälti myös nuoruutemme maailmassa, jossa ei ollut somea. Nykylapsista sen sijaan jää valtava datavana someen siitä hetkestä lähtien kun he syntyvät, jos me aikuiset emme sitä tietoisesti estä.

Moni sanoo, että kysyy kyllä lapsiltaan ennen kuin julkaisee näiden kuvaa someen. Mutta voiko kolmevuotias, seitsemänvuotias, kymmenenvuotias, edes viisitoistavuotias ymmärtää todella mikä some on ja mitä kuville siellä tapahtuu? Lapselta ei voi saada suostumusta asioihin, joita lapsi ei voi ymmärtää. Voiko lapselta siis oikeasti saada suostumusta myöskään kuvien julkaisemiseen?

Kun puhun tästä asiasta, kuulen usein myös kysymyksen ”no mutta mitä haittaa siitä on, jos niitä kivoja lapsuuskuvia on netissä?” Sepä se: me emme voi vielä tietää. Meillä ei juuri ole vielä sukupolvia, joiden koko elämä olisi dokumentoitu ja digitoitu, me emme tiedä millaisessa maailmassa tulemme tulevaisuudessa elämään.

Voidaan kuitenkin olettaa, että jatkuva datavana on turvallisuusriski. Lapsi ei voi itse valita, mitä kaverit, tulevat kumppanit ja vaikka työnantajat hänestä saavat tietää, jos lapsen koko elämä on digitoitu someen. Nykylapset elävät niin erilaisessa maailmassa kuin me heidän vanhempansa, ettemme voi ymmärtää mitä teemme kuvia julkaisemalla.

Tämä ei koske tietenkään vain kuvia, vaan kaikkea lapsista julkaisemaamme materiaalia. Yksityiskohtaiset tarinat lasten persoonallisuupiirteistä tai elämäntapahtumista voivat olla jopa pahempaa yksityisyyden loukkaamista kuin satunnainen kuva. Niitä voi olla vaikeampi yhdistää lapseen, mutta jos yhteyden tajuaa, ei yksityiskohtainen tarina ole ainakaan parempi vaihtoehto kuin kuva.

En sano, ettei kukaan saa koskaan julkaista lapsistaan kuvia tai kertomuksia. Mutta automaatio sen ei pitäisi olla. Meidän pitäisi pysähtyä joka kerta miettimään, onko sisällön julkaiseminen lapsesta välttämätöntä. Mitä haluamme sillä viestiä? Ehkä voimme lähettää kuvat ja tarinat lapsista suoraan niille ihmisille, joiden haluamme heidät näkevän? Ehkä kaiken lastemme elämässä ei tarvitse kuulua koko maailmalle? Ehkä voimme löytää muita tapoja juhlistaa elämämme merkkipaaluja, sellaisia, jotka eivät loukkaa lapsen oikeutta olla näkymättä somessa? Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi eivätkä sinun contentiasi, ja heillä on oikeus myös digitaaliseen yksityisyyteen.

Ihanaa päiväkoti- ja koulusyksyn alkua! Opetetaan liikenneturvallisuuden lisäksi lapsille myös digiturvallisuutta, ja aloitetaan omalla esimerkillämme!