Blogi

Pintaa pitkin maailmalle – mitä pakata mukaan junamatkalle Eurooppaan?

Tänä kesänä on helleaaltojen ja maastopalojen keskellä puhuttu taas paljon kestävästä matkailusta. Oman kesälomani pitkä reissu kuljetaankin tällä kertaa (kuin myös monesti aiemminkin) pintaa pitkin ristiin rastiin Eurooppaa! Olen tehnyt useamman junamatkan pitkin Eurooppaa, lapsen kanssa ensimmäistä kertaa hänen olleessaan neljävuotias. Edellisestä reissusta on useampi vuosi – viimeksi olin pitkällä junamatkalla Euroopassa vuonna 2018. Nyt pandemioiden salliessa kuitenkin raiteet alle ja maailmalle!

Edessä on siis kaksi viikkoa ja reilut 5000 kilometriä reissausta planeetan pintaa pitkin. Kerron tarkemmin reitit ja budjetit myöhemmin (ja reaaliajassa matkaa voi seurata instassa!), mutta nyt ensin muutama ajatus pakkaamisesta.

Vaeltajat sanovat, että me kannamme mukanamme sitä, mitä pelkäämme. Ihan siis konkreettisesti. Jos pelkää kylmyyttä, kantaa mukana vaatteita, jos sairautta, lääkkeitä, jos pelkää nälkää, pakkaa mukaan paljon ruokaa. Se on kiinnostava ajatus ja saanut minut miettimään paljon sekä omia reissupakkauksia että ihan sitä, mitä omistan.

Pintaa pitkin matkustaessa pitää huomioida pakkauksessa vähän eri asioita kuin silloin, jos työntää kamat lentokoneen ruumaan – mieti mitä jaksat kantaa mukana. Toisaalta taas reilaaja on hyvin eri asemassa kuin erämaavaeltaja, koska isoista kaupungeista löytyy aina se mitä tarvitaan, vaikka jotain ei olisikaan pakannut mukaan. Mukulakivikaduilla ja junasta toiseen juostessa kannattaa pyörälliset laukut unohtaa, itse suosin vuosia sitten dyykkaamaani North Facen Recon-minirinkkaa. Selviäisin pienemmälläkin, mutta pidän siitä, että repussa on monia eri lokeroita (kamat löytyy helpommin), se on kevyt kantaa eikä tarvitse sulloa ja ahtaa tavaroita pienempään reppuun.

Pyrin siihen, että kannan mukana mahdollisimman vähän, en kuljeta ilmaa ja pidän tarkkaan silmällä sääennusteita ennen lähtöä jotta varusteet ovat oikeat. Nyt matka suuntaa Länsi-Eurooppaan, jossa on turhankin lämmintä, eli kovin vaihtelevaan ilmastoon ei tarvitse vaatteilla varautua.

Tässä pakkauslistani pintaa pitkin matkustettaessa kahden viikon reissulle!

Tärkeät paperit & vastaavat

  • Passi
  • Eurooppalainen sairaanhoitokortti (etenkin näinä tautisina aikoina aina matkalle mukaan!)
  • Tulostetut matkaliput (kaikki on tietenkin puhelimella, mutta puhelimet voi kadota tai mennä rikki, eli printit mukaan)
  • Tulostettu matkavakuutus (niin ei tarvitse ongelmien ilmetessä alkaa googlata että mistäs sainkaan tiedot englanniksi siitä, mitä vakuutus korvaa)
  • Puhelin ja rahapussi (jälkimmäisestä turhat kortit pois)
Ei enää kirjojen roudaamista! E-reader painaa reilut 100 grammaa ja syö sisäänsä valtavan kirjaston. Lusikka on luotettu matkakumppanini, en ole syntynyt se suussa vaan varastanut jostain ravintolasta vuosia sitten.

Vaatteet (kun matkustamiseen kuluu aikaa, kannattaa päälle valita hengittävät ja pehmeät vaatteet, jotka eivät kiristä mistään ja joissa on mukava olla!)

  • 1 pitkähihainen paita
  • 1 sortsit 
  • 1 mekko
  • 1 haalari (lähtiessä tämä päälle, sopii myös siistimmäksi vaatteeksi fine dining -rafloihin)
  • 3 toppia/t-paitaa
  • 6 paria alusvaatteita 
  • 3 sukkaparia
  • Aurinkolasit
  • Päähine
  • 2 kaulakorua (helppo muuttaa asukokonaisuuksia ilman valtavaa vaatearsenaalia!)
  • Kangaskassi
  • Pesuainetta (kannan mieluummin mukana pienen pullon pesuainetta ja pesen vaatteita välissä kuin kannan hirveää vaatearsenaalia mukana!)

Hygienia ja lääkkeet (kaikki matkakokoisia pakkauksia, kaiken mahduttava 2l vetoiseen vetoketjulliseeen pussiin)

  • Hammasharja & -tahna
  • Deodorantti
  • Kuivashampoo
  • Meikit (hyvin kevyt arsenaali, mukana vain sävytetty aurinkovoide, puuteri, eyeliner, ripsiväri ja huulipuna)
  • Aurinkosuojavoide keholle
  • Kosteusvoide
  • Pari laastaria ja särkylääkettä + allergialääkkeitä
  • Hiusharja, hiuslenkkejä/pinnejä
Älä kanna mukana ilmaa. Pieniä matkapakkauksia myy mm. Lidl ja Normal, Mujista saa itse täytettäviä pikkupulloja. Apteekkeja on maailma täynnä, joten otan mukaan lääkkeistä vain ensiavun ja niidenkin pakkaukset leikkaan mahdollisimman pieneksi.

Laitteet ja matkustaminen

  • Unisilmikko ja korvatulpat (must jos aikoo nukkua junissa/laivoilla)
  • Lukulaite (tämä on keventänyt pakkauksiani valtavasti: ennen kannoin aina fyysisiä kirjoja mukana matkoilla, nyt kymmenet kirjat mahtuvat reilun 100g painoiselle e-readerille jossa akku kestää ja jonka näytöltä on kiva lukea!)
  • Virtapankki (monissa junissa on virtapistokkeet, kaikissa ei, eli virtapankki on aina mukana näillä matkoilla)
  • Kuulokkeet
  • Laturit puhelimelle, virtapankille ja lukulaitteelle

Repun päällistaskuun helposti saataville:

  • Purkkaa (koska muualla tehdään ällöttävää sokeripurkkaa, ei xylitol-purkkaa)
  • Nenäliinapaketti
  • Pieni käsidesipullo
  • Ffp2-maskit (eri maissa on erilaisia vaatimuksia maskeille + varautuminen siihen, jos itse sairastuu)
  • Lusikka (mulla on aina lusikka mukana repussa, sitä tarvitsee yllättävän usein!)
  • Eväät, esim. muutama proteiinipatukka, vesipullo, leipää

Näillä lähdetään matkaan. Painoa laukulla on ennen eväitä noin neljä kiloa, eli ei ainakaan ala vituttaa repun kantaminen matkalla! Nyt edessä on vain aikuisten reissu, mutta myös lasten kanssa matkustaessa olen pitänyt periaatteena, että mukaan otetaan sen verran tavaraa, että jokainen voi kantaa omat kamansa ilman että voimat tai hermot loppuu.

80 % vegaani?


Voiko ihminen olla 80 %  vegaani, vai ovatko vaihtoehdot olla joko täysin vegaani tai ei ollenkaan vegaani?

Tiedän, että aihe herättää valtavasti intohimoja suuntaan ja toiseen. Mutta ennen kuin muodostat mielipiteesi, lue tämä teksti.

Aina kun keskustelu ruoasta alkaa, ihmisillä nousevat tunteet pintaan. Se on ymmärrettävää: osa meistä rakentaa identiteettiään ruokavaliolla erottautumisen kautta, osa sillä, että “minä päätän itse mitä syön eikä siihen ole kenelläkään mitään sanomista.” Ruokapuhe menee usein jumiin siksi, että keskustellessamme ruoasta emme erittele, mistä ruoan osa-alueesta oikeastaan puhumme. Puhummeko ilmastosta, eläinten oikeuksia, terveydestä, mausta, tottumuksista vai identiteetistä? Puhummeko huoltovarmuudesta, ruokakulttuurista vai maailman nälkäongelmasta?

Samaan ongelmaan törmätään otsikon kysymyksen kanssa. Voidaksemme puhua siitä, mikä määrittelee “vegaanin” tai “ei-vegaanin” pitäisi ensin päättää, mistä oikeastaan puhumme. Ruokatuotteissa ja esimerkiksi ravintoloiden ruokalistoissa on selvää mitä vegaaninen tarkoittaa: ruoka ei sisällä mitään eläinperäistä. Ei lihaa, maitotuotteita, kananmunia, liivatetta jne. On tärkeää erottaa tämä keskustelu omaksi asiakseen. Vegaanisten tuotteiden merkintöjen täytyy olla kunnossa jo ruoan allergeenien ilmoittamisen vuoksi. Mutta kun ei puhuta vegaanisesta ruoasta vaan vegaaneista ihmisinä, määrittely hämärtyy väistämättä. Vegaanilla tarkoitetaan yleensä ihmistä, joka ei käytä ollenkaan eläinkunnan tuotteita. Yleensä tällä tarkoitetaan ainakin ruokavaliota, mutta vegaani ulottaa usein veganismin myös esimerkiksi vaatteisiin, huonekaluihin ja kosmetiikkaan. Kuulostaa suhteellisen suoraviivaiselta, eikö totta?

Mutta koska elämme monimutkaisessa maailmassa, aina vegaaniset valinnat eivät ole kuitenkaan mahdollisia. Ja tässä kohtaa törmäämme myös määrittelyn ongelmaan. Elämme maailmassa, joka rakentuu muiden eläinten hyväksikäyttämisen varaan. Kuolleita eläimiä on aivan kaikessa ympärillämme. Lääkkeet testataan eläinkokeilla lähes aina. Betonissa on eläimiä, maaleissa on eläimiä, huonekaluliimoissa on eläimiä. Yhteiskunnassa, joka rakentuu muiden eläinten kuoleman varaan, ei oikeastaan ole mahdollista elää 100 % vegaanina.

Don’t get me wrong: on erinomainen asia pyrkiä käyttämään ja syömään mahdollisimman vähän muita eläimiä. Mutta ajatus siitä, että veganismi olisi puhtauskilpailu tai kultti ei auta ainakaan eläimiä tai ilmastoa. Jos vegaanit vaativat täydellisyyttä kaikilta, jotka ovat kiinnostuneita veganismista, on todennäköisempää että ihmiset kääntyvät pois päin veganismista kuin sitä kohti. Suurinta osaa ihmisistä ismit eivät ylipäätään puhuttele.

Kuka hyöytyy veganismin tiukoista rajoista?

Aina toisinaan kuulee sanottavan, että veganismi on vähän sama kuin raskaana oleminen: joko olet tai et ole raskaana – ei ole mitään välimuotoja. Tämä fraasi on poikkeuksellisen typerä. Raskaana voi olla hyvin monella tapaa, mutta väitän, ettei myöskään veganismi ei ole joko tai.

Yleensä ne, jotka äänekkäimmin pitävät kiinni veganismin tiukoista rajoista, kiinnittävät oman identiteettinsä veganismiin. Minä kuitenkin ajattelen, ettei veganismissa pitäisi olla kyse meistä ihmisistä. Veganismissa ei pitäisi olla kyse siitä, kuka on kyllin hyvä, jotta me vegaanit kelpuutamme hänet joukkoomme. Sellainen ajattelu ei auta ketään. Asioilla on tietenkin pakko olla nimet, jotta niistä voidaan ylipäätään puhua. Mutta vegaaninen oleminen on häilyvämpää kuin moni tahtoisi myöntää. Onko vegaani vegaani, jos tällä on ennen vegaaniksi ryhtymistä hankitut villasukat jalassa? Onko vegaani vegaani, jos hän yhtenä päivänä vuodessa syö lihaa, mutta 364 päivää vuodesta ei käytä mitään eläinperäisiä tuotteita? Onko vegaani vegaani, jos muuten ei syö mitään eläimistä tulevaa, muttei syynää erikseen karkkien E-koodien eläinperäisyyttä? Jos syö muuten vegaanisen berliininmunkin, jonka kuorrutteessa on karmiinia?

Olen jo vuosien ajan sanonut, että jos olisit muuten valmis olemaan vegaani, mutta haluat syödä juustoa, niin ole muuten vegaani mutta syö juustoa joskus. Tarkoitan tällä sitä, että ihmisten ruokavalioita on yhtä monta kuin ihmisiäkin, ja taktisista syistä kannattaisi ehkä olla valmis tarkastelemaan uudestaan myös vegaanismin tiukkoja rajauksia. Minulle veganismissa on ennen kaikkea kyse armollisuudesta ja empatiasta. Etenkin eläinoikeusveganismi rakentuu empatialle: empatialle muunlajisia elämiä kohtaan, mutta myös meitä ihmisiä. Toivoisin, että etenkin tuoreet vegaanit muistaisivat armollisuuden. Hyvin harva meistä on elänyt koko elämänsä vegaanina. Hyvin harva meistä on vegaaniksi ryhdyttyäänkään pystynyt tai halunnut välttyä täysin eläinten käytöltä. Sen takia armollisuus on huomattavasti parempi lähtökohta ja tulokulma kuin ulossulkeva, kiilusilmäinen fanatismi.

Miksi veganismin määritelmää kannattaa avata?

Vegaaneja on Suomen väestöstä arvoilta viitisen prosenttia. Hyvä me! Mutta muistetaan, että suuremman muutoksen maailmassa saavat aikaan ne sekasyöjät, jotka alkavat syödä kasvispainotteisemmin. Mitä luulet, kumpi on helpompaa: saada 2000 ihmistä syömään puolet ajasta vegaanisesti, vai saada 1000 ihmistä syömään 100 % ajasta vegaanisesti?

On tietenkin helpompi saada suurempi joukko ihmisiä syömään osa ajasta vegaanisesti – lopputulos on kuitenkin sama. Me vegaanit emme yleensä halua kuulla tätä, mutta ilmaston kannalta merkittävä muutos tapahtuisi jo silloin, jos ihmiset globaalisti puolittaisivat eläinperäisten tuotteiden kulutuksen. Se ei ole peruste syödä lihaa tai juustoa, mutta välitavoitteillakin on oltava jokin arvo.

Meidän täytyy ymmärtää, millä asioilla on merkitystä ja millä ei. Tärkeää ei pitäisi olla identiteetin tai puhtausvaatimusten vaan sen, että saavutamme tavoittemme. Mitä useampi ihminen syö kasvipainotteisemmin, sitä useampi eläin säästyy, sitä vähemmän ilmasto kärsii ja sitä useampi ihminen hyötyy kasvissyönnin tervaysvaikutuksista. Tavoitteen pitään tietenkin olla se, että eläinperäisten tuotteiden kulutus tippuu nollaan. Mutta siihen ei päästä syyllistämällä ja kyttäämisellä. Siihen ei päästä, jos veganismi näyttää vaikealta, ehdottomalta ismiltä. Päämäärä on se, millä on väliä. Toivoisin, että mahdollisimman moni olisi kiinnostuneempi päämäärästä kun omasta identiteetistään. On parempi identifioitua vegaaniksi ja syödä välillä juustoa tai suklaapatukka, kuin identifioitua sekasyöjäksi, joka saattaa joskus syödä jotain vegaanista. 80 % vegaani valitsee todennäköisemmin arjessaan vegaanista ruokaa kuin 20 % sekasyöjä. Siksi väitän, että olisi hyödyksi pitkän pelin tavoitteille tarjota vegaani-identiteettiä auliisti myös niille ihmisille, jotka syövät jouluna siivun kinkkua tai eivät välitä munkin kirppuväreistä.

Minua ei kiinnosta vegaanien keskinäinen vääntö. Minua ei kiinnosta, mitä syövät ne ihmiset, jotka sanovat itseään vegaaneiksi. Minua kiinnostaa lopputulos. Minua kiinnostaa 63 miljardin eläimen hengen pelastaminen. Minua kiinnostaa ilmastokriisin hilltseminen. Minua kiinnostaa biodiversiteetin romahduksen pysäyttäminen. Minua ei kiinnosta kenenkään satunnainen juustosiivu leivän päällä. Veganismi ei ole kilpailu.

Olen myös varma, että ruokavalioilla erottautuminen on ohimenevä vaihe. Kun ruokavaliot yksilöllistyvät entisestään, tulee olemaan mahdotonta sanoa, kuka on minkäkin ruokavalion edustaja. Ja hei let’s face it: onhan se nyt aika höpsöä määritellä olevansa lacto-ovo-pesco-vegetaristi tai vegan-curious-fleksaaja. Ruokavalioihin liittyvät identiteetit ovat siirtymäkauden vaihe meille ihmiseläimille, jotka yritämme sopeutua uuteen maailmanaikaan.

Sitä odotellessa: kutsutaan ihmisiä mukaan mieluummin kuin käännytetään pois. Toivotetaan tervetulleeksi mieluummin kuin osoitellaan sormella. Hyäksytään mieluummin kuin tuomitaan. Sillä veganismissa porttiteoria toimii: mitä enemmän syö vegaanisesti ja mitä enemmän identifioituu vegaaniksi, sitä useammin myös jättää eläimet pois lautaselta.

Tervetuloa mukaan 80 % vegaanit, te olette tärkeässä roolissa toteuttamassa maailman muutosta kohti parempaa!

Miksi vegaanit eivät juo maitoa tai syö juustoa

Aina välillä kuulee ihmettelyä siitä, miksi vegaanit lihan lisäksi jättävät lautasiltaan ja juomalaseistaan pois myös maidon ja juuston. Moni perustelee ihmetystään kuvitelmalla siitä, että “eihän maidontuotannossa tapeta eläimiä”. Käyn tässä läpi maidon eläineettisiä- ja ilmastokysymyksiä. Maito ei ole lainkaan niin viaton kuin usein kuvitellaan.

Kuoleeko maidontuotannossa eläimiä?

Yllättävän moni aikuinenkin ihminen kuvittelee, että lehmistä tulee maitoa automaattisesti ja itsestään. Näin ei kuitenkaan ole. Kuten kaikkien muidenkin nisäkkäiden, lehmän pitää saada poikanen, jotta lehmästä tulee maitoa. Kaikilla nisäkkäillä maidontuotanto käynnistyy poikasen syntymän jälkeen ja jatkuu vain jonkin aikaa, ei loputtomasti.

Eläintuotannossa tämä prosessi tietenkin yritetään tehostaa huippuunsa. Jalostuksen seurauksena naudat tulevat sukukypsiksi nykyään jo kahdeksan kuukauden ikäisinä. Maidontuotannon palvelukseen valjastettu hieno keinosiemennetään ensimmäisen kerran noin 15 kuukauden ikäisenä ja pyrkimys on, että se poikisi ensimmäisen kerran noin kaksivuotiaana. Hieho saatetaan siis raskaaksi vastoin sen omaa tahtoa. Ihminen päättää, koska hieno keinosiemennetään ja ihminen ottaa vasikan ja lehmän kehon omaan käyttöönsä.

Ihmisen ja lehmän raskaus on saman mittainen, noin yhdeksän kuukautta. Synnytettyään emo imettää vasikkaansa luonnonoloissa 6–10 kuukautta. Eläintuotannossa vasikka vieroitetaan emästä alle vuorokauden ikäisenä, jotta emon maito ei mene “hukkaan” vasikassa, vaan lypsäminen voidaan aloittaa nopeasti ja kaikki maito saada talteen ihmisten käytettäväksi. Vastasyntyneen vasikan ja emolehmän erottaminen toisistaan on kummallekin eläimelle stressaava kokemus. Eläintuonannossa lehmäemot saattavat ammua vasikkansa perään pitkiäkin aikoja, ne voivat vähentää syömistään ja saattavat jopa pidätellä maitoaan lypsyllä.

Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä naudoilla on onnellinen elämä <3

Sen jälkeen, kun vasikka on erotettu emostaan, vasikat valikoidaan. Hiehot otetaan maidontuotannon käyttöön, eli niistä kasvatetaan lypsylehmiä, jotka saavat omat vasikkansa noin kaksivuotiaina. Sonneja ei kuitenkaan tarvita maidontuotantoon yhtä paljon kuin hiehoja, joten suurin osa sonnivasikoista päätyy lihaksi. Vasikanlihaa varten kasvatettavat vasikat teurastetaan kahdeksan kuukauden iässä.

Jatkuva keinosiemennyt, raskaudet, synnytyksen, vasikoiden vieminen emolehmiltä ja lypsäminen on lehmien keholle rankka rääkki. Nautoja teurastetaan Suomessa vuosittain noin 270 000 yksilöä. Niistä ylivoimaisesti suurin osa on maitoteollisuuden “sivutuotteita”, eli lypsylehmien vasikoita, loppuun kuluneita lypsylehmiä ja siitossonneja.

Maidontuotannossa käytetyt lehmät teurastetaan noin viisivuotiaina. Luonnossa lehmät voivat elää jopa 20-vuotiaiksi ja Guinnesin ennätystenkirjan mukaan maailman vanhin lehmä on 48-vuotias. Vaikkei lehmä siis kuole maidontuotantoon välittömästi, ei ole totta väittää, ettei maidontuotanto aiheuttaisi eläimille turhaa kärsimystä ja ennenaikaista kuolemaa.

Kaikki tämä pätee myös juustoon. Yhden juustokilon valmistamiseen kuluu noin kymmenen kiloa maitoa. Jos pitäisi valita, juoko litran maitoa vai syökö kilon juustoa, valinta on helppo. Juustokilossa maidon eettiset ongelmat nimittäin kymmenkertaistuvat. Vielä helpommalla toki pääsee jättämällä sekä maidon että juuston pois lautaseltaan.

Lehmät eivät ole ainoa maidon- ja juustontuotannossa kärsivä eläinlaji. Suomessa vuohenlihalle tai -maidolle ei juuri ole markkinoita, mutta vuohenjuusto on monien herkku. Koska vuohenlihalle ei ole markkinoita, vuohia ei kasvateta turhaan edes kahdeksan kuukauden ikään, toisin kuin sonnivasikoita. Vuohenmaidon tuotannossa muutamat naaraat säästetään jatkamaan maidontuotantoa, mutta pukkikileille ei ole käyttöä. Ne teurastetaan muutaman tunnin ikäisinä ja ruumiit poltetaan, koska niille ei ole muuta käyttöä. Luonnossa vuohi voi elää jopa 20-vuotiaaksi.

Miksi maito ja juusto ovat ilmastolle niin pahaksi?

Maailman ruoantuotannon suurin yksittäinen päästölähde on naudantuotanto. Vaikka naudantuotannon päästöissä on eroja tuotantotavasta riippuen, sen päästöt ovat aina korkeat. Päästöt koskevat sekä lihaa että maitotuotteita: maitoa, juustoja ja esimerkiksi jugurtteja. Kovat päästöt syntyvät lehmän ruoansulatusjärjestelmän vuoksi. Se tuottaa metaania, joka on ilmastolle huomattavasti haitallisempaa kuin hiilidioksidi. Yksinkertaistetusti sanottuna maailman 1,4 miljardia lehmää röyhtäilevät ja pierevät planeetalle ilmastoa lämmittäviä kaasuja. Naudantuotanto myös rehevöittää vesistöjä sekä kuluttaa maa- ja vesivarantoja moninkertaisia määriä kasvintuotantoon verrattuna. Jos verrataan lehmänmaidon ja kasvimaitojen ympäristövaikutuksia, häviää eläinperäinen maito räikeästi joka sektorilla.

Jotta kauppaan saadaan myyntiin yksi kilo naudanlihaa, sen tuotantoon täytyy käyttää ensin 15 500 litraa vettä. Kiloon perunaa vettä kuluu 290 litraa. Juuston ilmastovaikutukseen pätevät kaikki samat asiat kuin naudanlihan tuotannon ja siksi juuston ilmastovaikutus on lähes yhtä suuri kuin naudanlihan. Naudanlihan ilmastovaikutus on keskimäärin 13 kg CO2/lihakilo, mutta esimerkiksi soijan ilmastopäästöt ovat vain noin 1 kg CO2/kilo. Luonnonvarakeskuksen arviossa suomalaisen juuston ilmastovaikutuksen arvioidaan olevan 5–15 kg CO2/juustokilo, globaalilla mittakaavalla tarkasteltuna juuston hiilijalanjäljeksi on arvioitu noin 23 kg CO2/juustokilo. Juuston ilmastovaikutukset johtuvat suurimmaksi osaksi käytetyn maidon määrästä.

Juustontuotantoon kuluu myös paljon maata. Juuston maapinta-alan kulutuksen lasketaan globaalilla tasolla olevan kolmanneksi maaintensiivisin proteiininlähde. Tällä hetkellä puolet maapallon asuinkelpoisesta maasta käytetään ruoantuotantoon – siitä 77 prosenttia kuluu eläintuotantoon sisältäen rehuntuotannon ja 23 prosenttia ruoan tuottamiseen suoraan ihmisille. Jos nämä alueet siirtäisi maailmankartalle, veisi eläintuotanto koko Pohjois- ja Etelä-Amerikan mantereiden kokoisen maa-alueen.

Jos rajallisilla maa-aloilla tuotetaan pääasiassa kasviperäistä ruokaa, pystytään sillä ruokkimaan neljä kertaa enemmän ihmisiä kuin jos sama alue käytetään lihantuotantoon. Jos ruoantuotannossa luovuttaisiin eläintuotannosta ja korvattaisiin kaikki ihmisten tarvitsema ravinto kasvituotannolla, maailman hiilidioksidipäästöt laskisivat 28 prosenttia vuoden 2010 tasoon verrattuna. Jos luovuttaisiin viidestäkymmenestä prosentista eniten päästöjä aiheuttavista eläinperäisistä tuotteista, maailman päästöt laskisivat 20 prosenttia.

Jokainen tekee omat valintansa ruokavaliossaan. Maidon ja juuston jättämiselle pois lautaselta on kuitenkin vahvat eläineettiset- ja ilmastosyyt. Jos eläinoikeudet tai ilmaston tila kiinnostavat, rohkaisen vähentämään maitotuotteita ruokavaliossa! Vegaanisten juustojen kehitys on nopeaa ja suunta on ilmiselvä: muutaman vuosikymmenen kuluttua tulemme katsomaan nykyhetkeä ja miettimään, miksi olimmekaan niin pitkään kiinni jonkun toisen eläimen maidossa.